Juttuja matkan varrelta

Ankara reissu Ankaraan… kyllä, oli ihan pakko sanoa. Harvemmin varmaan kukaan Turkin kävijä valitsee kohteekseen pääkaupunkia Ankaraa. Yleensä matkat suuntautuvat aurinkorannoille, mutta näin työn puolesta reissatessa pääsee näihin vaihtoehtoisiinkin kohteisiin. Lentoaikatauluista johtuen saavuin perille aikaisin iltapäivällä eli minulle jäi hieman aikaa tutustua kaupunkiin ennen seuraavan päivän kokousta. Valitsin tutustumisen kohteeksi ehkä Ankaran kuuluisimman nähtävyyden eli Ataturkin Mauseleumin. Paikka on itsenäisyystaistelun sankarille sopiva eli suuri, etten jopa sanoisi mahtipontinen. Esillä on taidetta, henkilökohtaisia esineitä jne. kuten asiaan kuuluu.

Muuten Ankarasta jäi mieleen hurjat korkeuserot ja keskeneräinen lentokenttä. Kadut pujottelevat kukkuloiden jyrkillä rinteillä ja voin vain kuvitella mitä liikenne on silloin kun sataa lunta…

Lentokenttä oli avattu vasta pari päivää sitten, vuosi arvioitua aikataulua edellä. Se ei suinkaan tarkoita, että kenttä olisi valmistunut vuoden aikataulusta edellä vaan ainoastaan sitä, että kenttä avattiin vuotta aikaisemmin. Vessassa käydessä viereistä pönttöä vielä ruuvattiin paikalleen, toisesta taas puuttuivat valot. Kaikki oli kesken ja valitettavasti kiire näkyi työn jäljessä. Joku johtava poliitikko oli keksinyt, että kenttä pitää saada auki jotain tapahtumaa varten, joten sehän sitten avattiin.

Hotelli oli Ankaran “hienolla” alueella, joten kaduilla oli turvallista kulkea ja kauppoja oli joka lähtöön. Ravintoloita oli myös jokaiseen makuun, mutta pyrin suosimaan paikallista. Ensimmäisenä iltana nautin pakollisen kebabin ja toisena kävin kollegoiden suosittelemassa “lihapullaravintolassa”. Paikassa tarjoiltiin lihapullien lisäksi mm lampaanviuluja sekä saslikkeja.

Paluumatkasta sen verran, että yrittäessäni mennä kentän ainoaan jo auki olevaan kauppaan, turvatäti poisti minut koska minulla oli käsimatkatavarat mukana. Eli kauppaan ei olisi saanut tulla kassien kanssa. Mitenkähän pitkään sekin sääntö kestää?

Tänä vuonna perinteinen “Isät ja lapset” -retkemme suuntautui Evon retkeilyalueelle.
Evon alueeseen tutustuin aivan sattumalta, kun eräällä toisella reisulla GPS ohjasi meidät mielestään suorinta rettiä suoraan Evon alueen läpi. Alue vaikutti sopivalta meidän retkeä varten, joten varasin Metsähallitukselta mökin ja eikun matkaan.

Niemistupa sattui olemaan vapaana haluamaamme aikaan ja juuri sopivan kokoinen meitä varten. Autolla pääsee pihaan asti ja mökissä on sähköt, joten toiminta on helppoa lasten kanssa. Aivan mökin vieressä oli myös uuden karhea saunarakennus, jonka käyttö kuuluu mökin vuokraan. Ulkohuussit ja kantovesi viimeistelevät eräretken.

Alue osoittautui kalastajien suosimaksi. Pieniin järviin on istutettu taimenia ja luonnostaankin vedet ovat kuulemma kalaisia. Luvat voi ostaa kätevästi parkkiautomaatista, joten kalastamisen aloittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Alueella on kioski, josta saa välttämättömät unohtuneet tarvikkeet, kuten voita lettujen paistoon tai makarooneja kastikkeen jatkeeksi. Rannassa on useita vuokraveneitä mikäli vesille tekee mieli. Suotamalla uistelu näyttikin olevan varsin suosittua. Tosin pienissä lammissa kahden uistelusoutuveneen ohitus vaikuttti varsin haastavalta toimenpiteeltä.

Ensimmäisen iltapäivän aikana kävimme muutaman kilometrin kävelyretkellä. Kohteena oli alueen pohjoisreunalla oleva laavu, jossa paistoimme perinteiset makkarat ennen mökille paluuta. Retki sinänsä meni mukavasti, mutta varsinkin paluumatkalla kimppuumme hyökkäsi laumoittain hirvikärpäsiä. Niitä sitten etsittiin loppuilta hiuksista ja vaateista.

Illalla saunominen maistui, vaikka löylyt olivatkin hieman haaleat. Olimme illan ensimmäiset saunojat ja ilmeisen kovassa käytössä oleva kiuas tuntui lämpenevän varsin hitaasti. Suihkuissa kuitenkin riitti lämmintä vettä ja pukuhuone oli tilava.

Seuraavana aamuna pakollisten aamutoimien jälkeen suuntasimme luontopolulle. Aluetta kiertää noin 3 km pituinen luontopolku, jonka varrella on tauluja kertomassa ympäröivästä luonnosta. Päivä oli aurinkoinen ja retkeläisten jalat nousivat reippaasti hyvin nukutun yön jälkeen, joten matka taittui ripeästi. Puolilta päivin toisen isän oli lähdettävä palauttamaan mökin avainta n. 15 km päässä olevalle huoltoasemalle, josta tulessamme olimme avaimen kuitanneet. Toinen painui lasten kanssa lähinuotiopaikalle valmistelemaan lounasta. Reippaan kävelyn ja hurjan rosvo-ja-poliisi -leikin jälkeen lounas maistuikin kaikille. Lounaan jälkeen oli aika palata sivistyksen pariin odottamaan seuraavaa retkeä.

Popi on reilun kahden viikon aikana jo muuttunut valtavasti. Paitsi, että se on kasvanut paljon, se on oppinut myös monia taitoja. Esim. tahtomisen taidon tai vaatimisen taidon tai paperille pissaamisen taidon tai portaiden kiipeämisen ja laskeutumisen taidon (pakko pitää portteja kiinni yläkertaan) tai ärhentelyn taidon tai sydämen sulattamisen taidon…

[Lue lisää →]

Kuten varsinaisen matkakertomuksen yhteydessä kerroin, menimme Vesan kanssa yhdeksi päiväksi sukellusreissulle Silfran hautavajoamaan. Reissu oli sen verran hieno, että se on oma tarinan arvoinen. Silfra lukeutuu maailman tunnetuimpien sukelluskohdeiten joukkoon kirkkaiden vesiensä takia. Vaakanäkyvyys on 120-150 metriä! Myös paikkana mannerlaattojen välinen halkeama on mielenkiintoinen. Ajatusleikki siitä, että oikealla on Amerikka ja vasemman Eurooppa, on kiehtova.

[Lue lisää →]

Ohessa matkakertomus päivistämme Islannissa. Otsikon alakulo pyrkii kuvaamaan sitä haikeutta, jonka matkan päätyminen aiheutti. Islanti on hieno maa ja matkamme ylitti odotukset monessa suhteessa.

Varsinainen matka oli PeterPanMaailman Islannin reissu, mutta lisäsimme siihen itse kolme päivää, että pääsimme näkemään Reykjavikin. Varsinaiseen pakettiin ei sisälly aikaa Reykjavikissa juuri ollenkaan, joten suosittelen omatoimimatkailua siltä osin, sillä kaupunkin on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

4.7.2006

Saavuimme illalla Keflavikiin Icelandairin lennolla Kööpenhaminan kautta. Vettä satoi ja tuuli niin, että tuntui, että tukka lähtee. Eli keli vastasi täsmälleen kuvitelmiamme islantilaisesta vakiosäästä. Matkatavarat eivät tule. Köpiksen kentällä on kuljettimet rikki ja henkilökunta lakossa, joten kaikki matkatavarat ovat siellä jumissa. Saimme Icelandairilta pikkupussukat, joista löytyi t-paidan lisäksi hammasharja yms välttämätöntä.

Istuimme jo tyytyväisenä bussissa, kunnes selvisi, että se lähtee vasta noin 45 min päästä seuraavan koneen saapumisen jälkeen. Kamoja odotellessa olimme myöhästyneet edellisestä, meidän koneen bussista. Ei jääty odottamaan vaan otimme taksin.

Majoituimme pelastusarmeijan hosteliin. Voin vain suositella. Majatalo on siisti ja se on hyvällä paikalla keskustassa. Suihkut ja wc:t ovat käytävällä, mutta isompaa jonotusta emme kokeneet. Huonehintaan kuului ihan hyvä aamupala. Kolme suomalaistyttöä oli kesätöissä Nordjobin kautta, joten oli hauska yllätys kuulla suomea keittiöstä.

1 pvä, Sukellusta ja shoppailua

Olimme Vesan kanssa varanneet sukellusreissun heti ensimmäiseksi päiväksi. Sukellusfirman auto saapui hakemaan meitä klo 9:00. Matkatavarat eivät tietenkään olleet saapuneet, joten ei auttanut kuin lähteä kaupan kautta. Ostimme paikallisesta K-raudasta fleeceasut kuivapuvun alle. Lisää sukelluksesta omassa jutussa .

Sukellus tapahtui Silfran hautavajoamassa. Näkyvyys vedessä on 120 metriä ja lämpötila ympäri vuoden 2 C! Hieno sukellus, mutta kuivapukuun totuttelu vähensi nautintoa. Lisää kuvia sukelluksesta galleriassa .

Palasimme iltapäivällä takaisin Reykjavikiin. Rouvat olivat kierrelleet koko päivän kaupungilla, joten kuviot olivat selvät. Visa vinkui infarktin partaalla, kun hankimme “edullisia” islantilaisia tuotteita kadonneiden tilalle. Kantapaikaksi muodotui “66 North “, jossa meitä kohdeltiin kuin todellisia kanta-asiakkaita. Illalla menimme syömään kalaa 3 takkiin eli “3 Frakkar“. Erinomainen ravintola, mutta kannattaa varata pöytä etukäteen.

2 pvä, Valaita näkyvissä!

Klo 9:00 lähdimme satamasta valasretkelle. Olimme onnekkaita, sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi ja meri oli lähes peilityyni, mikä taitaa olla varsn harvinaista Islannissa. Silti vaatetuksena oli omien kamojen päällä laivasta lainaksi saamamme pilkkihaalarit. Pipo ja käsineetkään eivät olleet liikaa. Näimme delfiinejä ja lahtivalaita, sekä tietysti lunneja. Delfiinit tulivat aivan laivamme viereen ja uivat, hyppivät ja leikkivät ympärillämme pitkän aikaa. Veikeitä otuksia. Valaat pysyttelivät arvonsa tuntevina kauempana, mutta pääasia oli, että niitä näkyi.

Lunnisaari oli matala luoto ja pienoinen pettymys, sillä olimme odottaneet korkeita kalloita pullollaan lintuja. Laivakaan ei saanut ajaa kovin lähelle rantaa, joten lunnien puuhia ei päässyt erityisen hyvin tarkkailemaan. Lunnit ova kyllä varsin huvittavia räpisköidessään lentoon sen jälkeen kun ovat ensin ahtaneet itsensä pullolleen kalaa.

Puolilta päivin palasimme takaisin satamaan, josta ostimme kalliita, mutta huonoja susheja, mikä oli melkoinen yllätys Islannin kaltaisessa kalamaassa. Kustannustehokkuus menee kai sielläkin laadun edelle?

Iltapäivällä kävimme Perlassa ja tuomiokirkossa. Perla on kaupungin vesitornin päälle rakennettu näköalapaikka ja ravintola. Perlan viereen on tehty turistien iloksi geysir, joka purkautuu muutaman minuutin välein syösten vettä 30 metrin korkeuteen. Kaupungilla katselimme myös taidegallerioita. Illalla valitsimme ruokapaikaksemme hostelin suositteleman “grillin” eli hostelin lähellä olevan amerikkalaistyyppisen ravintolan. Minun kalassa oli aivan liikaa mausteita, hyvä turska oli pilattu jollakin chiliseoksella. Pistin annoksen takaisin keittiöön ja seuraava tuli ihan ilman mitään mausteita

3 pvä, Lisää shoppailua

…ja 872-näyttely, joka kertoo Islannin asuttamisesta. Näyttely on katutason alle rakennettu ja keskeisenä osana siellä on Islannin ensimmäisen asumuksen “perustukset”. Islannin muuhun historiaan voi perehtyä esittelytaulujen avulla tai aktiivisemmin nykyajan tietotekniikkaa hyväksikäyttäen. Todella mielenkiintoinen paikka.

Lounastimme Solon-ravintolassa, josta sai hyvää kansainvälistä evästä. Samalla reissulla etsittiin patsaita tms. matkamuistoja kotiin vietäväksi. Olin ajatellut vieväni jotain puusta tehtyä, mutta kuinka ollakkaan maassa, jossa ei ole puita, ei myöskään tehdä puutöitä. Keramiikkaa löytyi sitten siitäkin edestä, joten haku kohdistui sitten niihin.

Sitten rynnättiinkin kiireellä hosteliin, kun opas unohti kertoa, että joudumme vaihtamaan huoneita, sillä matkapakettiin kuuluikin yhteismajoitus. Vaihdolla oli kiire, koska lähdimme linja-autolla Blue Lagoon -kylpylään lillumaan ja odottelemaan muuta ryhmää, joka saapui tänään Suomesta. Tosi ihanaa.

Illalla oli virallisen matkaosuuden aloitusillallinen, joka oli kalabufé. Valitettavasti ruoka oli mielestämme aivan surkeaa - vetisiä vihanneksia ja pakasteruokia. Pientiä tutustumista ryhmään, joka tuntui kovin hiljaiselta ja rauhalliselta. Illalla pakkaamista vaellukselle lähtöä varten. Rouvat kävi iltakävelyllä hautausmaalla.

4 pvä, Siirtyminen vaelluksen lähtöpaikalle

Aamulla aikaisin linja-autolle ja Lanmannalaugarin Base Camppiin. Perille pääsee ihan normaalilla reittilinja-autolla. “Tie” kulki pitkin laavakenttiä ja joen pohjia. Kartassa ite on merkitty 4×4-tieksi, eli edellyttää maastoautoa. Hyvin näytti ainakin tähän aikaan vuodesta pääsevän ihan tavan Saabillakin. Maisemat olivat huimia ja saimme ensikäsityksen siitä, mitä tuleman pitää. Fotostop pidettiin kaksi kertaa, ensin Heklan näköalapaikalla ja toisen kerran erään järven rannalla. Eli matkan aikana ei välttämättä kannata räpsiä Hekla-kuvia liikuvasta autosta.

Majoituimme tupaan. Siisti paikka, hyvät laverisängyt, suuri keittiö, kolikkosuihkut, isot wc-tilat. Illalla kävimme verryttelykävelyllä läheisesssä joenpohjakanjonissa, josta jo löytyi jos monenmoista maa- ja kiviainesta. Alkoi himottaa päästä liikkeelle.

Illalla koko porukka kokoontui kuumaan lähteeseen, jossa sai valita paikkansa sen mukaan kuinka lämpimässä vedessä halussi itseään liottaa. Oluet olimme hankkineet paikallisesta hypermarketista, eli linja-autoon tehdystä kaupasta. Porukka alkoi rentoutua ja todetuksi tuli, että kyllä Sariannekin juo…

5 pvä, Kävely alkaa

Runsaan aamupalan jälkeen oli aika heittää rinkat selkään ja aloittaa vaellus. Päivän etappi alkoi reippaasti kiipeämisellä laavakentälle. Edessä oli 450 m nousua 10 km matkalla, joka käytännössä on yllättävän paljon. Auringon paistaessa vaatteita vähennettiin heti ensimmäisen nousun päällä. Jossain vaiheessa ohi meni neljä polkupyöräilijää. Näytti aikas hullulta mutkitella pyörilla laavalohkareiden välissä.

Tänä vuonna oli poikkeuksellisen paljon lunta tai oikeastaan sohjoa. Paitsi, että välillä laskimme pyllymäkeä, niin koimme myös raskaita nousuja. Matkalla oli kauniita Opsidiaadi- (lasilaava-) kenttiä. Maassa köllöteli toinen toistaa hienompia pikimustia lasikiviä. Niitä olisi voinut ottaa rekallisen kotiin viemiseksi mutta kun ei rinkkaan sopinut:(

Päivän päätteeksi Hrafntinnuskerin tupa tulee hienosti näkyviin laaksossa. Iltapäivällä tutkittiin kuumia suhinoita eli höyrylähteitä, joita oli mökin viereisessä laaksossa. Mietitytti, että mitähän tekisi, jos suhina yht’äkkiä loppuisi.

Osa porukasta jäi illalla parentelemaan jalkojaan ja keräämään voimia tulevia päiviä varten, osa lähti käymään jääluolassa. Kiipeäminen vuoren toiselle puolelle palkiittin, kun eteemme avautui aivan valtava jääluola.

Mökissä oli tosi kuuma ja aloin vakuuttua makuupussivalintani typeryydestä. Mukana oli kolmen vuodenajan paksu pussi, joka oli ihan liikaa lämmitettyihin tupiin. Voin vain kateelisena katsella naapurin 800 g:n untuvaihanuutta mutta nytpä on sekin puute korjattu

6 pvä, Matka jatkuu

Kaunis, mutta edellispäivää tuulisempi aamu. Lumien ylitys jatkuu, joten ihan shortseissa ei tarkene. Vaatepuoli oli muutenkin päälle/pois/päälle/pois -säätämistä. Ylämäessä tuppasi tulla hiki ja tauolla kylmä. Tällä kertaa runsaasta lumesta oli kuitenkin vaellusapua, sillä pääsimme ylittämään puronuomia ja muita syvänteitä lumisiltoja pitkin. Tosin piti varoa railoja.

Todella kaunista. Maaston värit alkoivat vaihtua verrattuna edellispäivään. Edellispäivän nousujohteisuus vaihtuu meille suotuistaksi ja matkalle sattuu yksi tosi pitkä ja jyrkkä laskuosuus. Sääliksi kävi niitä, jotka kulkevat reitin toiseen suuntaan. Ylhäältä laaksoon avautuvat maisemat ovat kuin “maa aikojen alussa”. Vain dinosaurukset puuttuivat täydentämästä kuvaa. Omalla tavalla masentavaa, kun näkee kymmeniä kilometrejä suuntaansa. Kohde ja lähtöpaikka ovat edelleen näkyvissä vaikka on kävellyt tuntikaupalla. Lounas nautittiin laskun alla joen rannalla.

Mökit olivat Alftavatn järven rannalla. Piti ylläpitää hullujen suomalaisten mainetta, joten kävimme uimassa, tosin vettä oli vain 20 cm. Kylmää kuin mikä, siis vesi. Illalla reippailimme läheiseen vanhaan lammaspaimenten luolaan. Mega mukava valvoja. Tiukka, syntyjään saksalainen, nainen, joka piti leirintäaluettaan rautaisessa kontrollissa.

7 pvä, Tasaista ja sateista

Heidillä oli aamulla vuosisadan migreeni, joten ei kävelyä hänelle. Vettä sataa käytänössä koko päivän. Jos vaellukselle pitää sattua sateinen päivä, niin sitten mieluiten juuri tänään. Tasaista maastoa, eikä tarvitse liukastella rinteillä. Heidi siirtyy möhköautolla etapin päähän, muttei pysty nauttimaan kokemuksestaan. Tavaroistamme suurin osa lempattin autoon, joten minulla oli kevyt rinkka. Möhkön kuski laskutti pelastustehtävästä 5000 ISK, mitä ei voi oikein hyväntekeväisyydeksi laskea. Saa nähdä korvaako vakuutus.

Päivään mahtui sadetta, tuulta, hiekkamyrskyä, tuhkaa ja jokien yli kahlausta. Lounas jäi väliin kartanlukuvirheen takia. Jälkeen päin ajatellen huono juttu, sillä se näkyi seuraavan päivän energiatasoissa. Aijalla jalka kipeytyi loppumatkasta, mutta tarpoi urheasti kämpälle saakka.Tuhkakentällä kävely on kuin pehmeässä hiekassa menisi. Heidi odotti kämpällä, melko ok kunnossa. Iltaretken teimme xx-kanjonille, hieno, aivan tajuton. Seinämät about 100 m korkeita ja pohjalla voimakas koski. Takaisin taapertaessamme eteemme avautui xx-jäätikkö ilta-auringon kultaamana.

8 pvä, Viimeinen vaelluspäivä

Heidi oli aamulla kunnossa ja Aijan jalka teipattiin. Kelikin oli ok. Menimme melko paljon ylös alas vaikka nettonousua/ -laskua ei juuri ollutkaan. Hidas ja raskas päivä. Ilmeisesti aikaisemmat päivät painoivat yhden jos toisenkin jaloissa. Toisaalta voi ajatella, ettemme ehkä halunneet lopettaa vaellusta ja siksi matkanteko hidastui… Jäätiköltä tulevan kanjonin ylitys oli hieno. Matkalle sattui kivisiä polkuja, joutui katsomaan jalkoihin.

Etukäteen varoiteltu Ison Joen ylitys olikin helppo, koska vesi oli matalalla. Iina-opas lupasi sen verran monta viimeistä nousua, että lanseerasimme termin “epäalamäki”, koska nousuja ei enää ollut (ainakaan oppaan puheiden peruteella). Jalat ja silmät kyllä väittivät ihan muuta.

Epäalamäet jatkuivat ylityksen jälkeenkin. Lopulta Thursmorkin tupa oli hienossa laaksossa. Iltapäivän aurinko valaisi joenuomalaakson kauniisti, joten parempaa lopetusta ei olisi voinut toivoa. Kiva maja mutta huonot patjat ja suihkut.

Kilpaileva matkanjärjestäjä “Koukkumatkat” teki tänäkin iltana iltaretken, kohteena lintukallion juurella käynti ja joenuomassa kävelyä. Matkalla oli pysähdystauko kioskilla, josta sai ostaa suklaata (ja nopeimmille riitti myös olutta). Koukkumatkojen ideologiana oli tutustuttaa muut osanottajat majapaikkojen läheisiin, jollain tavalla näkemisen arvoisiin paikkoihin. Osanotto oli vapaaehtoista mutta ilmaista, useimpina iltoina myös runsasta.

9 pvä, Ratsastusta

Aamulla herätys oli vailla 6, että ehdimme linja-autoon. Aamu oli todella kaunis ja kirkas ja lLäheinen jäätikkö näkyi kokonaan. Hirvi laukkasi toiselle majalle pidättelemään bussia, jonne me muutkin ehdimme hyvin.

Kännykät alkoivat taas toimia. Vaelluksen aikanahan ei ole kuin pari vuoren huippua, josta voi saada yhdeyden muuhun maailmaan kännykällä. Majoillakin toimittiin radiopuhelinten varassa. Bussia odotellessamme iloiset piipaukset ja soittoäänet muistuttivat paluusta sivistykseen. Harmitti.

Maastolinja-auto ajeli jälleen pitkin poikin jokia. Saapuessamme paremmalle tielle vaihdoimme toiseen (asfaltti)linja-autoon. Matkasimme ratsufarmille, jossa hyvä brunssi. Olimme nauttineet Sariannan ja Iinan aivan loistavasta keittotaidosta vaelluksen aikana, mutta myslipatukkakiintiö alkoi olla niin täynnä, että ranskalaisen emäntämme keitokset maistuivat mahtaville. Brunssin jälkeen jotkut ottivat nokosia, jotkut lukivat kirjaa ja jotkut jo tutustuivat tilan ympäristöön. Iltapäivällä jokaiselle löytyi oma koni (ihania islanninhevosia) ja pääsimme ratsastamaan. 2,5 h lenkki edessä, useimmat meistä olivat ensi kertaa hevosen selässä. Pääosin kuljimme tasaisessa maastossa, lisäjännitystä toivat pari joen yli kahluuta. Välillä kaasut ja jarrut olivat hukassa ja ainakin Aijan ja Sadun hevoset päättivät mennä omia polkujaan. Jokainen pysyi selässä takaisin asti ja kokemus oli hauska. Loppuiltapäivä ja ilta oli pelkkää palloilua, tosin saimme maittavan illallisen jälkeen hyvät korttipelit kasaan viimeisiä pullonpohjia tyhjennellessä. Illalla alkoi sade.

10 pvä, Möhköautolla kolmioon

Vettä tuli kuin hanasta.

Aamulla kirjaimellisesti kiipeämme möhköautoon (= todella korkea maastoauto, jossa möhkörenkaat). Auto suuntaa nk. Kultaiselle kolmiolle eli reitille, jolla näkee Islannin kolme tarkeintä nähtävyyttä: Geysirin, Thingvellir käräjäpaikan ja Gulfossin vesiputouksen.

Arvatenkin maisemat eivät päätä huimaa kun pilvet roikkuvat jotakuinkin maanpinnassa. Hienot paikat latistuvat kun kymmenkunta uitettua koiraa yrittää ihastella nähtävyyksiä muiden turistireppanoiden mukana. Toisaalta kierrokseen kului kiitettävän vähän aikaa, joten paluu Reykjavikkiin tapahtui etuajassa ja aikaa jäi shoppailuun. Ostimme pitkän harkinnan jälkeen ison keraamisen pässin muistoksi matkasta.

Illalla matkan päätösillallinen nautittiin Tapas ravintolassa. Erittäin herkullista espanjalaistyyppistä ruokaa. Tännekin on syytä varata pöytä. Hauska ilta sujui leppoisan keskustelun merkeissä ja muutama lahjakin vaihdettiin. Jatkopaikkana oli jokaisella Hostelli, sillä aamulla oli tiedossa herätys viideltä lentokenttäkuljetukseen. Pakkaamistakin oli vielä iltapuhteiksi tarjolla.

11 pvä Paluu

Paluusta ei ole paljon kerottavaa. Oli haikeaa lähteä, sillä Islanti-päiviemme aikana nälkä oli kasvanut syödessä. Olisi ollut hienoa vielä käydä pohjoisessa. Tai vuokrata oma möhköauto. Tai mennä uudelleen Blue Lagooniin. Tai käydä Reykjavikin museoissa. Tai…

Saimme kuin saimmekin kamat kasaan, mikä sinänsä oli saavutus kaiken shoppailun jälkeen ja ahtauduimme linja-autoon. Lentokenttä oli kuin nuijalla lyöty, kentältä kun koneet lähtevät aamulla ja tulevat takaisin illalla. Kätevää varmaan islantilaisten mielestä.

Meillä oli tarkoituksella pitkä välilasku Kööpenhaminassa sillä kävimme tapaamassa siellä asuvia ystaviämme. Viileästä ja väljästä Islannista ponnahtaminen keskelle kuumaa ja turistien kansoittamaa Kööpenhaminaa oli pienoinen kulttuurishokki, jälleennäkemisen ilosta huolimatta. Matka jatkui ilman kommeluksia Helsinkiin ja tällä kertaa kaikki tavarammekin tulivat perille.

SAS on tätä kirjoittaessa käsitellyt korvaushakemustamme jo pari kuukautta, että saa nähdä millon alkaa tulla päätöksiä. Voin kuvitella, että moinen hässäkkä Köpiksen kentällä voi ruuhkauttaa korvauskäsittelyn mutta rajansa kaikella. Pieni ihminen voi vain odotella.

[Lue lisää →]

Virallisen mittauksen perusteella Popin paino on 1,6kg ja säkäkorkeus 16cm.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen perheesseemme on hankittu koira. Tarinoita koirankasvatuksesta tulee sivuille omaan “Hänen Koireuutensa” valikkoon

Popista otettuja kuvia lisäilen kuvagalleriaan .

Meille tuli sitten koira. Popi, valkoinen länsiylämaanterrieri eli Westie , muutti meille 20.8.2006 7 viikon ikäisenä. Popi on kennelnimeltään Ja-Cami ’s Iceboy ja syntynyt Iisalmessa.

Kasvattajalla oli onneksi käyntiä Toivakassa, joten sovimme luovutuksen sinne, niin meiltä säästyi puolet matkasta. Tapasimmekin Huikon-Helmessä. Paikan tuntevät tietävät sen olevan luonnoskaunis ja rauhallinen paikka. Sopii koiran luovutkseen paljon paremmin kuin jokin huoltamon asfalttipiha. Luovutuksessa kävimme läpi melkoisen nipun paperia ja teimme asiaankuuluvat sopimukset.

Saimme myös ProPlanin Puppy Kit:n, jossa on ruuan lisäksi panta ja kätevä mitta-astia. Sovimme, että pennulle syötettään em firman penturuokaa ainakin puolivuotiaaksi. Kasvattajan kokemuksen perusteella ruoka ei aiheuta allergioita, joten pitäisi olla turvallinen valinta.

Kotimatka sujui nuorelta herralla mallikkaasti. Pari kunnon taukoa pitivät kopan kuivana ja unikin maittoi. Ensimmäinen ilta kotona meni paikkohin tutustuessa. Yökin oli varmasti jännittävä vaikka nukuinkin samassa tilassa pennun kanssa. Pentu nukkui parin tunnin pätkiä ja sitten taas olisi pitänyt leikkiä. Minä näyttelin väsynyttä ilman mitään vaikeuksia ja annoin pennun puuhata mahdollisman paljon omiaan. Aikansa touhuttaan sillekkin uni taas maittoi. Aamutoimet alkoivat puolikuuden maissa ja vaikuttaa, että toinenkin päivä menee samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin.

Popin oma kuvagalleria löytyy Kuvagalleriasta.

Kävijämäärälaskuri näyttää sen verran isoja lukuja, että päätin avata vieraskirjan. Jospa kävijät vaikka viitsisivät kiireiltään jättää jälkensä käynistään. Harmittaa vain, että en tullut avanneeksi vieraskirjaa heti alussa. Todennäköisesti moni on käynyt uteliasuuttaan heti alussa katsastamassa mutta ei tule toisten. Itsekkin käy usein sivuilla katsomassa mutta ei mene toista kertaa, jos sivulla ei ole mitään itselleen mielenkiintoista luettavaa.

Totesin, että parasta ajaa rinkka sisään ennen varsinaista reissua. Eipä siinä auta kuin heittää 10l vesipönttö painoksi rinkaan ja kohti Luukin lyhempää pururata lenkkiä. Meiltä pihasta lenkin pituudeksi tulee about 8km, jonka päättelin olevan hyvä harjoitusreissun pituus.

Reissu osoittautuikin varsin tarpeelliseksi, sillä lähes kaikkea mitä pystyi rinkasta säätämään piti myös säätää. Alkaen yläkaaresta, joka hakkasi takaraivoon ennenkuin nostin sen ylemmäksi.

Kävely sujui hyvin kauniissa säässä ja hyvässä seurassa (kiitos kaima). Ihmisiä oli liikkeellä jonkin verran. Mikä yllätti oli lastenvaunujen ja polkupyörien määrä. Toisaalta, kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin mikä ihme tuo on: hyvä tasainen pururata, niin hyvähän siinä on lasta lykkiä.

Kierrokseen meni pari tuntia eli olettaisin sen vastaavan hyvin Islannin kävely vauhtia. Seuraavana päivänä oikean jalan reisi ja nivunen olivat kipeät mutta se meni parissa päivässä ohi. Pitänee jatkaa harjoittelua seuraavan viikonloppuna, sillä varsinkin olkapäiden totuttaminen kantamiseen tuntuu olevan kova homma. 

[Lue lisää →]