Juttuja matkan varrelta

Tokihan työmatkalla tehdään muutakin kuin istutaan toimistolla, onhan illat sentään vapaat
Molempina iltoina kävimme tutustumassa Kairon kauppojen tarjontaan mutta täysin eri ympäristöissä. Ensimmäisenä iltana pyramidiesityksen jälkeen suuntasimme läheiselle basaarialueelle ja hämmästelimme siellä kapeita kujia ja markkinameininkiä. Mukaan tarttui muutamat huivit tuomisiksi. Kollegat ostelivat samoin huiveja, kenkiä ja jopa nahkaisen istuskelupallin. [Lue lisää →]

“Lights and Sounds” eli valoja ja ääniä tarjoiltiin Gizan pyramideilla valoshowssa.
Shown aikana pyramideja, sfinksiä ja raunioita valaistaan värivaloilla ja niihin heijastetaan laserkuvioita sekä videoita. Valoshowta täydentää todella mahtipontinen selostus kertoen eri historian tapahtumista. Ihan näyttävä kokonaisuus, mutta olisin kuvitellut, että nykytekniikalla voisi saada enemmän aikaan, eli esitys oli mielestäni hieman vaisu. Myös selostuksen aiheet ja se todella mahtipontinen puhetapa hieman häiritsi.

Mikä yllätti oli pyramidien sijainti keskellä kaupunkia. Perille mentiin kohtuu pieniä katuja pitkin ja koko alue on talojen ympäröimä. Olin myös todella yllättynyt miten pieni Sfinksi on luonnossa. Siis onhan se iso, mutta paljon pienempi kuin kuvista voisi päätellä. Samoin sen sijainti raunioiden keskellä oli yllätys, kun kuvista olen luullut sen seisovan aavikolla kuten pyramidit.

Valoja tarjoiltiin myös seuraavana iltana, kun kävimme illastamassa Grant Hyat hotellin terassilla Niilin varrella. Terassin on suoraan joen rannalla ja siitä on mukava näkymä vastarannan rakennuksiin, joiden valot heijastuvat veteen. Ruoka oli hyvää, mutta varsin tavallista kansainvälistä hotelliruokaa, joten siitä ei mitään erityistä mainittavaa. Hienointa oli maisema ja mahdollisuus istua pimeässä ja lämpimässä illassa ulkona hyvässä seurassa.

Uusi kaupunki bongauslistalle
Työ vei minut tällä kertaa Kairoon. Kolme päivää neuvotteluhuonetta tiedossa, joten kaupungista tuskin näkee kovinkaan paljon. Yhtenä iltana pääsemme katsomaan valoshowta pyramideille ja illastamaan vanhaan keskustaan.

Matka tänne on yllättävän pitkä, koska suoraa lentoa ei ole vaan pitää tehdä hyppy Saksan kautta, joten matka kestää reilut 8 tuntia. Kentältä hotelliin piti olla reilun tunnin matka, mutta reitillä olikin jokin mega härdelli ja matka kestikin melkein 4 tuntia (enemmän kuin lento Münchenistä Kairoon…), joten koko matkaan meni reilut 12 tuntia. Siinä meni minun mukava iltapäivä hotellin altaalla istuen kuskin kanssa seisovassa jonossa. Kuvassa näkyy Kairon auringonlasku liikenneruuhkasta kuvattuna.

Hotelli on varsin mukava “golf resort” eli hotellilta löytyy oma golfkenttä. Tosin sekin jäänee kokeilematta
Aamu aukesi aurinkoisena ja lämpötila noussee 28 asteeseen. Toisessa kuvassa näkyy maisemaa huoneeni parvekkeelta.

Viikonlopun kulttuuripläjays oli tällä kertaa teatteria: kansallisteatterin Viidakkokirja.
Kun ei yhtään tiennyt mitä on menossa katsomaan (vaimo siis ilmoitti missä olla ja monelta…) niin hämmennys oli melkoinen, kun odotti jotain pikku sievää lasten näytäntöä ja sen sijaan lavalla rymisteli skini, homo, transu ja pari pissistä, rokki soi ja valot välkkyi. Lisäksi pääosassa on identiteettikriisistä kärsivä teinityttö…pitää olla kohtuu taitava kokki, että noin sekalaisista aineksista keittää kunnon sopan. Yllätävän hyvin siinä oli kuitenkin onnistuttu. Näytäntö on tietoisesti suunnattu nuorisolle mutta mitenhän mahtaa onnistua. Näyttämöllä homma kun ei ihan lähde luonnostaa niin se saattaa näkyä liikaa läpi.
Kuitenkin esitys oli ajoittain hauska, toisinaan jopa koskettava mutta päälimmäiseksi jäi mieleen rymistely ja ehkä jopa kohellus. Hienot äänet ja valot täydensivät ihan hyvin kaupunkiviidakkoa. Ikäraja 10 on varmasti paikoillaan. Kuten Neiti sanoi “ihan kiva mutta huutoa ja kiroilua oli liikaa…”. Lisää arvoisteluja voi lukea esim Hesarista tai Turun Sanomista.

Lauran pitkä odotus tuli viimein palkittua, kun kauan ja hartaasti odotettu lemmikki saapui.

Neiti on ahkerasti säästänyt muutaman kuukauden voidakseen ihan itse ostaan uuden lemmikkinsä eli käärmeen. Lajiksi valikoitui helppohoitoisuuden ja luonteen vuoksi viljakäärme. Viljakäärme on ilmeisesti yleisin lemmikkikäärmelaji.
Koko syksyn on katseltu kuvia ja mietitty väriä, luettu hoito-ohjeita ja hankittu tarvikkeita. Loppujenlopuksi värin valintaa rajoitti eniten saatavuus, sillä Suomesta ei niin vaan löydy juuri sitä halutun väristä matoa. Niimpä Neiti joutui valitsemaan ottaako käärmeen saatavilla olevista väreistä vai odottaako pidempään haluttua väriä. Päätös oli lopulta yllättävän helppo, sillä luonnossa nähtynä pikku matoset on melko erinäköisiä kuin nettikuvissa ja Lauran hurmasi pieni “snow” eli lumi-värinen pikku käärmevauva. Nimensä mukaisesti otus on melkein valkoinen.

Jouduimme odottelemaan uutta asukasta jokin aikaa, sillä ihan pienenä se ei vielä osannut syödä ja kasvattaja joutui varmistamaan, että syöminen alkaa sujua ennen meille luovuttamista.
Nyt nuori neiti (se on naaras) on popsinut reippaasti jo kuusi hiirenpoikasta, joten syömispuuhat ovat hallussa. Käärme syö noin kerran viikossa.

Kuvassa käärme on uudessa kodissaan; muovilaatikossa. Mato on nykyään parikymmentä senttiä pitkä ja vaikuttaa varsin aktiiviselta. Vauva kun on niin on vielä hieman vaaleanpunainen mutta väri vaalenee iän myötä.

Lisää tietoa viljakäärmeistä seuraavista linkeistä:
- matelijat.info, viljakäärme
- Wikipedia viljakäärmeistä
- herppi.net keskustelupalsta

Sain kaverilta lainaan tähtikaukoputken joten pitihän sitä testata..
Laite on Meade ETX-80, varsin vaikuttavan näköinen laite vaikka ei ihan Ursa tasoa olekkaan. Putkessa on jopa omat moottorit, joilla sen saa seuraamaan kuvattavaa kohdetta pitkän valotusajan mahdollistamiseksi mutta sen käyttöä en ole vielä opetellut. Kuvat on otettu ihan vaan okulaarin läpi kun meillä ei (vielä) ole tarvittavaa kamerasovitetta. Sellainen on kyllä saatavilla mutta katsotaan nyt innostuuko tähtien kuvaamisesta niin paljon, että ostamme lisälaitteen. Seuraavaa täysikuuta odotellessa…

Työt veivät pitkästä aikaa Istanbuliin. Kokoonnuimme puolivuotiseen ryhmätapaamiseen muistelemaan miltä hajallaan istuvan ryhmän jäsenet näyttävät.
Matka oli varsin tyypillinen työreissu eli hotellin ja toimiston väliä mentiin mutta tällä kertaa katsoin Istanbulia jotenkin uusin silmin luettuani Mika Waltarin Mikael Hakimin, joka pääasiassa tapahtuu Istanbulissa. Väistämättä mieleen muistui Waltarin elävät kertomukset satojen vuosien takaisesta elämänmenosta.
Toisena iltana oli tarkoitus mennä syömään Istanbulin edustalla olevilla Prinssi saarilla sijaitsevaan ravintolaan. Laiva matka olisi kestänyt noin tunnin ja siinä olisi voinut ihastella Istanbulia mereltä päin. Aasian puolella kun oltiin niin voinee kai sanoa, että Allah oli eri mieltä ja nosti päivän aikana kunnon syysmyrskyn. Marmaran merellä löi kolmemetriset aallot ja kaikki laivat pysyivät satamissa. Niimpä jouduimme turvautumaan b-vaihtoehtoon.
Koska laivaliikenteen pysähtyminen selvisi meille vasta satamassa, joduimme improvisoimaan. Paikalliset kollegat valitsivat sataman lähellä olevan hyväksi tiedetyn kalaravintolan “Capari”.
Kalaa olikin tarjolla jos jonkinlaista ja monella tavalla valmistettuna. Kuvissa näkyviltä tarjottimilta valitsimme alkupaloja ja myös oman pääruokamme. Jälkkäriksi tuli turkkilaiseen tapaan jonkin äkkimakea, taisi olla hillotuja hedelmiä ja päällä kermavaahtoa ja tietenkin turkkilaista kahvia. Tällä kertaa niin hienosti tarjoiltuna, että piti oikein kuva ottaa kupista.
Menetetyn laivamatkan sijaan näimme kuitenkin edes kunnon auringonlaskun, joka värjäsi taivaan tulipunaiseksi.
Paluumatkasta vielä pakko kertoa, kuinka meinasimme jäädä koneesta. Otimme hotellilta pikkubussin kentälle ja onneksi tulimme lähteneeksi todella ajoissa. Jostain käsittämättömästä syystä kuski ajoin autollisen ulkomaalaisia kotimaan lentokentälle, joka on about 40km aivan väärään suuntaan Istanbulista. Kansainvälinen kenttä on samaverran kaupungin vastakkaisella puolella. Euroopan puolelle päästäkseen piti ylittää salmen yli menevä silta aamuruuhkan ollessa pahimmillaan. Siltojen kohdalla liikkenne kasautuu kilometrien pituisiksi jonoiksi, joten autossa ei oikein hymyt olleet herkässä, kun jännitimme koneeseen ehtimistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ehdimme kuin ehdimmekin “sopivasti” tasa tuntia ennen kentälle ja portilla olimme juuri, kun bussit olivat lähdössä. Taydellinen ajoitus

Eräkurssin toinen osa eli käytännön harjoitukset oli viime viikonloppuna. Viikonlopun pienoisvaelluksella koettelimme teoriaviikonloppuna opittuja taitoja käytännössä. [Lue lisää →]

Siinäpä otsikkoa kerrakseen… ähkäsy tosin kuvaa hyvin perinteistä poikien reissua Rukalle. Nyt jo siis neljättä kertaa matkustimme poikien kanssa Kuusamoon nauttimaan luonnon rauhasta ja raittiista ilmasta. Triomme kasvoi kvartetiksi, kun saimme ryhmämme vahvistukseksi jäsen Harrin. [Lue lisää →]

Aikoinaan kirjoittelin miten tein NAS-palvelimen vanhasta pc:stä. Käytin aikani FreeNAS ohjelmistoa, kunnes jonkin aikaa sitten vaihdoin Ubuntu Serveriin. [Lue lisää →]