Pihahommissa

Olo on kuin muurahaisella, kun on raatanut pihalla koko viikonlopun. Toisaalta on syytäkin, sillä projektit venyy ja paukkuu. joten on pakko saada jotain valmiiksikin ennen lumentuloa. Vaimo piti lauantaiaamuna motivointipuheen, korostaen keskeneräisten projektien valmiiksisaattamista, joten hyvin taas jaksoi puuhata pari päivää.
Tärkeimpinä venyneistä on roskakatoksen viimeistely (kestänyt vuoden): nurkkalaudat ja sisäpuolen maalaus, tehty.
Sitten takapihan kiveys, josta kuva (tämä kesä). Vielä kesken, kun kivet loppuivat ja kauppa ei ollutkaan sunnuntaina auki. Väliin on tietty tullut jotain pientä, mutta nyt alkaa näyttää, että jotain valmistakin syntyy.
August 31, 2008 Luettu / Views: 94
Popi kuurilla…taas
Popilla on antibioottikuuri päällä taas.
Edellisestä kuurista ei ole kuin pari viikkoa. Se syötiin tulehtuneeseen kannuskynteen. Nyt pillereitä popsitaan toiseen tulehdukseen. Etutassuun ilmestyi varpaan juureen punainen patti ja luulin, että toinenkin varvas tulehtui. Lääkärireissulla ilmeni, ettei kyseessä ollutkaan varvas, vaan patti on varpaan yläpuolella. Samanlaisia patteja (Furunkkeli) oli jo kehittymässä muihinkin tassuihin. Kyseessä on joku bakteeri ja nyt sitten nappaillaan ainakin kolme viikkoa pillereitä.
August 28, 2008 Luettu / Views: 111
High School Musical

Kävimme koko perheen voimin nauttimassa High School Musicalista Peacock- teatterissa.
Varsin oli kelpo viihdettä. Ottaen huomioon miten nuoria suurin osa esiintyjistä on (tai ehkä juuri siksi) esityksestä suorastaan pursuu tekemisen ilo ja yrittäminen. Ei juuri haittaa vaikka pari kertaa laulu lähtisikin hieman vierestä tai tanssiaskel olisi sekunnin myöhässä vaan nuorten iloisuus ja energia paikkaa pienet epätarkkuudet. Eipähän ole turhan hiottu ja kliininen.
Olihan se aikuiselle hieman naivi tarina mutta varsinaiseen kohderyhmään eli lapsiin ja nuoriin homma upposi kuin häkä. Mukava ilta kaiken kaikkiaan.
August 28, 2008 Luettu / Views: 109
Plic Ploc
Eilen pääsimme nauttimaan aivan erinomaisesta esityksestä, kun menimme katsomaan osana Helsingin Juhlaviikkoja Sirkus Plumen Plic Ploc.
Sirkus Plume on Ranskasta, joten Plic Ploc kuvaa vedentippumista ranskalaisittain. Vapaasti suomennettuna esityksen nimi on siis Tip Tip. Vettä esityksessä todellakin tippuu ja välillä oikein kaataa. Esiintyjien päälle ryöppyävästä vedestä ja “vuotojen” paikkaamisesta on tehty mitä parasta huumoria. Lisäksi on akrobatiaa, musiikkia ja tanssia. Aivan ehdottoman hieno esitys, jota voi vain suositella. Tapahtuma TVssä on hyvä videon pätkä, josta saa aavistuksen näytöksestä.
August 22, 2008 Luettu / Views: 109
PMMPn keikalla
Sain kaverilta lipun Eastwayn asiakastilaistuuteen, jossa pääesiintyjänä oli PMMP. [Lue lisää →]
August 14, 2008 Luettu / Views: 138
Putkiaivotesteri
Tuossa siivosin kirjanmerkkejä ja törmäsin vanhaan klassikkoon. Hauskaa että sivusto oli vielä pystyssä. Oiva harjoitus silmä-käsi yhteistyöhön.
August 13, 2008 Luettu / Views: 125
ONNEA HEIDI!
August 12, 2008 Luettu / Views: 132
Twitter kokeilua
Tarkaavainen lukija huomaa tuossa oikealla uuden toiminnon.
Tuo “Olen parhaillaan…” on itse asiassa linkki Twitter-palveluun. Twitter on palvelu, jossa voi lähettää lyhyitä viestejä puhelimella eli käytännössä tekstiviestien julkaisupalvelu. Twitterillä on myös oma sivusto, jossa viestit saa näkyviin mutta päätin jättää sen käyttämättä vaan minun viestit näkyvät vain hannuonlinessa.
Mitäs tuolla sitten tekee? No en tiedä mutta voihan siihen vaikka lähettää lyhyitä uutisia matkan varrelta.
August 12, 2008 Luettu / Views: 119
Huutokaupat on vaarallisia…
Sieltä voi joutua ostamaan vaikka uuden grillin.
Kaveri antoi vinkin, että huutokaupat.com sivustolla on mielenkiintoinen huutokauppa tulossa ja niinpä minäkin erehdyin menemään paikalle. Myynnissä on Vihe oyn koko irtaimisto ja sitä riitti. Pääosassa tietty tuotantoon liittyneet tavarat kuten peräkärryjen osat mutta myös muuta kuten veneitä, mönkijöitä ja grillejä. En tiedä mikä minuun meni mutta jostain syystä sain päähäni, että tarvitsemme pihagrillin, sellaisen puulla toimivan, ja eikun huutamaan… ja niinhän siinä kävi, että voitin grillin.
Nyt meidän pihalla sitten komeilee Valugrilli Classic. Pystytimme sen eilen ja tietysti kauniin illan kunniaksi pitihän siinä nakit paistaa.
August 11, 2008 Luettu / Views: 1,048
Kebnekaisen matkakertomus pötkönä
Tein matkakertomuksesta lukemisen helpottamiseksi version, jossa koko tarina on yhtenä artikkelina, eri päivät omilla sivuillaan [Lue lisää →]
August 7, 2008 Luettu / Views: 1,045

Suomi
English