Kategoria — Uutiset
Lunta, lunta, paljon lunta!
Kerrankin on kunnon talvi. Espoossakin on lunta, monien mielestä jo liikaa, mutta minä sanon, että antaa tulla vaan. Suoritin tänään pihalla epävirallisen mittauksen ja sain tulokseksi 64cm!
Eipä ole Espoossa asumisen aikana ollutkaan näin paljon. Täyttömäkien päältä lasketaan puuterilumilaskuja ja hiihtoladut ovat huippukunnossa. Tänään tiputin halkovajan päältä lumet, kun on vielä kevyttä ja pehmeää, ennen nuoskakelien tuloa. Tokihan se harmittaa nousta kuudelta lumitöihin mutta kyllä on kaunista, kun luonto on kuorutettu valkoiseen pumpuliin.
February 3, 2010 Ei kommentteja
Italian matkan tarina julkaistu
Eihän siihen mennyt kuin puolisen vuotta saada kesäloman matkakertomus julkaistua. Suurimpana viivytyksen syynä oli minun saamattomuus kuvien valinnassa. Reisussa oli mukana uusi kamera, jolla sitten tuli räpsittyä oikein tuplaurakalla ja kokonaissaldoksi tule 1950 kuvaa kahdessa viikossa. Meni vähän överiksi… jälkeenpäin usean kuvan kohdalla voi vain ihmetellä miksiköhän tämäkin on otettu. Tiukan valinnan jälkeen julkaistuja kuvia on rapiat 160. Se tekee reilut 10 per päivä, joten se ei ole enää kovin monta.
Toivottavasti nautitte kuvista ja kertomuksesta. Suora linkki galleriassa oleviin kuviin on tässä.
January 17, 2010 Ei kommentteja
Hiihtelemässä
Hiihtoharrastatus jatkuu innolla pakkasten hellitettyä. Tosin nyt ei ole enää näppien jäätymisestä pelkoa, kun sain uudet hiihtohanskat nk. lobsterit. Niiden löytäminen olikin melkoinen urakka, kun pakkaset on tyhjentäneet urheilukaupat hanskoista. Edellisellä lenkillä -18 pakkasessa sormenpäät jäätyivät vanhoissa hanskoissa sen verran pahasti, että olivat vielä seuraavana päivänä kipeät… tosin nuo lobsterit oli aivan liian lämpimät eiliseen -6 pakkaseen.
Hiihtelin siis vakiolenkin Luukin golfkentällä. Siellähän ei ole valoja, joten pimeän tultua saa hiihtää taatusti yksin, otsalampun valossa. Ohikulkijat pitänevät minua tosi fanaatisena hiihtäjänä, kun viitsii pimeässä hiihdellä mutta oikeasti siellä on mukavaa kun ei ole paineita “kilpailijoista”. Kuvaa klikkaamalla pääsee katsomaan lenkin tiedot Sport Trackkeristä.
January 12, 2010 Ei kommentteja
Pulkkamäessä




Lauantai oli ykkösluokan ulkoilupäivä: kipakka pakkanen ja aurinko paistoi.
Pakkasimme siis koko porukan autoon ja kohti Luukkan ulkoilualuetta. Sieltä löytyy paikkaseudun paras pulkkamäki: pitkä, tasaisesti viettävä ja leveä. Lisäksi mäen huipulta löytyy grillikatos, jossa voi nauttia eväät. Evääthän täytyy olla, joten meilläkin oli kuumat kaakaot ja pikkupurtavat, jotka maistuivatkin oikein hyvin mäenlaskun lomassa.
Mäessä ei ollut mitenkään tungosta mutta toki muitakin urheita oli tullut paikalle kipakasta pakkasesta huolimatta. Luisto ei ollut mitenkään paras mahdollinen mutta varsinkin perinteinen Sarvis kulki liukkaasti. Ilmapatjapulkka taas tahmoi kovasti pakkaslumessa mutta eipähän toisaalta vauhtikaan tullut liian kovasti. Toinen hyvin kulkeva oli nk. liukuri, jolla myös pääsi lujaa ja pitkälle. Varsinkin kahden liukurin juna meni loistavasti suoraan.
Retki huipentui tyttöjen reki ajeluun. Sama setä tuo hevosensa Luukkiin joka vuosi ja vastaavasti joka vuosi me myös nautimme reki kyydistä. Heppa veti rekeä reippaasti ja varsinkin auratulla tiellä reki meni komeasti sivuluisussa. Oikein mukava ulkoilureissu.
January 11, 2010 Ei kommentteja
Picassoa
Ateneumin taidemuseoon on saatu Pablo Picasson huipputöitä Pariisin Picasso museosta. Pariisin museo on remontissa, joten kuuluisat taulut joutavat kiertueelle. Ateneumin sivut näytteystä.
Hienoja sekä outoja tauluja. Välillä aidosti epäilee Pablon unohtaneen otta pillerinsä mutta sitten taas pari taulua myöhemmin palautuu usko taiteilijan kykyihin. Picasso oli erittäin tuottelias taiteilija. Hän teki yli 50 000 työtä eri tekniikoilla, maalasi kaikilla mahdollisilla tavoilla öljyväreistä tusseihin, teki patsaita, litografioita jne…
Mielenkiintoinen näyttely, joka ainakin minulle antoi paljon paremman käsityksen Picassosta taiteilijana. On aivan eri asia nähdä kuuluisat taulut luonnossa ja omin silmin kuin kuvasta kirjan sivulla.
There is an exceptionally wide-ranging selection of Picasso’s work on show in Helsinki: paintings, sculptures, prints and photographs, bull fights, doves and lovers, portraits, landscapes and still lifes – some two hundred works in total. These travel to Ateneum from the Musée National Picasso in Paris.
Very interesting artwork. It was interesting to see those painting “live” and not only from some pictures. Definetily worth visiting even it is very grouded.
January 9, 2010 Ei kommentteja
Hyvää Uutta Vuotta!
December 31, 2009 Ei kommentteja
Joulun kuulumisia
Tänä vuonna vietimme rauhallista joulua mökillä Kuusamossa. Viime vuoden Burman matkan jälkeen halusimme varmistaa valkean joulun ja päätimme mennä Kuusamoon. Tosin jälkeenpäin on helppo sanoa, että Espoossakin olisi ollut valkea joulu.
Kelit eivät olleet mitenkään erityisen huonot mutta eivät hyvätkään. Koko ajan yli 15 pakkasta, kylmimmillään -32 ja välillä tuuli. Niimpä emme käyneet rinteessä kuin yhtenä päivänä. Tosin ei joulun aikaan edes tehnyt mieli mäkeen, sillä joulupuuhastelussa riitti tekemistä ihan tarpeeksi. Oli kuusen hakua ja koristelua, savusaunan lämmitystä, kinkun paistoa jne…
Myös kulttuuria harrastettiin: aaton aatto iltana kävimme katsomassa Rukan koulun joulunäytelmän “Joululintu”. Näytelmä esitetään hiihtostadionilla ja siinä esiintyy lähes kaikki koulun oppilaat eli noin 300 lasta. Katsojia oli stadionin täydeltä eli ilmeisesti yli kaksi tuhatta. Lopuksi oli komea ilotulitus. Alla kuva näytöksestä.

Ehdimme myös pulkkamäkeen, josta todisteena jokaisen tyylinäyte alla olevissa videoissa.
Laura:
Heidi:
Hannu:
December 30, 2009 Ei kommentteja
Kuusta kaatamassa
Voiko omalta maalta varastaa kuusen? Haimme siis ihan itse ja omalla luvalla metsästä kuusen. Vaikkei varkaissa oltukaan, oli ilmassa silti seikkailun makua, kun yritimme hangessa kahlaten löytää sopivaa kuusta. Säärystimet tulivat tarpeeseen lumessa tarpoessa. Täältä Pohjois-pohjanmaalta, kuten Kuusamon alue virallisesti kuuluu, ei niin vaan löydä kunnon kuusta, kun metsät ovat mäntyvoittoisia. Hetken jo luulimme, että tänä vuonna meille tulee joulumänty… Lopulta valituksi tuli se ensimmäinen ja lähinnä tietä oleva, mutta pitihän se tarkistaa, ettei kauempana olisi ollut vielä parempaa.
Kuva on erityisen suttuinen, sillä Vaimo kännykällä kuvatessaan valokuvia ottikin videota, joten kännyvideolta kaapattuna kuva on “tuplasuttuinen”.
December 21, 2009 Ei kommentteja
Kallista ja kohtuullista
Lähdimme työporukalla viettämään iltaa vähän niinkuin pikkujoulun merkeissä. Ruokapaikaksi valikoitui Farouge, Libanonilainen ravintola keskustassa. Mielenkiintoinen kokemus, kun ei ole ennen tullut käytyä. Tilasimme neljän kaverin kanssa 10 mezeä eli pientä alkuruokaa neljälle. Arvelimme, että kymmenen on tarpeeksi, eikä pääruokaa tarvitse. Näin olikin. Ruuasta ei voi valittaa. Se oli varsin hyvää, reilusti valkosipulia.
Mutta hinnat ovat hirveät. Jos ajattelee, että kymmenen mezen hinta on melkein 30 € niin neljältä kertyy 120 €… sillä luulisi olevan varaa pistää reilusti ruokaa pöytään varsinkin kun suurin osa on jotain humus-tahnaa, jugurttia yms. Mutta ei, pöytää tuotiin tavarat noin 10 cm jälkiruokakulhoissa. Makkaroita ja muita “kappaleruokia” oli lukupalat, yksi tai kaksi per henkilö. Eli kohtuu tarkasti annosteltua. Eihän kukaan jäänyt nälkäiseksi, mutta kaikki kyllä syötiin varsin tarkkaan. Jälkiruuat jätettiin suosiolla kokeilematta, puhtaasti hinnan takia: yksi pallo jäätelöä 11 €!
En voi sanoa, että olisin pettynyt mutta toisten tuskin menen korkeiden hintojen takia.
December 6, 2009 Ei kommentteja
Kappas Abbaa
Kappas Abbaa on the Circuksessa pyörivä, nimensä mukaisesti Abba konsertti. Abbaa tulkitsevat Nina Tapio, Hanna-Riikka Siitonen, Veeti Kallio ja Ville Pusa. Ihan oiva show, Abbaa on aina mukava kuunnella, toteutus vain hieman ontui. On aivan älytön idea pistää ihmiset istumaan tuoleille tämän tapaisen shown ajaksi, varsinkin kun esitys on yökerhossa ja yleisönä lähinnä pikkujoulupurukoita. Ensimmäinen puoliaika menikin tuoleilla jäykistellen ja esiintyjätkin tuskastuivat kehotellen ihmisisä jättämään tuolinsa. Mutta eihän niitä nyt niin vaan jätetä kun on maksettu kovempi hinta istumapaikasta.
Väliajalla nautitut rohkaisut tekivät tehtävänsä ja toisen puolikkaan aikana yleisö lähti paremmin mukaan tanssien lavan edessä. Tämä selvästi innosti esiintyjiäkin ja tunnelma parani entisestään. Viimeistään encoren aikana tunnelma nousi kattoon ja suorastaan “räjäytti pankin”
Hyvin nelikko hoiti hommansa, mutta yllättäen tuli ilmi, ettei Abban kappaleet sittenkään ihan helppoja jollotuksia ole. Selvästi ääni loppui yhdeltä jos toiseltakin vaativimmissa kohdissa. Kaikenkaikiaan oikein mukava ilta, hyvä käydä välillä vähän “tuulettumassa”.
November 22, 2009 Ei kommentteja

Suomi
English