hannuonline.com

Iranin reissun yhteenveto

Hannu — Fri, 12 Mar 2010 12:01:33 +0000

Hyvä reissu mutta tulipahan tehtyä.
Edellä oleva kuvannee hyvin tuntemuksia reissusta. Kaikenkaikkiaan ihan ok mutta ei ehkä ihan niin hienoa kuin kuviteltiin. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen sillä luonto oli vielä talviteloilla. Toisaalta ajatuksena oli päästä laskettelemaan mutta se nyt kuitenkin jäi monestakin syystä tekemättä. Lunta kyllä oli kuten kuvistakin näkyy.

Teheran ei ole mitenkään kiinnostava kaupunki. Liikkenne on tukkoista ajasta riippumatta ja saastesumu on yleistä. Nähtävyydet ovat pitkien matkojen päässä, joten kulkemiseen menee aikaa ja kysyy hermoja. Tosin vasta avattu metro helpottaa huomattavasti.
Kaikki muut kaupungit joissa vierailimme ovat huomattavasti Teherania mukavampia: pienempiä, vähemmän liikennettä, jne. Shirazin suhteen meillä oli huono tuuri, kun menetimme yhden päivän ja sää oli huono. Muutenkaan puutarhoistaan tunnettu kaupunki ei ole parhaimmillaan talvella. Yazd taas on aivan erilainen ikivanhan vanhan kaupungin ansiosta. Se on myös selvästi pienin meidän käymistä kaupungeista. Uusi osa ei ole mitenkään mielenkiintoinen, kerrostaloja näkee Suomessakin. Yazdin tunnelma oli varsin leppoisa ja siellä olisi helposti mennyt vaikka päivä enemmänkin ihan vaan palloillessa.
Esfahan oli meidän suosikkimme. Kaunis keskusaukio ja kaupungin läpi virtaava joki antavat kaupungille kummasti ilmettä. Lisäksi kaupungissa on paljon nähtävää. Tosin Esfahanissakin on autoja ihan liikaa ja ruuhkat sen mukaiset. Metro on vasta rakenteilla.

Matka Kaspian merelle oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Vuoristomaisemat ovat mahtavat ja meri (vaikka onkin oikeasti järvi) on nähtävä. Uimiseen sää oli liian kylmä mutta joitain paikallisia kyllä kahlaili vedessä. Luonto on aivan toisellainen vuoren molemmin puolin, joten vaihtumista oli mielenkiintoista seurata.

Yleisesti Iran ei ole mitenkään halpa. Väistämättä tulee verrattua vuoden takaiseen Burman matkaan vaikka ei pitäisi. Hotelli maksoi helposti 100$ yöltä ja tasoon nähden hinta on todella kova. Toki halvempiakin ja kivempiä paikkoja löytyy, jos vaan tietää. Samoin ruokailuun meni yleensä noin 30$ neljältä. Onko se sitten paljon Suomen hintoihin verrattuna… joka tapauksessa enemmän kuin kuvitteli. Pizza saatoi maksaa 5-6€ eli lähes Suomen hinnoissa. Yhteenlaskien hotellin, oppaan, kulkemisen, syömisen ja pikkuostokset niin päiväbudjetti alkaa lähennellä 300$… ei ole enää halpaa…

Iran on myös paljon länsimaisempi kuin voisi kuvitella. Benettonit ja Dieselit löytyvät kaupoista ja pikaruokaa on tarjolla. Jos lähtee hakemaan tuhatta ja yhtä yötä niin pettyy pahasti. Kaikkialla oli todella turvallista. Emme tunteneet mitään uhkaa missään vaiheessa (paitsi joskus liikenteessä pelotti) ja tavarat pysyivät hyvin tallessa. Englannilla pärjää, sillä aina löytyy joku auttamaan. Iranilaiset ovat erittäin ystävällisiä ja auttavaisia mutta myös uteliaita. Meidänkin puheille tuli usein ihmisiä pyytäen lupaa ottaa kuva ja kysellen kuulumisia. Ruoka ravintoloissa on hieman tylsää eli useimmiten tarjolla on kebab vartaita, kanaa, nautaa tai lammasta. Niimpä mekin silloin tällöin vaihtelun halusta kävimme pizzalla tai pastalla vaikka periaattena onkin suosia paikallista ruokaa.

Lentoliikenne taitaa olla epäluotettavin tapa liikkua maan sisällä huonosti pitävien aikataulujen takia. Bussi on hyvä ja halpa tapa kulkea kaupunkien välillä. Myös junat ovat kuulema hyviä mutta meille ei aikataulut sattuneet, joten lensimme tai ajelimme bussilla. Shiraz – Yazd välin menimme oppaan autolla.

Poikkeuksellisesti kommentointi on käytössä, joten mikäli haluat tietää jotain Iranista tai meidän matkasta, jätä kommentti.

Kaspian meri – Teheran

Hannu — Tue, 09 Mar 2010 16:45:52 +0000

Kuski oli tilattu yhdeksitoista, joten aamulla oli runsaasti aikaa. Aamiainen oli hotellin muuhun tasoon nähden surkea (tosin tästä oli kahta mieltä) ja kallis (40$ eikä siis sisältynyt huoneen hintaan). Aamutoimien jälkeen menimme rannalle kävelemään kauniiseen auringon paisteeseen. Kuvasimme mandariinia rannalla, kalastajia sekä muita rannalla kulkijoita.

Uloskirjautuminen oli varsinainen sotku eikä meille ole vieläkään oikein selvinnyt mistä loppujenlopuksi maksoimme. Huoneethan oli maksettu etukäteen mutta siitä huolimatta jouduimme maksamaan 74$ lisää. Kun respan englannin osaaminen oli korkeintaan välttävää ei asian selvittämisestä tullut mitään, joten olimme lopulta tyytyväisiä, että saimme passit lunastettua takaisin noinkin halvalla. Iranissa passit jätetään vastaanottoon vierailun ajaksi varmistamaan ettei kukaan häivy maksamatta.

Auto suuntasi kelan kohti Amolia ja sieltä Teheraniin eli palaisimme eri tietä. Perryn saamien tietojen mukaan tie olisi kohtuu tasainen ja tylsä. Tämä tosin osoittautui täysin vääräksi, sillä tie kiermurteli uskomattomissa vuoristomaisemissa, lumihuippuisten vuorten keskellä. Photostop eli pysähtyminen kuvien ottamista varten tuli kuskille varmasti tutuksi…

Vuorten eteläpuolella sää muuttui hieman pilvisemmäksi mutta kuvattavaa riitti silti. Lounasta syötiin talviriehakeskuksessa noin 50km ennen Teherania. Paikka oli varsin hämmentävä kokonaisuus Teheraniin vievän tien varressa. Paikassa oli vierivieressä hät’hättää kyhättyjä ”ravintola” kojuja, joita lämmitettiin isoilla öljykamiinoilla. Silti ”sisällä” istuttiin kaikki vaatteet päällä, sillä rakennelmat eivät olleet suomalaista torikatosta kummempia. Ruoka tehtiin tienvarressa ulkona olevissa hiiligrilleissä eli tarjolla oli kuinkas muuten kuin kebabbia.

Paikassa oli paljon ihmisiä nauttimassa talven riennoista lasketellen, pyllymäkeä laskien tai vaikka lumisotasilla. Keskuksessa oli ainakin viisi hissiä ja rinteet olivat aloittelijalle sopivat. Merkillepantavaa oli Suomessa niin tyypillisen varusteurheilun puuttuminen. Mäkeä laskettiin nappaskengissä ja farkuissa välittämättä yhtään, että kastuu läpimäräksi kosteassa lumessa. Ei voinut kuin hämmästellä.

Matka jatkui kohti Teherania ja jonkin aikaa vuorelta tultiin alas sellaista kyytiä että korvat paukkui ja heikompia hirvitti. Paikallinen tapa on näet sulkea vuoristosta tulevat tiet alhaalta ylös päin muutamaksi tunniksi, että vuorilla olevat ihmiset saadaan kohtuu ajassa alas. Viikonloppuisin vuoristoon siirtyy valtavat määrät ihmisiä ulkoilemaan ja paluuruuhkat kiharaisilla vuoristoteillä ovat vertaansa vailla. Olimme tarkoituksella liikkeellä ennen pahinta ruuhkaa, joten pääsimme alas nopeasti. Tien ollessa yksisuuntainen autot syöksyivät alas nyt nelikaistaiseksi muuttunutta serpentiiniä. Paikalliseen ajokulttuuriin kuuluu, että jos on tyhjään, niin sitten mennään… Ohituksen olivat henkeäsalpaavia ja ei voinut kuin ihmetellä, että kaaharit yleensä pysyvät tiellä. Meidän kuskimme onneksi kurvaili ihan kohtuuden rajoissa (toim.huom.)

Alhaalla laaksossa meno rauhoittui liikenteen määrän kasvaessa ja loppumatka sujui jouhevasti. Asunnolla pakkasimme ja latasimme akkuja tulevan yön lentoa varten. Lentokenttä kyyti tuli puoliltaöin. Matkaan oman lisänsä toi Lauran pahoinvointi. Valitettavasti kaikki ei osunut muovipussiin, joten housuja vaihdettiin lentokentälle menevän moottoritien varressa. Lento lähti lähes ajallaan ja meni nukkuessa nopeasti. Vaihto Frankfurtissa sujui myös hyvin ja Suomeen saavuimme jotakuinkin aikataulussa aurinkoiseen talvipäivään. Viljasella kotiin ja lumitöihin.

Teheran – Kaspian meri (4.3.2010)

Hannu — Tue, 09 Mar 2010 16:05:57 +0000

Heräsimme jo turhankin aikaisin, sillä kuljettajamme oli tilattu vasta 10.30:ksi. Hän oli kuitenkin paikalla jo ennen kymmentä, joten matkaan Kajar-Chalus –tielle pääsimme kerrankin etuajassa noin 10.15. Vettä satoi. Ja vuorilla lunta. Välillä näimme rutattuja autoja, mutta keli onneksi teki osan porukasta varovaiseksi ja matkaa taitettiin pääasiassa melko hissukseen.
Toki aina välillä joku kaheli ohitteli oikealta ja vasemmalta – varsinkin sen jälkeen kun oli laittanut lumiketjut pyöriin. Lumiketjut ehkä oli vähän liioittelua, mutta talvirenkaat olisi voinut paikoitellen olla ihan yes-juttu. Vuorilla siis satoi lunta ja näkyvyys oli harmittavan heikko. Nousimme vuorille noin 3 km korkeuteen ja lunta oli joka paikassa. Kirkkaalla ilmalla maisemat olisi varmaan ollut henkeäsalpaavia, nytkin ne näyttivät hyviltä. Vuorten toiselle puolelle päästyämme maisemat muuttuivat selvästi ja rinteet olivat vihreämpiä ja vehreämpiä kuin Teheranin puolella.

Hotelli Mahmudabadissa oli hyvä. Rannalla, isot huoneet ja siistit tilat. Laura jäi huoneeseen katsomaan lastenohjelmia ja me aikuiset kävimme rannalla kävelemässä. Satoi ja myrskysi. Illallinen jäi vähän vajaaksi kun Laura ja Hannu eivät koskaan saaneet ruokaansa, tosin lupasivat sitten, ettei kenenkään tarvinnut maksaa heidän sekoilujensa takia. Hotellin henkilökunnassa voisi olla joku, joka osaisi enemmän kuin kuusi sanaa englantia…

Esfahan (3.3.2010)

Hannu — Tue, 09 Mar 2010 08:15:52 +0000

Aurinko paistoi. Aamiaisen jälkeen suuntasimme suoraan Chehel Sotun –palatsiin, joka on alun perin rakennettu 1600-luvun alussa, mutta uudelleenrakennettu sen jälkeen kun tulipalo tuhosi alkuperäisen vuonna 1706. Palatsi sijaitsee puistossa, jota dominoi valtava vesiallas ja palatsin terassi, jossa on 20 pylvästä kannattelemassa puukattoa. Palatsia käytettiin vieraspalatsina, lähinnä juhlimiseen vieraiden kanssa. Palatsissa on näytteillä tietysti freskoja, joista osa oli hienojakin, vanhoja ovia jne.

Palatsissa oli turhan monta paikallista turistia ja jatkoimme sieltä mielellämme väljemmille vesille takaisin Imam-aukiolle, jossa ensimmäiseksi menimme Sheikh Lotfollah –moskeijaan, jota oppaamme tituleerasi maailman kauneimmaksi moskeijaksi. Sheikh Lotfollahin rakennutti Shah Abbas I vuosina 1602 – 1619. Kaunis moskeija olikin, sinisine ja turkooseine kaakelimaalauksineen ja lisäksi se oli mukavan pieni. Moskeija on poikkeuksellinen siitä, ettei siinä ole minareetteja eikä puutarhaa/pihaa ja lisäksi sinne johtaa portaat. Moskeija rakennettiin alun perin Shah Abbas I:n haaremin naisille, eikä sitä oltu tarkoitettu yleiseen käyttöön.

Vastapäätä Sheikh Lotfollah –moskeijaa on Ali Qapu –palatsi, joka on 1500-luvun lopulla rakennettu Shah Abbas I:n asuinpalatsiksi. Rakennus on 6-kerroksinen ja edelleen Esfahanin korkein rakennus. Kapeita kierreportaita pitkin pääsee nousemaan terassille, josta on upeat näkymät koko Imam-aukiolle. Täältä Abbas on voinut seurata hevospooloa, jota aikoinaan pelattiin aukiolla. Paljon muuta nähtävää palatsissa ei mielestämme ollut, joskin musiikkihuone ylimmässä kerroksessa oli mielenkiintoinen – sen kipsiseinät ovat taitavasti kaiverrettu soittimien, maljakoiden ym. muotoisiksi.

Ali Qapusta suoraan Imam-moskeijaan, joka on ehdottomasti hallitsevin monumentti Imam-aukiolla. Moskeija rakennettiin vuosina 1611 – 1629, aikaansaavan Shah Abbas I:n toimesta. Kuten monissa muissakin moskeijoissa, Imam-moskeijassakin on 4 laivaa ja päälaivassa, joka on sisäänkäyntiä vastapäätä, on mahtava akustiikka. Oppaamme demonstroi kaiun ja akustiikan laulamalla rukouskutsua, kieltämättä upeasti, niin, että sisäpihalla palloilleet ihmiset tulivat katsomaan ja kuuntelemaan. Lopulta opas lopetti ja sanoi, ettei hän voi laulaa enempää koska ääni kuuluu moskeijan sisäänkäynnin ulkopuolella eikä silloin ollut rukousaika. Lauraa mokoma laulu nauratti.

Oppaan laulua. Video tuli vahingossa kuvattua väärinpäin mutta ääni kuuluu ja se on pääasia.

Moskeijasta emalointipajaan ja sieltä miniatyyrimaalarin luokse (Fallahi Miniatures). Olipahan taitava heppu ja kansainvälisestikin tunnustettu; hänen maalauksistaan on tehty postimerkkejä sekä Iranissa, että Saksassa. Käsittämättömän tarkkaa työtä, joka tulee esille vasta suurennuslasin avulla. Parhaimpia töitään hän on tehnyt yli puolen vuoden ajan, eikä työ ole kooltaan todellakaan suuren suuri – reilun postikortin kokoinen.
Lounas. Ja mattokauppa (Nomad carpet shop). Mattokauppias esitteli meille tuhat ja yksi mattoa ja selvästi osasi asiansa ja tunsi mattonsa. Mielenkiintoista, yllättävän mielenkiintoista. Pääsimme mattokaupasta ulos kuitenkin ilman maton ostoa, vaikkakin esillä oli monia upeita mattoja ja varsinkin yksi jäi vähän kaivelemaan… Ehkä pitää soittaa vielä perään…

Matkalla perjantai-moskeijaan, Masjed-e Jameh:iin pysähdyimme Ali-moskeijassa, vaelsimme läpi kirpputorin ja basaarialueen. Moskeijaa on rakennettu 800-vuoden aikana, vanhimpien osien ollessa 1000-luvulta. Moskeija on valtava, yli 20.000 m2, ja siinä on taas 4 laivaa. Toki mielenkiintoinen, mutta päivän kulttuuriannos oli ollut jo niin ylitsepursuava, ettemme jaksaneet varmaankaan kiinnostua moskeijasta sen ansaitsemalla arvokkuudella.

Takaisin päin tullessamme pysähdyimme hopeasepälle, josta Laura osti sormuksen itselleen ja kävimme teellä Qeysarieh Tea housessa, josta oli taas hienot näkymät yli Imam-aukion.

Vielä piti ehtiä katsomaan Khaju-siltaa iltavalaistuksessa ja sen jälkeen oppaamme halusi väkisin viedä meidät Soffe-vuorelle katsomaan kaupungin valoja ilta-auringossa. Heidillä meinasi hermot mennä kun tiedossa oli iltaruuhkaa ja matkalaukku oli vielä hotellilla, illallista ei oltu syöty eikä nugaatakaan ostettu . Kieltäydyimme menemästä kaapelilla ylös ja palasimme muutaman valokuvan otettuamme takaisin keskustaan. Reissuun paloi noin 1,5 h autossa istumista ja sitten jo olikin kiire. Nopeasti nugat-kauppaan, vielä nopeammin illalliselle, ruuhkassa istuen hotellille hakemaan sitä matkalaukkua, jonka olisimme voineet ottaa jo aamulla mukaan (arrrgh) ja sen jälkeen kentälle. Moottoritie kaupungista ulos oli onneksi melkoisen tyhjä ja ehdimme kentälle noin 1,5 h ennen koneen lähtöä, joka vielä kaikeksi onneksi lähtikin ajallaan klo 22.30 ja oli Teheranissa 23.20. Perryn kämpälle ehdimme jo puolen yön aikaan, joten paluureissu sujui upeasti. Ainoana kommelluksena oli se, että jouduimme purkamaan käsimatkatavaroista Lauran matkamuiston, kivisen Cyryksen sylinterin (tai Cyryksen kirjeen) ja viemään sen ruumaan meneviin matkatavaroihin.

Esfahan (2.3.2010)

Hannu — Tue, 09 Mar 2010 04:49:29 +0000

Aamiaishuone oli upea, mutta aamiainen itsessään vain ok. Lähdimme liikkeelle 9.30 ja suuntasimme ensin heiluville minareeteille, Manar Jombaniiin, jossa on Abu Abdullahin hauta 1300-luvun lopulta. Tasatunnein joku kiipeää toiseen minareettiin ja alkaa heiluttaa sitä, jolloin molemmat minareetit huojuvat puolelta toiselle.

Minareeteilta sarahustralaisten “hiljaisuuden torneille”, Ateshkadeh-ye Esfahan:lle, joka on ainoa Esfahanissa säilynyt sarahustralaisten temppeli. Melkoinen kiipeäminen ja Laura jäi viisaasti puoliväliin ihailemaan maisemia, kun me muut rymysimme sileäksi kulunutta savipolkua ylöspäin liukkailla kaupunkikengillämme. Alastulo olikin sitten haastavampaa. Kaupunkimaisemat oli mitä oli, mutta näimme ainakin kyyhkystorneja, joita Esfahanin alueelle on vuosisatojen saatossa rakennettu yli 3.000 kpl ja jossa jokaisessa on voinut olla noin 14.000 lintua. Miksikö kyyhkystorneja? Kyyhkysten ulostetta käytettiin lannoitteena, siksi.

Takaisin kaupunkiin ajoimme Zayandeh-joen vartta pitkin ja näimme paitsi hedelmätarhoja ja orvokkitaimitarhoja, myös pöytäliinojen käsittelypaikan. Joen varteen tuodaan paksut, luonnonväreillä painetut pöytäliinat. Ensin ne liotetaan kylmässä vedessä, jonka jälkeen niitä keitetään valtavassa padassa kiehuvassa vedessä moneen kertaan, välillä lisätään jotain väriainetta, joka tekee pohjaväristä luonnonvalkoisen. Lopuksi liinat vielä huuhdotaan kylmässä jokivedessä ja näin värit on saadaan pysymään pöytäliinoissa. Liinat kuivataan tietysti valtavalla pikkukivikentällä joen rannalla maahan levitettyinä. Ostimme yhden liinan lisää jo Yazdista ostamiemme kolmen lisäksi, 25 $.

Esfahanin läpi kulkeva Zayandeh-joki tekee koko kaupungista jotenkin sympaattisen ja hillityn. Jokea ylittää 11 siltaa, joista 6 on uusia ja loput 5 satoja vuotta vanhoja eikä niitä pitkin enää saa autoilla kulkea vaan ne on pyhitetty jalankulkijoille. Ensimmäinen silta, jolla pysähdyimme oli Pol-e Marnan, seuraava Pol-e Si-o-Seh, jonka yli ylitimme joen sillä välin kun oppaamme ajoi toista siltaa pitkin auton yli. Si-o-Seh on 298 m pitkä ja se on rakennuttu 1600-luvun taitteessa. Si-o-Seh toimii paitsi siltana, myös patona.

Siltojen ja lounaan jälkeen menimme Jolfa-alueelle, joka on ollut armenialaisten aluetta sen jälkeen kun Shaahi Abbas I siirrätti armenialaiset Jolfan-kaupungista Esfahaniin ja alue nimettiin Uusi-Jolfa:ksi. Abbas halusi armenialaiset kaupunkiin, koska he olivat taitavia kauppiaita, tulkkeja ja taiteilijoita. Armenialaisten kristinuskoa kunnioitettiin, mutta heidän täytyi pysyä omalla alueellaan erillään muslimeista. Kävimme Vank-katedraalissa (Kelisa-ye Vank), jossa oli upeita seinämaalauksia satojen vuosien takaa – harmi, että valokuvaus oli kokonaan kielletty sisätiloissa ja joka paikassa oli vahdit, jotka myös katsoivat, että sääntöä noudatettiin. Katedraalin yhteydessä on museo, jossa on satoja vuosia vanhoja, käsin kirjoitettuja kirjoja, lähinnä raamattuja ja virsikirjoja. Museossa oli jonkin verran myös tarve- ja koriste-esineitä sekä maalauksia ja mattoja. Ihmeellisin asia oli kuitenkin hius, jonka pintaa on kirjoitettu jonkun psalmin ensimmäinen säe timanttiterällä, joka on 20 kertaa ohuempi kuin hius, jolle se on kirjoitettu. Teksti oli täysin selvää ja luettavaa – mikroskoopin avulla.

Armenialaiselta korttelilta menimme Ali Qoli Aga-kylpylämuseoon, jossa esiteltiin iranilaista kylpyläkulttuuria. Tuntuu käsittämättömältä, että kylpylöiden on annettu rapistua ja niiden toiminta on lähes kokonaan loppunut. Kylpylässä tapasimme iranilaisen perheen, joka paitsi halusi kuvata meitä, oli myös erittäin kiinnostunut suomalaisista saunoista. Oli heillä ihmettelemistä siinä, että perheet käyvät saunassa yhdessä tai siinä, kun kerroimme miten savusauna toimii, tai siinä, että saunasta saatetaan mennä alasti (!) omalle pihalle lumihankeen kierimään tai avantoon uimaan tai siinä, että saunassa voi olla yli 100 astetta kuumaa. Toivottelimme heitä tervetulleiksi Suomeen saunomaan .

Seuraavaksi suuntasimme ihmettelemään Iman-aukiota (Naqsh-e Jahan Square), joka on paitsi valtavan suuri (toiseksi suurin aukio maailmassa heti Pekingin Tiananmenin jälkeen, Imam-aukion koko on 512 x 163 m), myös vaikuttavan kaunis. Aukion keskellä on valtava suihkulähdeallas, sen ympärillä viheralueita ja pari kierrosta kävely- tai heppavaunuteitä. Aukion laidoilla ja pohjoisosassa on basaarialueet, joissa kävimme ostamassa kamelinluisia, käsinmaalattu korurasioita ja sen jälkeen teelle. Jos oppaamme olikin ”hieman omaperäinen ja omaehtoinen”, niin tässä kohtaa hän yllätti meidät täysin. Menimme tea-houseen, jonne löytää tällä ohjeella: ”Lähde Imamin aukiolta Hafez-st. pitkin aukiolta pois, käänny lähes heti pienen kujan kautta pihaan, joka on täynnä krääsää ja erilaisia työpajoja. Teehuoneen sisäänkäynti on pihan vasemmassa kulmassa, josta laskeudutaan portaat alas. Etuosa naisille ja pariskunnille, verhon takana oleva osa miehille.” Aivan uskomaton paikka. Joka paikka on täynnä vanhaa tai vähemmän vanhaa krääsää, lähinnä erilaisia lamppuja ja varjostimia. Vesipiiput palavat joka pöydässä ja ihmiset vaan viihtyvät ja viettävät aikaa. Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka.

Kuten mainittu, oppaamme Esfahanissa oli meidän mielestä vähän outo. Hän ei syö juurikaan lihaa, ei juo virvoitusjuomia (paitsi tietysti alkoholitonta, mielellään ananaksella maustettua olutta, joka on hyväksi hänen munuaisilleen ), ei juo teetä (”joka on huonoa terveydelle, paitsi vihreä tee”), ei toisi omia, 15- ja 17-vuotiaita poikiaan teehuoneeseen, ei suostunut ottamaan matkalaukkuamme autoon ennen kuin faktisesti lähdettiin lentokentälle, vaikka sitten jouduttiinkin istumaan ruuhkassa ylimääräistä aikaa jne.

Teen jälkeen ajoimme Khaju-sillalle, joka loisti upeana iltavalaistuksessa. Olimme melkoisen syväjäässä, sillä emme aamun auringonpaisteessa ymmärtäneet, että jossain vaiheessa päivällä olisi kylmä, illasta puhumattakaan kun aurinko oli laskenut. Kuvia ja lisää kuvia, jonka jälkeen pyysimme opasta viemään meidät hotelliin, jossa tankkasimme lisää vaatetta päälle ja jatkoimme saman tien syömään samaan italialaiseen ravintolaan, jossa olimme käyneet edellisiltanakin. Ruokakulttuuri Iranissa ei ole äärettömän monipuolinen, on kebabia tai kebabia, tai sitten jotain mössöpataa. Ruoka on ihan hyvän makuista ja varsinkin alkusalaattien tuoreus ja raikkaus oli todellinen yllätys meille. Mutta varsinkin Laura kaipasi vaihtelua jatkuvan riisin ja (kana-)kebabin syöntiin, joten silloin tällöin armahdimme ja söimme pizzaa tai pastaa.

Yazd – Esfahan (1.3.2010)

Hannu — Tue, 09 Mar 2010 03:53:57 +0000

Aamulla kamat oppaan autoon ja sitten basaariin. Aikamme kullan kimallusta ihailtuamme päädyimme ostamaan tyynyn päällisiä niin tuliaisiksi kuin omaankin käyttöön. Kaupasta haimme vielä teetä, joka oli ensimmäinen todella halpa Iranilainen tuote. 500 g hyvälaatuista teetä maksoi 1,4 $.

Seuraavaksi matkasimme Bag-e-Dowlat (Dowlat Abad)-puistoon, jonne oli huikea 3 $:n sisäänpääsymaksu ja itse puisto oli ihan kökkö. Toki siellä oli vielä lehdettömiä viiniköynnöksiä ja joku tönö, mutta 10 minuuttia riitti hyvin ”puiston” näkemiseen. Puiston kohokohta on Yazdin korkein tuulitorni (38m). Puisto on itse asiassa yksityinen ja vain osa siitä on avattu yleisölle. Lounas keskellä-ei-mitään-olevassa kaupungin parhaassa hotellissa, Mamalek Moshirissa, jossa oli mukava pieni puutarha, jossa odottelimme ravintolan avautumista.

Oppaamme oli käynyt ostamassa meille bussiliput Yazd – Esfahan, yhteensä 17 $. Ei paha hinta, kun kulkupelinä oli tuliterä Volvon bussi, eturivin paikat ja matkalla tarjoiltiin ilmaista kakkua ja mehua. Hyvästelimme oppaan ja matkaan pääsimme puoli tuntia myöhässä kun liputtomat ja väärälippuiset ja tarvittavat leimat oli selvitetty. Ennen lähtöä kuljettaja käytti kätensä koraanilla ja luki rukouksen, jonka jälkeen linja-autoon nousi sokea mies laulamaan jotain, jonka tulkitsimme hyvän matkaonnen rukoukseksi. Matkalla pysähdyimme useaan otteeseen milloin ottamaan lisää matkustajia kyytiin, milloin poliisien tarkastusasemalle.

Maisemat olivat tylsiä, lähinnä aavikkoa, joskin näimme aavikolla kameleita (ihan vaan keskenään) ja kerran kuljettajamme ajoi kyljittäin rekan kanssa ahtautuessaan sellaiseen väliin, että jokainen näki, ettei tuohon mahdu! Peilit ottivat kosketusta, mutta onneksi säästyimme isommilta vaurioilta, emmekä edes pysähtyneet selvittelemään asiaa mitenkään. Kuljettaja oli muutenkin outo heppu. Paitsi, että hän ajoi, teki hän aivan koko ajan jotain muutakin. Söi, joi, kaatoi termoskannusta teetä, näpläsi puhelinta, puhui puhelimeen, söi tonneittain auringonkukan siemeniä, pyyhki pölyjä kojelaudalta, taas söi ja joi jne. Ökykallis hotelli Abbasin yleiset tilat ovat ylelliset, mutta huoneet kököt ja meluisat, eivätkä todellakaan vastaa kallista hintaa. Kukapa turisti aikoisi päivänsä viettää hotellin ravintoloissa tai aulassa, joten hienot puitteet jäivät aivan käyttämättä.

Yazd

Hannu — Mon, 08 Mar 2010 07:59:36 +0000

Aamulla tapamme mukaan myöhässä, mutta onneksi aikakäsitys on varsin joustava tässä maassa. Opas liittyi aamiaiselle seuraamme ja aloimme keskustella vilkkaasti kouluopetuksesta ja uskonnon asemasta Suomessa ja Iranissa.

Yazdin väitetään olevan maailman vanhin yhä olemassa oleva kaupunki ja uskotaan, että siellä on asuttu yhtäjaksoisesti noin 7000 vuotta. Yazd sijaitsee aivan aavikon reunalla, kahden vuoriston, pohjoisen Dasht-e Kavirin ja eteläisen Dasht-e Lutin välissä. Parhaiten kaupunki on kuitenkin tunnettu vanhasta kaupungista, jonka talot on rakennettu savi-olki –seoksesta ja katot ovat kupolin muotoisia. Taloissa on vanhoja puuovia, useimmissa erilliset kolkuttimet miehille (vasarat) ja naisille (renkaat). Perinteisesti Yazd on tunnettu silkistään, nykyisin siellä tehdään myös tiiliä ja kasvatetaan kanat niin Shirazin kuin Esfaninkin tarpeisiin.
Aamupäivän aluksi tutustuimme sarahustralaisiin ”hiljaisuuden torneihin” eli noin 2000 vuotta vanhoihin hautapaikkoihin. Ne ovat pienen vuoren laella olevia ympyränmuotoisia torneja, joihin kuolleet on tuotu eläinten syötäviksi. Sarahustralaisen uskon mukaan maata ei pidä häiritä, joten kuolleet on viety torneihin kivilattialle eläinten tuhottavaksi. Nykyisin tavasta on ollut pakko luopua mutta vielä noin 50 vuotta sitten tapa oli käytössä ja on yhä edelleen Intian Sahahurstralaisten parissa. Tornivuoren juurella oli vierasmajojen raunioita. Näissä taloissa omaiset ovat voineet asua hautajaistoimituksen aikana.

Torneilta ajoimme toiseen sarahus- tralais- kohteeseen, Ateshkadeh:iin, eli ”ikuisen tulen” temppeliin. Temppelissä palaa ikuinen tuli, jota papit pitävät yllä. Tulta pääsee katsomaan lasin takaa eikä vääräuskoisilla ole mitään asiaa itse temppelin puolelle. Tarinan mukaan tuli on sytytetty Yazdissa mutta se on välillä käynyt Intiassa missä se oli turvassa sodilta ja valloittajilta. Tulen kerrotaan palaneen katkeamatta yli 1500 vuotta.
Ikuisen tulen luota ajelimme Jameh moskeijalle, toiselta nimeltään ”perjantaimoskeijalle” eli tutustuisimme päivän moskeijaan. Perjantai-moskeija on eräs Yazdin pakollisista nähtävyyksistä, joka dominoi vanhaa kaupunkia 48 m korkeilla minareeteillaan. Perjantaimoskeija on rakennettu Sayeed Roknaddinille 1400-luvulla ja se korvasi 1100-luvulla rakennetun vanhan moskeijan. Moskeijalta palatessa sorruimme matkamuisto-ostoksiin läheisessä myymälässä. Mukaan tarttui muutama pöytäliina.

Päivä jatkui jalkaisin tutustumisella Yazdin vanhaan kaupunkiin mikä on kuin suoraan tuhannesta ja yhdestä yöstä. Vanha kaupunki on 400-200 vuotta vanhoja saviolkitiilistä tehtyjä rakennuksia jotka on rapattu vaalean keltaiseksi. Kapeita kujia, jotka mutkittelevat sinne tänne. Porttiholveja, vanhoja ovia ja tietenkin ”tuulitorneja” joista Yazd on tunnettu. Tuulitorni , paikallisesti ”Badgir”, on nimensä mukaisesti torni, joka on kuin savupiippu, mutta jonka tehtävä on aiheuttaa vetoa ja saada ilma liikkeelle niin, että alapuolisessa tilassa olisi viileämpää.

Menimme ensimmäiseksi lounaalle Silk Road hotelliin. Hotelli sijaitsee eräässä vanhan kaupungin kunnostetuissa taloissa. Mukavan tuntuinen paikka eikä hintakaan ole paha, noin 40 $ yö. Verrattuna meidän 100 $ yöhön hintaerolle ei oikein löydy perusteita, joskin Silk Road oli kotikutoisempi (tarjoilijana joku länkkäri paljaine jalkoineen…) ja vähän yksinkertaisempi sisustukseltaan. Nyt kun paremmin tietäisi niin varmaan mekin yöpyisimme muiden reppureiden mukana Silk Roadissa. Hyvä lounas eikä hintakaan ollut hirveä. Söimme kamelia

Lounaan jälkeen jatkoimme vanhan kaupungin kierrosta. Tosin matka tyssäsi taas alkuunsa kun jäimme ostamaan mattoja sen jälkeen kun olimme käyneet mattokaupan katolla ihailemassa vanhan kaupungin kattonäkymiä. Lopulta matkaan tarttui keskikokoinen paimentolaismatto. Lampaanvillaa, 64 solmua (eli melko hyvä), kaunis ja hyvin yksinkertainen kuvio. Kauppiaan väittämän mukaan tuollaiset yksinkertaiset kuviot ovat varsin harvinaisia ja ostamamme matto oli sillä hetkellä kaupan ainut. Kaupantekijäisinä tingimme pienen emalilautasen, josta tosin piti hieman antaa lisää dollareita.

Sitten todenteolla vanhakaupungin nähtävyyksien pariin. Kiersimme Aleksanterin vankilan, joka on Yazdin vanhin rakennus, vesimuseon, Kauppiaan talon eli kaikki ”pakko nähdä” -kohteet Yazdissa.
Kierroksen jälkeen siirryimme keskusaukiolle. Ostimme Lauralle antibioottikuurin (ihan ilman reseptejä) vihoittelevaan korvaan ja muutaman laatikollisen Yazdin kuuluisia Baglavaa tuliaisiksi. Herkkujen ostaminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista, sillä ensin piti tietää mitä haluaa, sitten kirjoittaa se lapulla, jonka jälkeen lapun kanssa jonotettiin myyjän luokse, joka kirjoitti laskun, joka mentiin maksamaan kassalle, josta sai kuitin, jota vastaan sai myyjältä tuotteet…

Etsimme myös johdon kameran laturiin, joka onneksi löytyi oppaan avustuksella suht helposti. Aukiolla kiipesimme aukion reunalle olevaan rakennukseen ihailemaan näkymiä. Sieltä siirryimme aukion lähelle ”voimamiesten klubille” Sahed A Zaman Club Zurkhaneh:lle seuraamaan heidän esitystä. Se on sekoitus voimailua, uskontoa, runoutta ja musiikkia. Ennen show’ta kävimme apteekista pumpulia korvatulpiksi, sillä jo lämmittelyn aikana mekkala oli melkoinen. Esitys oli mielenkiintoinen (paitsi Laurasta, jonka mielestä se oli ”tylsää”), mutta ajoittain hieman hidastempoinen. Siihen kuului joogamaista lämmittelyä ja punnertelua, puukeilojen nostelua ja paljon tanssinomaista hyppelyä ja pyörimistä. Esitystä ryyditti rummun paukutus ja lauletut Hafesin runot. Esityspaikan alla, kellarissa, on valtava vesisäiliö, ab anbar, vuodelta 1580.

Voimamiesten lämmittelyä:

Kahvakeilojen heiluttelua:

Esityksen jälkeen menimme syömään ravintolaksi muutettuun historialliseen kylpylään. Illallisen jälkeen hotellille, jossa ennen nukkumaan menoa Hannu kirjoitti tätä päiväkirjaa, Heidi teki ahtaamisen maailmanennätystä pakkaamalla matot vaateiden sekaan matkalaukkuun ja Laura liotti itseään haaleassa vedessä kylvyssä.

Shiraz – Yazd (27.2.2010)

Hannu — Thu, 04 Mar 2010 05:06:21 +0000

Aamulla basaariin, tarkoituksena löytää Lauralle matkamuistoksi kivisylinteri, jossa on nuolenpääkirjoitusta (nk. Cyruksen sylinteri). Sylinteri löytyikin, mutta samalla Hannu päätyi ostamaan maton, Kilimin. Kilimit ovat kangaspuilla kudottuja mattoja, eikä niissä siis ole solmuja. Tässä maassa tinkiminen ei selvästikään kuulu niin olennaisesti kaupantekoon kuin joissain muissa maissa, vaan myyjän ilmoittama hinta on jo kohtuullinen. Koska kauppa on todella hiljaista eikä asiakkaita ole jonoksi asti, Hannu onnistui kuitenkin tinkimään matosta, pyyntä 190 $, maksettu 150 $.

Päivän (ensimmäinen) moskeija oli basaarien vieressä oleva Masjed-E Vakil, joka on Karim Khanin aloittama ja siis 1700-luvun lopulta. Moskeijan sisäpiha on valtava ja sen toisessa päässä on rukoushuone, jossa on 48 kierrekaiverrettua pylvästä. Matkaan päästiin puoli 11 aikoihin.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli puolilta päivin Pasargadaen ”kaupungissa”, jonne Cyrus Suuri perusti palatsialueensa noin 546 eKr. Raunioita on jäljellä vain nimeksi, mutta Cyrus Suuren hauta on säilynyt käsittämättömän hyvin. Hautakammio on sijoitettu kuuden kivikerroksen päälle ja se sai säilyä avaamattomana vuoteen 1864 saakka.

Lounas ”kaupungin” ainoassa ravintolassa ja taas matkaan. Vuoria, vuoria ja vuoria. Kunnes tuli aavikkoa. Ei ihan hiekka-aavikkoa, mutta tasaista hiekkakenttää, jossa kitukasvuiset puskat yrittävät säilyä hengissä. Iltapäivällä pysähdyimme Abarqu:n kaupunkiin, jossa ensin ihmettelimme valtavaa ”jäätaloa”. Jäätalo on kuin valtava kaivo, johon johdettiin vuorilta sulavaa vettä ”qanat:eja”, eli saviputkia, pitkiä. Talvella vesi jäätyi jäätaloon ja kesällä se suli hiljalleen, jolloin kylmää raikasta vettä johdettiin taas saviputkia pitkin eteenpäin. Vesi jaettiin sovittujen periaatteiden mukaisesti erillisten vedenjakajien toimesta, jotka sulkivat ja avasivat määräajoin eri alueille meneviä vesiputkia.

Abarqussa kävimme seuraavaksi ihmettelemässä maan vanhinta puuta, noin 4500 vuotta vanhaa sypressiä. Sypressin oksilla oli nauhoja, joiden tehtävä oli suojella aavikolle lähteneitä. Jameh-moskeija oli päivän toinen moskeija.
Yazdiin johtava tie on koko matkan hyvä, pääasiassa 4-kaistainen. Ruuhkaa ei ollut koko aikana, mutta poliisit olivat varsin aktiivisesti pitämässä ratsioita. Lähestyessämme Yazdia, ylitimme taas vuoret, tällä kertaa lumihuippuisiakin, joista korkein oli Mt Sir, 4074 m.

Yazdissa olimme kuuden jälkeen ja menimme suoraan hotellille. Hotellimme Mehr Traditional Hotel sijaitsi pienellä kujalla vanhassa kaupungissa. Päivä oli ollut taas pitkä ja varsinkin Laura oli sekä väsynyt että nälkäinen, joten söimme hotellissa ja Laura jäi hotellille kuuntelemaan äänikirjaa kun Heidi ja Hannu kävivät basaarissa ihmettelemässä kultakauppojen tarjontaa. Hotelli oli varsin kauniisti ja hyvällä maulla entisöity 250-vuotta vanha asuintalo, joka on Unescon suojeluksessa. Huone oli tarpeeksi suuri kolmelle, kylpyhuone valtava, vanhoilla esineillä ja kauniilla liinoilla koristeltu. Huoneissa on toimivat kaasutakat, jääkaappi, tv ja pieni kassakaappi. Myös yleiset tilat olivat erittäin siistit ja hyvin hoidetut ja palvelu toimi moitteettomasti.

Shiraz

Hannu — Thu, 04 Mar 2010 04:58:01 +0000

Viimein siis pääsimme Shiraziin, jota sanotaan myös Dar-ol-Elm:ksi (oppimisen taloksi), ruusujen kaupungiksi, rakkauden kaupungiksi ja puutarhojen kaupungiksi. Hotellista ei tietenkään löytynyt varausta ja senkin selvittelyyn meni hetki, sitten odotettiin lisävuodetta Lauralle, joten nukkumaan pääsy venyi. Reilun viiden tunnin nukkumisen jälkeen revimme itsemme ylös ja aamutoimiin.

Opas jo odotteli, kun viimein pääsimme liikkeelle. Oppaamme on työkaverin suosittelema viisissäkymmenissä oleva herrasmies, joka on toiminut oppaana viimeiset parikymmentä vuotta. Erittäin pätevä ja mukava, hyvää englantia puhuva, kävelevä Iranin tietokirja. Ohjelmassa olisi kalliohaudat, Persepolis ja Shirazin nopeutettu kaupunkikierros. Kuvittelimme, että olisi lämmintä kun etelään oli tultu, joten emme ottaneet takkeja mukaan. Päivä oli kuitenkin sateinen ja kylmä kuin mikä, joten olimme jäätyä raunioita katsellessa.

Kalliohaudat ovat nimensä mukaisesti vuorenkylkeen louhittuja hautakammioita. Paikassa on 4 kammiota sekä hyvin säilynyt temppeli torni. Lisäksi vuoren kylkeen on naputeltu useita reliefejä sekä tekstejä. Paikalla uskotaan olevan Artaxerxen, Darius I ja II sekä Xerxeksen haudat. Yksinkertaisesti vaikuttava paikka vaikka ei olekaan kovin suuri.

Kalliohaudoilta suuntasimme Persepolikseen sateen alkaessa yltyä. Nykyinen raunioalue on Persepoliksen kaupungin temppelialuetta. Varsinainen kaupunki ei ole säilynyt, sillä talot oli tehty pääosin saviolkitiilistä, jotka ovat ajan saatossa hajonneet. Kivestä tehty temppeli alue on sen sijaan meidän onneksi säilynyt. Tosin se tuhoitui suuressa tulipalossa joskus Aleksanteri Suuren aikoihin. Paksuista setrilankuista tehdyt puurakenteet koituivat temppeleiden tuhoksi. Tulipalo oli valtava ja paksut, kuivat ja pihkaiset puut kehittivät niin suuren lämmön että kivien kiinnike raudat sulivat ja kivet pääsivät sortumaan. Nykyään voimme siis ihailla raunioita ja sieltä löytyneitä esineitä. Raunio alue ei ole mitenkään suuri ja sen kiertää helposti parissa tunnissa. Vesisade vihmoi ja hyytävä tuuli lannisti enimmän innon mutta urheasti kolusimme alueen läpi oppaan johdolla. Kukaan ei kyllä pannut vastaa, kun päätimme palata autolle ja lähteä lounaalle.
Lounasta syötiin aivan alueen lähellä turistipaikassa mutta ruoka oli ihan hyvää ja hintataso normaali. Vähän harmittaa oppaiden yleinen käytäntö viedä vieraansa tuttavien paikkoihin mutta minkäs teet, kyseessä on kohtuu maailmanlaajuinen käytäntö ja toisaalta, jos opas kirkkain silmin väittää, että täältä saa hyvää ruokaa niin paha on väittää vastaankaan.

Lounaan jälkeen ajoimme takaisin kaupunkiin. Ensimmäiseksi kävimme hotellilta lisää vaateita ja sitten Eram puutarhaan. Shiraz on tunnettu kukista ja puutarhoista ja Eram on yksi monista käymisen arvoisista puutarhoista. Puutarhassa on hieno huvila rakennus ja todella komeita setri puita. Mukaamme lyöttäytyi paikallinen nuori neito joka kertoi opiskelevansa matkailua ja halusi oppia miten kokenut oppaamme toimii. Mikäs siinä, olimme jo tottuneet jatkuviin kyselyihin mistä olemme sekä lukuisiin valokuvaus sessioihin, joten yksi mukaan tuleva opiskelija ei tunnu missään.

Puutarhan jälkeen kävimme runoilija Hafezin haudalla. Runot ja runoilijat ovat lähes jumalan asemassa Iranissa. Runoilijoita palvotaan ja runoja lukee aivan kaikki. Sanonta sanoo, että kotoa täytyy löytyä koraani ja Hafesin runokirja. Haudalla olikin paljon ihmisiä osoittamassa kunnioitusta reilut 700 vuotta sitten kuolleelle runoilijalle.

Haudalta vanhaan kaupunkiin. Arg-E Karm Khan:in lähinnä linnoitusta muistuttava Karim Khanin (hallitsi 1750 – 1779) kuninkaallinen palatsialue dominoi vanhaa kaupunkia. Seinät ovat korkeaa muuria ja lisäksi jokaisessa nurkassa on 14 metriä korkeat tornit. Yhdellä sivulla asuttiin keväällä, toisella kesällä, kolmannessa syksyllä ja neljännessä talvella. Käytäntö oli muuten ihan normaali tavallisille, joskin rikkaille, ihmisille, joilla oli varaa pitää valtavaa taloa. Tällaisten talojen keskellä on puutarha ja puutarhassa aina suihkulähteellinen vesiallas. Palatsissa oli mielenkiintoinen valokuvanäyttely 1900-luvun taitteen Shirazista.

Olimme kaikki kylmissämme sateesta ja viileästä ilmasta ja kaipasimme välipalaakin. Opas vei meidät vastavalmistuneeseen ”Traditional Hotelliin”, kuten täällä kutsutaan hotelleja, jotka on restauroitu entisistä asuintaloista. Oppaamme kertoi, että hänellä on meneillään samanlainen projekti, jonka pitäisi valmistua kesän aikana. Teetauko venyi pitkäksi kun oppaamme oli antanut ohjeeksi hakea meille tuoreita leivonnaisia. Niitä varmaan leivottiin meitä varten, sen verran kauan jouduimme odottamaan.

Yritimme päästä johonkin moskeijaan katsomaan sen kauniiksi kehuttuja maalauksia, mutta se oli kiinni, eikä avaimenhaltijaa löytynyt mistään. Oli iltarukouksen aika, eikä oppaamme selvästikään olisi halunnut viedä meitä Nasil Ol-Molk moskeijaan, mutta sinne me päädyimme. Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta Heidille ja Lauralle heitettiin ”lakanat” niskaan ja eikun sisään muiden kanssa. Sateen lisäksi tuuli oli ongelma, sillä lakanat sen enempää kuin huivitkaan eivät meinanneet pysyä päällä, vaan tuuli riepotteli niitä aina auki. Tiukkapipoisimmat naiset, lähinnä ovivahti, katsoi meidän vaatetustaistelua tuimin ilmein. Menimme kuitenkin sisään saakka ja istuimme matoille katsomaan rukoushetkeä. Samalla puolella meidän kanssamme oli muitakin ”istuskelijoita” kun taas käytävän toisella toisella puolella oli tosi meno päällä – hymistelyä ja lattialla kumartelua, otsa lattiaan ja peppu kohti taivasta. Moskeijassa oli rauhallista ja rukouksien kuunteleminen johti lähinnä transsimaiseen tilaan eikä meillä ollut mikään kiire pois. Miehet sen sijaan jo odottelivat meitä sateessa, opas ei ollut päästänyt Hannua rukoustilaan ollenkaan.

Edellisyö oli ollut lyhyt ja päivä pitkä. Olimme kaikki väsyneitä, joten pyysimme opasta viemään meidät hotellin läheiseen ravintolaan, Shater Abbasiin. Illallisen jälkeen taksilla sateessa takaisin hotelliin.

Ylimääräinen päivä Teheranissa

Hannu — Sun, 28 Feb 2010 17:31:43 +0000

Niin oli edessä päivä Teheranissa odotellen tietoa uudesta lennosta Shiraziin. Aamulla emme pitäneet kiirettä aamutoimissa ja muutenkin päivä eteni verkkaisesti.
Tytöt lähtivät käymään matkamuistokaupassa ja pojat jäivät naputtelemaan tietokoneita, hieno jako Tapaisimme sitten lounaalla ja näin myös tehtiin. Lounas nautittiin Perryn vakio pizza paikassa.

Lounaan jälkeen ostimme kahvileiväksi kakun. Ensin Perry ja Laura meinasivat ostaa ”pupun” eli jäniksen muotoisen kakun mutta se oli liian iso. Pieni ei ollut kyllä ”rekku” eli valituksi tullut koiran muotoinen kakku. Onnelliset ostajat lähtivät kiikuttamaan rekkua kotiin ja me vanhemmat jäimme kuvaamaan viereistä Mellat puistoa. Mellat on yksi kauneimmista Teheranissa mutta tietty näin keväällä puisto ei pääsyt täysin oikeuksiinsa. Palasimme sopivasti kahvipöytään ja rekun kimppuun.

Loppuiltapäivä meni lorviessa ja lähtöä odotellen. Tällä kertaa päätimme lähteä ajoissa kentälle ja ajoissa sitten oltiinkin. Torstai on paikallinen viikonloppu joten liikennettä ei ollut nimeksikään ja pääsimme kentälle alle puolessa tunnissa. Olimme siis kolmisen tuntia ennen koneen lähtöä kentälle eikä porttikaan ollut vielä auki. Edessä olisi siis pitkä odotus mutta onneksi emme vielä tienneet kuinka pitkä.
Portin avautumista odotellessa huomasimme Lonely Planetin jääneen kämpälle. Ritarillisesti Perry lähti tuomaan tätä matkailijan raamattua. Onneksi oli sitä aikaa…

Portin auettua pääsimme kirjautumaan koneeseen ja siirtymään lähtöpuolelle. Masennus oli melkoinen, kun pian kävi ilmi, että kone oli myöhässä. Lopulta se lähti noin kaksi ja puolituntia myöhässä. Odottelimme siis reilut viisi tuntia kentällä ja perille tultiin puolenyön jälkeen ja aamulla opas tulisi puoli yhdeksän. Edessä olisi rankka päivä…

Mainittakoon vielä että Iran Air aloitti ansiokkaasti välipala tarjoilut heti kun kone oli ollut 1,5h myöhässä, kuten kansainväliset säännöt määrää. Huvittavinta asiassa on että terminaalissa on oma kahvio alue ainoastaan myöhästyneitä lentoja varten. Ilmeisesti lennot myöhästelevät usein…