Kategoria — Sekalaista
Avatar
Empä ole pitkään aikaan nähnyt näin hyvää elokuvaa. Niin paljon kuin sitä on lehdissä kehuttu niin olin hieman varautunut mutta kuva ylitti kaikki odotukseni. Oli myös ensimmäinen kerta kun olin 3D kuvassa, joten sekin toi oman lisänsä kokemukseen.
Kuten on useassa paikassa todettu, tarina ei ole mikään ihmeellinen. Se on tyypillinen Pocahontas taru: on kaunis alkuasukastyttö, komea muukalaispoika, ahneita ja muutenkin pahoja muita muukalaisia, ahdasmielistä sukua tytön puolelta, suuri taistelu ja onnellinen loppu. Mutta mitä muuta hyvää elokuvaan tarvitaan, kun toteutus on ihan uskomattoman hieno. 3Dllä ei ole mitenkään mässäilty vaan se tehostaa maisemia ja tapahtumia hienosti. Grafiikka on komeaa ja musiikki kaunista. Kolme tuntia meni kuin siivillä penkkiin naulattuna eikä kertaakaan tarvinnut vilkuilla kelloa. Hannuonline suosittelee.
January 6, 2010 Ei kommentteja
Kävelyllä Dinojen kanssa
Kävelyllä Dinosaurusten kanssa eli Walking with Dinouraurs on BBC:n tuottama dino-show, jossa luonnollisen kokoiset dinot esittäytyvät. Dino-tutkijana esiintyvä juontaja kertoo asiatietoja dinosauruksista ja niiden elinaikojen olosuhteista. Show alkaa dinojen aikojen alusta parin sadan miljoonan vuoden takaa. Miljoonat vuodet vain vilisivät kun areenalle marssitettiin kuuluisimpia dinoja: Torosaurukset, Apatosaurus jne… ja tietenkin T-Rex, liskoista hirmuisin. [Lue lisää →]
November 22, 2009 Ei kommentteja
Kappas Abbaa
Kappas Abbaa on the Circuksessa pyörivä, nimensä mukaisesti Abba konsertti. Abbaa tulkitsevat Nina Tapio, Hanna-Riikka Siitonen, Veeti Kallio ja Ville Pusa. Ihan oiva show, Abbaa on aina mukava kuunnella, toteutus vain hieman ontui. On aivan älytön idea pistää ihmiset istumaan tuoleille tämän tapaisen shown ajaksi, varsinkin kun esitys on yökerhossa ja yleisönä lähinnä pikkujoulupurukoita. Ensimmäinen puoliaika menikin tuoleilla jäykistellen ja esiintyjätkin tuskastuivat kehotellen ihmisisä jättämään tuolinsa. Mutta eihän niitä nyt niin vaan jätetä kun on maksettu kovempi hinta istumapaikasta.
Väliajalla nautitut rohkaisut tekivät tehtävänsä ja toisen puolikkaan aikana yleisö lähti paremmin mukaan tanssien lavan edessä. Tämä selvästi innosti esiintyjiäkin ja tunnelma parani entisestään. Viimeistään encoren aikana tunnelma nousi kattoon ja suorastaan “räjäytti pankin”
Hyvin nelikko hoiti hommansa, mutta yllättäen tuli ilmi, ettei Abban kappaleet sittenkään ihan helppoja jollotuksia ole. Selvästi ääni loppui yhdeltä jos toiseltakin vaativimmissa kohdissa. Kaikenkaikiaan oikein mukava ilta, hyvä käydä välillä vähän “tuulettumassa”.
November 22, 2009 Ei kommentteja
Lauran ja Popin kanssa kävelyllä
Sunnuntaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten oli oiva keli mennä pienelle kävelylle. Matkan varrella leikin puhelimella: otin kuvia ja “nauhoitin” lenkin Sport Trackeriin. Kuvaa klikkaamalla pääsee katsomaan meidän kävelylenkin tilastot ja muutamian kuvia lenkin varrelta.
March 9, 2009 Ei kommentteja
Puurojuhla
Lauantaina pidettiin perinteinen Puurojuhla.
Juhliin kutsuttiin tavan mukaan tuttuja erilaisin perustein: kavereita, naapureita, Lauran ystäviä tai jostain muusta syystä mukavia ihmisiä. Puuro tarjoiltiin tavan mukaan pihalla nuotiolla. Tänä vuonna ei lumesta ollut tietoakaan, joten juhlan tunnelma hieman kärsii, kun puuroa syödään vihreällä nurmikolla. Muuten sää oli mitä parhain: ei juuri pakkasta eikä tuullut tai satanut.
Aamupäivä meni juhlien valmistelussa. Heidi riehui keittiössä valtavien puuropatojen ääressä ja minä pihalla pystytellen valoja ja nuotiopaikkaa. Tänä vuonna puuroa keitettiin n. 15l maitoa ja joulutorttuja paistettiin noin 50kpl. Mahtoiko olla puuroannosten koko vai mikä mutta jostain syystä torttuja jäi syömättä paljon viime vuotta enemmän. Tämän vuoden erikoisuutena oli Norjalainen Joulukakku, joka tuntui maistuvan varsin hyvin vieraille. Lisää kuvia:
December 16, 2007 Ei kommentteja
Voi joutua Norjaan…
Kaveri lähetti spostissa läjän lasten lausahduksia, joista yksi herätti erityisesti hilpeyttä ajankohtaisuutensa takia:
Oscar 8v.:
Ulkomaille mennään niin, että kaupan kohdalla käännytään vasemmalle ja sitten ajetaan suoraan vähän matkaa ja sitten oikealle. Silloin ollaan ulkomailla, mutta vaarana on että joutuu Norjaan.
November 23, 2007 Ei kommentteja
40v.
Ensimmäinen kirjoitus tuntui helpoimmalta tehdä itseään lähellä olevasta aiheesta. Tosin harkitsin kirjoitusta Suomalaisten olympia menestyksestä mutta ehkä se on sitten seuraava.
July 7, 2004 Ei kommentteja
Suomen mitallisaalis
Tuli vähän niinkuin luvattua tämä juttu joten kaipa se on kirjoitettava.
Veikkaan, että Suomi saa viisi (5) mitallia. Tätä kirjoittaessa niistä on jo kaksi saatu eli vain kolme on vielä tulematta. Vaimoni firman kahvipöydässä minut pyöritettäisiin tervassa ja höyhenissä moisen ääneen sanomisesta, sillä siellä varovaisimmatkin veikkaukset ovat 12 luokkaa. Nähtäväksi jää.
July 7, 2004 Ei kommentteja
Suomi
English