Kategoria — Valokuvaus
Uusi Printteri
Investoin uuteen tulostimeen
Huolellisen harkinan jälkeen päätin hankkia Epsonin PX710W mallin. Se on nykyään niin yleistä all-in-one mallia eli laitteessa on skanneri ja tulostin samassa. Laite myös toimii langattoman verkon yli mikä minulle oli iso plussa. Taloudessa kun on useampia koneita niin kaikki pääsevät tarvittaessa tulostamaan printterin ollessa verkossa eikä yhden koneen takana.
January 18, 2010 Ei kommentteja
Kuutamokuvia ja valomaalausta
Joululomalla oli aikaa leikkiä valokuvaajaa, joten hyödynsin Kuusamon pimeitä iltoja kokeilemalla kuvausta pitkällä valotusajalla. Kuutamokuvauksen lisäksi kokeilin myös valolla maalausta eli juoksenteli heikkopäisenä pimeässä metsässä ja lauoin salamaa. Joissain kuvissa käytin myös otsalamppua.
Kuvat on siis otettu täysikuun valossa, jalustalla. Valotusaika oli typillisesti 20 -30 sekunttia, ei kuitenkaan sen pitempi, sillä täysikuu on varsin hyvä valaisin. Kuvat löytyvät gallerioista ja suora linkki kuviin on tässä.
January 3, 2010 Ei kommentteja
Bamboo Fun :)
Tänä vuonna pukki tiesi miten insinöörin saa onnelliseksi: tuo sille jonkin laitteen! Niimpä pukki toi minulle piirustuspöydän tietokoneeseen. Malliltaan ihastus on Wagon Bamboo Fun Pen & Touch, varsinainen nimihirviö mutta ei nimi hyvää laitetta pahenna. Kokona on medium eli A5 koko.
Kerrassaan ihastuttava laite
Lähinnä se on ajateltu kuvien editointiin mutta tähän asti aika on mennyt “leikkiessä” eli kuvien piirtelyyn eri ohjelmilla (Sumopaint ja ArtRage2) sekä pelien pelailuun Bamboon sivulta ladatavilla pikkuohjelmilla. Neitikin on piirrellyt kovasti. Piirtäminen onkin huomattavasti helpompaa kynän kanssa kuin hiirellä. Saa nähdä mitä kaikken laitteella tulee tehtyä, sillä kun voi vaikka kirjoittaa.
December 30, 2009 Ei kommentteja
Kuvia kuusta

Sain kaverilta lainaan tähtikaukoputken joten pitihän sitä testata..
Laite on Meade ETX-80, varsin vaikuttavan näköinen laite vaikka ei ihan Ursa tasoa olekkaan. Putkessa on jopa omat moottorit, joilla sen saa seuraamaan kuvattavaa kohdetta pitkän valotusajan mahdollistamiseksi mutta sen käyttöä en ole vielä opetellut. Kuvat on otettu ihan vaan okulaarin läpi kun meillä ei (vielä) ole tarvittavaa kamerasovitetta. Sellainen on kyllä saatavilla mutta katsotaan nyt innostuuko tähtien kuvaamisesta niin paljon, että ostamme lisälaitteen. Seuraavaa täysikuuta odotellessa…
October 17, 2009 Ei kommentteja
Madonnan konsertissa
Joutuihan sitä venymään paikalle, kun Madonna kerran tulee Suomeen asti.
Eikä ollut mitenkään vastenmielistä. Kavereiden kanssa saavuimme alueelle seitsemän maissa ja lämmittely DJ:tä kuunnellen kulutimme aikaa odotellen varsinaisen konsertin alkua. Saimme kohtuu mukavat paikat hieman viistosti lavaan nähden. Siinä kohti ihmisiä ei ollut liikaa mutta lavalle ja videotauluilla näki hyvin. Ilta pimeni jo mukavasti, joten shown valot pääsivät oikeuksiinsa. [Lue lisää →]
August 12, 2009 Ei kommentteja
Makrokuvausta
Lauantaina, kun hiippailin katosraksalle, sinne oli majoittunut komea hämähäkki.
Siinä se vaani verkkonsa keskellä odotellen aamupalaa. Kaivoin kameran esiin ja räppäsin kuvan makro eli lähikuvaus asennolla. Luonnossa kaveri on noin 3-4cm kanttiinsa, joten kuva suurentaa hieman. Kyseessä lienee jokin Suomen 33 ristihämähäkkilajista.
August 3, 2009 Ei kommentteja
Uusi kameralaukku
Viimeisimmällä Tukholman reissulla kävin Crumpler-kaupassa.:
Olin netistä katsellut heidän kameralaukku mallistoa ja paikanpäällä se näytti vielä paremmalta kuin kuvissa. Päädyin ostamaan New Delhi 510. Se on jo kohtuu iso mutta ostin sen ajatuksella, että saan rungon, muutaman linssin, miniläppärin ja muut tykötarpeet kätevästi esim lentokoneeseen. Se toimii myös kotona ollessa kaluston “varastona”.
Minulla on Nikon D300 ja se on varsin kookas runko, varsinkin, jos jalustan pikakiinnityslevy on paikoillaan, eikä näin ollen ihan pienestä laukusta tule enää kätevästi ulos.
Lisäksi minua viehätti mahdollisuus poistaa kameraosa ja näin käytössä on tilava lähettilaukku, johon saa läppärin kätevästi.
Ehdottoman laadukkaasti tehty ja todella hyvä kantaa. Seuraavalla Tukholman käynnillä pitää käydä katsomassa pienempiä malleja katukuvailuun
May 31, 2009 Ei kommentteja
Aikakuvausta
Testailin kameran aikakuvaus ominaisuuksia
Kamera jalustalle akvaarion viereen, markolinssi nokalle, manuaalitarkennus ja aukon esivalinta.
Videossa n. 4 tunnin tapahtuma on typistetty 2,5 minuuttiin. Kuvat on otettu 1min välein ja koostettu videoksi niin, että jokaista kuvaa näytetään 0,5 sekunttia.
Taustan valon muutokset johtunevat pilvistä, sillä taustalle paistoi aurinko.
April 26, 2009 Ei kommentteja
Uusi objektiivi Tokina 11 – 16 f2.8
Ei pidä jäädä tuleen makaamaan kuuluu vanha viidakon sanonta…, joten pitihän minunkin jotain uudistusta saada kuvauskalustoon, kun kaveri kyykyttää minua sen uudella 70-200:lla. Tosin vastaiskuni oli huomattavasti vaatimattomampi: Tokina AT-X 116 PRO DX AF 11-16mm f/2.8. Nimitys on kyllä varsin mahtava. Montaa kuvaa en ole ehtinyt vielä ottamaan mutta äkkisestään rekenne tuntuu jämäkältä ja muutamat otetu kuvat vaikuttavat teräviltä. Kuten tyypimerkinnästä voi arvata 11-16 on todella laaja, joten kuvaan saa helposti mahtumaan laajasti kuvattavaa esim sisätiloissa.
March 29, 2009 Ei kommentteja
Objektiivien testailua
Ystäväni täydensi kuvauskalustoaan kunnon objektiivilla: Nikon 70-200mm f/2.8 VR.
Testimme sai sen verran paljon palutetta, että totesimme parhaaksi uusia kuvauksen ja ottaa toivottavasti paremmat kuvat. Ensimmäiset kuvat olivat näin jälkeenpäin katsoen tärähtäneet, joten testi ei siten ollut onnistunut. [Lue lisää →]
March 29, 2009 Ei kommentteja
Suomi
English