Kävimpä magneettikuvauksessa ja voin kertoa ettei ollut mitenkään mielyttävä toimenpide. Luulisi, että mikäs siinä makaillessa mutta yllätyksekseni koneen “tuubi” on varsin pieni. Jopa minun kokoisella tulee reunat vastaan. Lisäksi putki on yllättävän pitkä, joten kone nielaisee potilaan varsin syvälle. Ahtaanpaikankammo iskee lähes väkisin vaikken sellaista podekkaan.

Ahtauden lisäksi kone pitää melkoista meteliä. Kovaa melua yritetään lievittää laittamalla potilaan korville kuulosuojaimet, joista voi kuunnella valinnanvaraista radiokanavaa. Jouduin makoilemaan laitteessa reilun puolituntia (minulta kuvattiin alaselän nikamat). Laite popsi minua pala palalta aina vaan syvemmälle kuvauksen edistyessä kunnes lopulta suostui sylkäisemään minut pihalle. Huh… selvisin.

Related posts:

1. Matto”rannassa”
2. Rukalla poikien kanssa

Oli vähän tekemisen puute, joten aloin kuvailla roiskeita.
Roiskeiden kuvaaminen on siitä mukavaa, että sitä voisi jatkaa loputtomasti. Aina tulee erilainen roiskahdus ja valaistusta voi myös vaihdella rajattomasti, puhumattakaan astiasta ja nesteestä. Muuttujia on siis melkoinen määrä. Kuitenkin kuvaustapahtuma on itsessään varsin hyvin hallittavissa. Suosittelen kylpyhuonetta roiskuvan nesteen takia. Kamera jalustalle, täysin manuaaliset säädöt. Samoin salamat ja sitten vaan tiputtelemaan…
Käytin täysmaitoa sen paksuuden takia. Kerma voisi olla myös hyvä. Kameran asetukset olivat 125, f6,3, manuaali tarkennus. Linssi 85/2.8. Salamoissa arvot vaihteli. Laukaisu radiolaukaisimilla, koska voi itse olla tiputtamassa ja toisella kädellä laukaista kameran.

Related posts:

1. Kuutamokuvia ja valomaalausta
2. Hiihtolomailemassa
3. Lintupöntössä asutaan jo

Kyllä on välillä homma pienestä kiinni. Vaimo lähti eilen tyytyväisenä töihin uudella kytkimellä luistatellen, tuoreet öljyt koneessa. Iloa riitti noin 10km ennenkuin ongelmat alkoivat. Ensin penkinlämmitin lopetti toimintansa, sitten takalasin lämmitin vain vilkutti merkkivaloa, eikä lämmennyt yhtään. Hetki lisää ja mittaritaulun valot alkoivat himmetä, radio hiljeni, lopulta vilkut sekä ajovalot lakkasivat toimimasta ja kojetaulun kaikki varoitusvalot päällä kuin joulukuusessa…

Tässä vaiheessa Vaimo kaivaa puhelinta ja soittaa henkilökohtaiseen tiepalveluun, joka on mitään tietämättömänä tekemässä lumitöitä ja tietenkin ilman puhelinta… kuka nyt lumitöihin ottaa puhelinta mukaan? Lumitöistä puhelimen ääreen palattuaan tiepalvelun edustaja sai varsin kipakan puhelun melkein tien varteen jääneeltä asiakkaalta. Moottori oli kuitenkin pysynyt käynnissä, joten Vaimo jatkoi töihin asti. Päivän kirkastuttua Vaimo sitten hyvien ohjeiden saattelemana kävi tarkistamassa sulakkeet, jotka todettiin ehjiksi. Mahdollisiksi vika paikoiksi jäi siten akku tai laturi.

Kuinkas sitten sattuikaan, että myös tänä iltana Vaimolla oli meno, joten hän toi Mersun minulle töihin ja jatkoi rientoihinsa vara-autolla. Minä sitten lähdin sompaamaan illan pimetessä virrattomalla autolla kotia kohti. Se ettei lämmityslaite toimi alkoi jo tuntua varsin tutulta mutta nyt lisänä oli puuttuvat ajovalot… onneksi koko matkan on katuvalot. Sain varsin monet valojen vilkutukset vastaantulevilta autoilta.

Kotiin kuitenkin pääsin ja aloin selvittämään vikaa. Akku oli aivan tyhjä mutta yleismittari näytti ettei laturi lataa. Muistiin palautui vastaava vika muutaman vuoden takaa. Silloin vikana oli loppuun kuluneet laturin hiilet. Niin myös tällä kertaa. Kuvasta näykyy miten toinen hiili on huomattavasti lyhempi eli se ei enää yllä kontaktiin ja kun ei ole yhteyttä, ei sähköä synny. Mersun laturissa on onneksi vaihdettavat hiilet (10 €), joten koko laturia ei tarvitse vaihtaa. Naapurilta auto lainaan ja jälleen kerran Motonettiin.

Hiilet paikoilleen, akku yöksi lataukseen ja niin taas pääsi Vaimo aamulla matkaan. Saas nähdä mitä tänään hajoaa…

Related posts:

1. Kaikenlaista auton kanssa…
2. Rukalla poikien kanssa
3. Kävelyllä Dinojen kanssa

Viime aikoina on saanut säätää oikein urakalla meidän Mersun kanssa. Monet tietävät, että meidän kakkosautona on vanha (-92) Mersu. Vasta 400 000km ajettu ja nyt jo alkaa ilmetä kaikenlaista jäynää.
Rouva valitteli, että kytkin nykii liikkeelle lähtiessä. Kävin ajamassa ja selvät oireet kytkimen kulumisesta olikin havaittavissa. Ei vaikuttanut kuitenkaan kiireelliseltä, joten aloin kaikessa rauhassa miettiä missä auton korjauttaisi, sillä vaikka paljon pystyy itse tekemään niin kytkinremontti pakkasessa autokatoksen lattialla menee yli osaamisen.

Pari päivää äskeisen jälkeen lämmityslaitteen puhallin herkesi hiljaiseksi. Tämä akuutti vika vaatikin sitten välitöntä toimintaa, sillä autoilu ikkunat jäässä ei oikein onnistu. Autolle oli kuitenkin ehditty varata aika kytkinremonttiin, joten ensin sinne. Puhaltimen vaihto arvioitiin sen verran aikaavieväksi (lue kalliiksi), että päätin tehdä sen itse. Ajelin siis korjaamolle pitkin Kehä III mahdollisimman kovaa ja vähin pysähdyksin niin ajoviiman aikaansaama lehmänhenkäys riitti juuri ja juuri pitämään tuulilasin sulana.

Kytkimen irroituksen jälkeen kävi ilmi, että kampiakselin tiivisteet (stefat) vuotavat, joten ne oli vaihdettava. Osat sai vasta seuraavana päivänä, joten päivän korjaamoreissu venyi kahdeksi. Sitten sama kaahailu kotiinpäin uudelle kytkimellä. Kaikki meni hyvin alkumatkasta, mutta noin 10 km ennen kotia kytkin kolahti pohjaan ja jäi sinne… Hetken meinasi iskeä paniikki… Olin juuri lähtenyt valoista ja takana oli monta autoa. Auto kuitenkin rullasi alamäkeen ja hetken mietittyä päätin nykäistä vaihteen silmään ilman kytkintä ja jatkaa kotiin. Ajelin sitten loppumatkan ilman kytkintä, mutta vanha diesel vääntää hyvin, joten nelonen silmässä oli kuin automaatilla ajaisi. Onneksi ei tarvinnut pysähtyä kertaakaan.

Sain siis auton pihaan ja siinä sitten ihmettelemään missä vika. Kävi ilmi, että kytkimen työsylinteri oli vaihdettu ja kiireessä asentajalta oli jäänyt ilmausruuvi löysälle. Ruuvi sitten löystyi ajon aikana lisää ja lopulta paineet hävisivät. Tästäpä sitten kehkeytyi mukava parituntinen, kun tunkkasin auton ylös, irrotin pohjalevyt ja Vaimon avustuksella ilmasimme kytkimen uudelleen. Makasin siinä pihalla sohjossa, naama lähes kiinni auton pohjassa ja kytkinneste valui pitkin käsiä, kun huutelin ohjeita Vaimolle (joka polki kytkintä): ylös – alas – ylös – alas… samalla itse nyhräsin ilmaruuvia auki – kiinni. Tilaa auton rungon ja sylinterin välissä on todella vähän, joten ruuvi pyörähti vain vajaan neljänneksen yhdellä liikkeellä. Mitäs sanoinkaan edellä auton alle menemisestä pakkasessa…

Kytkin saatiin kuitenkin menestyksellä ilmattua. Puhaltimen vaihto olisi edessä seuraavana päivänä. Löysin netistä parikin hyvää kuvallista ohjetta puhaltimen vaihtoon. Niitä seuraten homma sujui kohtuu kätevästi. Vanhan “propelin” irroittaminen vanhasta moottorista oli varsin hidas ja vaikea vaihe. Propeli on tietenkin muovia, joten sen hajoaminen oli enemmän kuin todennäköistä. Sain sen kuitenkin lähes tunnin nyhräämisen jälkeen ehjänä irti ja uuteen moottoriin. Kasaaminen menikin jo lähes rutiinilla välillä liiankin vauhdikkaasti. Piti ottaa pari kertaa takaisin, kun huomasin laatikon pohjalla unohtuneen osan… Kaikille kuitenkin löytyi paikka ja puhallin alkoi pyöriä.

Sitten oli vielä edessä keskikonsolin kasaaminen, kun tyhmyyksissäni menin purkamaan puoli kojetaulua kun epäilin jos vaikka vika olisi puhaltimen katkaisijassa. Ei ollut ja koko työläs purkuprojekti oli aivan turhaa. Onneksi en rikkonut montaakaan muoviosaa ja pari palanutta lamppua tuli vaihdettua.

Sitten vielä öljynvaihto. Nyt kun tiivisteet olivat kunnossa ajattelin, että vaihdan samalla öljyt. Ajelin Mersulla Motonettiin hakemaan öljyä ja suodattimia. Ostin samalla jousituksen säätimeen hydrauliöljyä, se kun häviää johonkin. Tulin takaisin autolla lastaamaan (20 l öljyä ja pari muuta purnukkaa). Avasin ovet ja heitin hanskat ja avaimet sisälle. Sulkin oven ja menin takaluukulle… painoin nappia ja keskuslukitus veti ovet lukkoon… Siinä sitten seisoin hölmönä auton ulkopuolella 20 l öljypöntön kanssa, avaimet sisällä…

Vaimo oli shoppailemassa, kaverit ei saatavilla, joten ei auttanut kuin tilata taksi. En alkanut raahaamaan 20 l pönikkää linja-autolle. Ystävällinen taksikuski toi minut lähes samaan hintaan takaisin, joten avainten sisään jättämiselle tuli hintaa 40 €. Alkaa tulla öljyn vaihdolle hintaa…

Kotiin päästyäni vaihdoin öljyt samantien, joten auto alkaa olla siltä osin kunnossa. Matkalla kuitenkin paljastui uusi vika. Motonetin pihassa lisäämäni hydrauliöljy (á 10 €/l, meni kaksi litraa) oli kokonaan hävinnyt reilun 10 km matkalla eli jossain täytyy olla iso vuoto. Sen lisäksi kojetaulussa palaa itsepintaisesti eräs varoitusvalo, joka liittyy jotenkin jarruihin. Nämä viat jätän suosiolla ammattilaisille.

Jos jotain positiivista pitää hakea niin sää oli onneksi plussan puolella, joten ei tullut kylmä auton alla maatessa. Sitten opin monta juttua lisää Mersun sielunelämästä, mutta ehkä vähän vähemmän kerrallaan olisi mukavampaa.

Related posts:

1. Kaikenlaista auton kanssa, osa 2
2. Auto kasvaa karvaa :)
3. Rukalla poikien kanssa

Tulipas pitkästä aikaa käytyä risteilyllä Tukholmassa.
Tällä kertaa jäimme oikein yöksi, kun päätimme käyttää aikoinaan kertyneitä hotellipisteitä, ennenkuin vanhenevat. Yön yli jäänti antaakin reisulle ihan eri luonteen, kun ei ole niin kiire. Voi ihan rauhassa mennä paikasta toiseen, eikä kaikkea tarvitse ahtaa muutamaan tuntiin.

Arvata saattaa, että tyttöjen perässä pääsin ihastelemaan mitä hienompi vaatekauppoja yksi toisensa jälkeen mutta kyllä matkaan mahtui myös kulttuuria. Kävimme hienossa Inkojen kulta-aarteita esittelevässä näyttelyssä. Siellä ei tietenkään saanut kuvata, joten ihastelemme aarteita vain muistoissamme.

Laivalla nautimme hyvästä ruuasta ja vauhdikkaista esityksistä. Oli drag-showta ja akrobaattia, muumi diskosta puhumattakaan. Mukava oli taas käydä

Related posts:

1. Kävelyllä Tukholmassa, Sport Tracker kokeilua
2. Tukholmassa
3. Vellamossa

Sain ryhmämme vetäjältä reissun lokitiedot, jotka ohessa taulukkona. GPS:n mukaan käveltyä tuli karvan alle 80km. Niillä, jotka kävivät jokaisella huipulla matkaa tuli noin 100km.

Related posts:

1. Vaimo Vantaan Maratonilla
2. Kiitokset Polarille :)
3. Kotona jälleen

Rakka eli rakkamaa on kivikkoa, joka on muodostunut mekaanisen pakkasrapautumisen seurauksena. Arktisilla peruskallioalueilla, kuten Suomen Lapissa, rakkaa voi esiintyä hyvin laajoina kenttinä.

Jos minulta kysytään rakkaa on kolmea laatua:

• hankalaa
• tosi vaikeaa
• ihan hirveää

Typpillisesti Haltin alueella rakkaa on enimmäkseen noita kahta viimeistä sorttia…

Lähes jo perinteeksi muodostunut syysvaellus kulki siis tällä kertaa käsivarren maastossa Haltin maisemissa. Kerrottakoon jo tässä vaiheessa, että Halti jäi tällä kertaa valloittamatta huonon sään takia mutta olen aikoinaan jo käynyt Haltin huipulla, joten ei jäänyt harmittamaan.

24.9.2011, 1. varsinainen vaelluspäivä

Hyppäsin 7 muun urhoollisen vaeltajan kanssa yöjunaan edellisiltana ja aamulla heräsimme Kolarista. Sieltä matka jatkui linja-autolla Muonion kautta Kilpisjärvelle, josta loppumatka taksilla Norjan puolelle lähtöpaikkaan. Alkumatka kulki Lossujärjen reittiä, joten lähdimme seurailemaan kauniisti laskevaa jokea. Nuosimme pikkuhiljaa tunturiin jokea seuraillen, tosin hukkasimme sen hetkeksi, mutta koukkaus ei ollut iso. Kuvaa vain miten helposti ihan avoimessakin maastossa voi epähuomiossa valita väärän polun ja hetkessä on muutaman satametriä pois reitiltä. Kävelimme hämärän tuloon asti ja pystytimme leirin mukavalle paikalle joen varteen. Sää oli ihanteellinen vaeltamiseen: tyyntä, tosin pilvistä ja lämpötila noin 4 astetta. Normaalit iltapuuhat ja nukkumaan keräämään voimia tulevia päivä varten.

25.9.2011, mistä näitä kivä riittää..?

Normaalit aamutoimet ja yhdeksältä matkaan. Aamu oli kaunis. Matka kohti Lossua ja Urtas tunturia alkoi nousulla. Ei mikään paha nousu, joka Lossua lähestyttäessä tasoittui. Saavutimme sovasti lounas aikaan Lossujarven. Siellä on autiotupa, jossa nautimme lounaan. Tupa olikin tervetullut, sillä tuuli varsin navakasti, joten oli mukava nauttia lounas tuulensuojassa.

Lossulta sitten alkoi todella tiukka nousu poroaitaa seuraillen. Samalla alkoi myös matkalle leimansa antanut seikkailu rakassa. Ylempänä oman lisänsä kivillä tasapainoiluun toi lumi, joten sai olla todella tarkkana mihin jalkansa laittaa. Näin alkumatkasta kivikkoon vielä jaksoi suhtautua huumorilla mutta hymy alkoi kyllä hyytyä muutaman rakka päivän jälkeen… Huomioitavaa oli myös ettei kivikossa mennyt puroja, joten juomavettä ei saanut lisää. Vettä kuitenkin kului rankassa nousussa, joten itsekullakin alkoi pullot tyhjenemään. Täytimme pulloja viimein pienissä “lammissa” jotka näyttivät lähinnä sulamisvesi lammikoilta mutta kukaan ei onneksi saanut mahatautia. Kaikkialla muualla tämän reissun aikana vettä oli hyvin saatavissa.

Nousua kivikossa kesti noin 4 tuntia. Viimein saavutimme suunnitellun leiripaikan Urtas tunturin kupeessa pienen lammen rannalta. Teltan paikan löytäminen oli kirjaimellisesti kiven alla mutta pienen etsiskelyn jälkeen kaikille löytyi paikat. Meitähän oli 8 reissussa, joista neljällä oli omat pikkuteltat ja kaksi kahdenhengen telttakuntaa. Tilaa siis tarvittiin jonkin verran. Pystytin omani alueelle joka aluksi näytti hyvältä soralta mutta vähän aikaa liikuttua se palastui savipatjaksi, joka alkoi lillua jalkojen alla. Mutta valinnanvaraa oli varsin vähän, joten piti vain välttää samoissa kohdissa kulkemista ettei savi ala elää.

Päivän mittaan oli alkanut satamaan ja ylhäällä tunturissa oli viileää, joten ei ollut juuri muuta tekemistä, kuin syödä ja mennnä telttaan odottemaan sopivaa nukkumisaikaa. Pitkä ilta… tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni pikkuradion kotiin…

26.9.2011, Haltia kohti

Yö meni varsin mukavasti ja aamulla saven pinta oli jäätynyt, joten ei ollut pelkoa pinnan pettämisestä. Tosin yöllä satanut vesi oli myös jäätynyt kivien pintaan tehden ne entistäkin liukkaammiksi. Päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle normaalisti yhdeksältä. Onneksi aurinko paistoi ja sulatti kivet varsin nopeasti.

Kivkossa seikkailu siis jatkui. Maisemat olivat komeat mutta niitä ei juuri voinut katsella, kun piti tuijottaa koko ajan jalkoihinsa, etsien jalansijaa. Lounasaikaan saavuimme Govdosgaissin juurelle, jota osa meistä lähti huiputtamaan. Huiputus tarkoitti noin 10km retkeä kivikossa, joten jätin sen suosiolla väliin ja säästelin jalkoja tuleville päiville. Odotuspaikka oli kaunis niitty järven rannalla. Aurinko paistoi, joten saimme makuupussit ja teltan hyvin kuivattua. Valitettavasti aurinko meni kuitenkin pilveen ja tuuli oli varsin voimakas, joten odottaminen alkoi käydä työstä. Retkeläisillä meni nelisen tuntia tunturin valloitukseen.
Valloittajien palattua matka jatkui porukassa kohti iltaleiriä. Matkalla näimme kummallisen X-files teltan. Eräässä rinteessä oli täysin valkoinen harjateltta tai katos. Varmaankin jokin tutkimusasema, kun ei oikein näyttänyt poromiesten leiriltä. Loppupäivä oli suurimmaksi osaksi laskua jälleen jokea seuraten. Rakkakin väheni, joten kulku oli hieman helpompaa. Näimme komean vesiputouksen mutta emme löytäneet sille nimeä kartasta. Leiri tehtiin jälleen pienen järven rannalle Pitsusjärven pohjoispuolelle. Tuuli todella kovaa ja jälkeenpäin saimme kuulla, että samainen tuuli oli tehnyt tuhojaan mm. Oulussa. Kiinnitin ensimmäistä kertaan teltan naruilla. Tuuli hakkasin kankaista, joten edessä olisi varmaan varsin rauhaton yö.

27.9.2011, Halti päivä

Yö oli synkkä ja myrskyinen. Tuuli paiskoi telttaa mutta kiilat ja narut pitivät. Noin kolmen maissa alkoi sade ja samalla tuuli vähän hellitti. Sain kuitenkin kohtuudella nukuttua tulpat korvissa. Normaalit aamutoimet, tosin nyt keittelin puurot suosiolla teltan suojissa enkä lähtenyt tuuleen ja sateeseen palelemaan. Pakkasin myös rinkan telttaa vaille valmiiksi mikä oli melkoinen saavutus yhden hengen teltassa.

Tänään oli siis tarkoitus käydä Haltilla mutta kuten jo alussa mainitsin se jäi käymättä huonon sään takia. Aamu antoi tästä jo viitteitä, sillä pilvet roikkuivat matalalla ja vihmoi vettä.

Lähdimme liikkeelle kohti kalottireittiä. Rakkaa oli vähän mutta suota ja mutaa sen sijaan. Reitti oli kuitenkin nopea ja saavutimme kalottireitin Giedejohkkan juurella parissa tunnissa. Söimme lounaan vesisateessa. Tästä kolme urhoollista lähti valloittamaan Haltia meidän muiden suunnatessa kohti Pihtsusjärven autiotupaa. Tuvalle saavuttiin hyvissä ajoin iltapäivästä, joten oli hyvää aikaa kuivatella varusteita. Emme olleet vielä nähneet ketään muita koko matkalla ja vieraskirjassa edellinen merkintä oli viisi päivää aikaisemmin, joten leiriydyimme tupaan varsin turvallisin mielin.

Ilta kirkastui ja aurinkon lasku oli varsin komea. Haltin valloittajatkin saapuivat lopulta väsyneinä mutta onnellisina. Tosin huipulla oli satanut räntää vaakasuoraan eikä siellä nähnyt mitään mutta sehän ei huiputtajien intoa heikentänyt. Saapahan sanoa käyneensä Suomen korkeimmalla kohdalla. Pidimme illalla lettukestit, koska letut oli helppo paistaa tuvan kaasuliedellä ja kunnon paistinpannulla.

28.9.2011 Pihtsukselta “munuaisille”

Yö meni juuri niin hyvin kuin voi olettaa tuvassa monen ihmisen kanssa. Siihen kun vielä lisätään yöllinen tähtien ja revontulten katselu niin aamulla tiesi nukkuneensa varsin levottomasti. Olimme siis illalla sopineet, että jos joku menee yöllä ulos ja näkyy tähtiä niin muut pitää herättää. Heräsin puoliltaöin ja koska taivas oli kirkas ja revontulet loimottivat potkin muutkin hereille. Siinä sitten joku hetki ihailtiin taivaankannen ilmiöitä ja palasimme sitten nukkumaan.

Normaalit aamutoimet, tosin tuvan lämmössä ja pöydän ääressä mikä oli varsin ylellistä. Minulla oli teltta ulkona “kuivumassa” mutta yön kaste ei juurikaan auttanut kuivumista. Aamu oli kirkas ja kuvasimme ahkerasti auringonnousua. Lähdimme kalottireittiä kohti Kilpisjärveä. Vaikka polku erottuu selvästi maastosta ja on hyvin merkitty ei se ole mitenkään helppo kulkea. Maa polun kohdalta on kovin kulunutta ja kivet ovat hyvin esillä. Kävely on siis ihan yhtä vaikeaa kuin rakassakin vaikkei varsinaisesti kivikossa oltukkaan. Tarkkana sai silti olla.

Pysähdyimme (tietysti) kuvaamaan Pihtsuksen putousta, josta matka jatkui Meekolle. Meekon juurella söimme lounaan ja keräsimme voimia edessä olevaa nousua varten. Nousimme Meekon länsipuolta ylängölle, josta suuntasimme Kahperusvaarojen pohjoispuolelle. Ylänkö on lähes kivetöntä, joten sitä oli mukava kulkea. Harmi vaan, että sitä oli varsin vähän meidän reitillä. Saavutimme suunitellun leiripaikan joko alkuiltapäivästä, joten päätimmme jatkaa muutaman kilometrin eteenpäin. Loppupäivä noustiinkin sitten varsin tiukasti rakassa mutta päätös oli ehdottomasti oikea, sillä olisi ollut tylsää aloittaa päivä sillä nousulla aamun kasteesta liukkailla kivillä.

Leiripaikka sai taas hakea, sillä tarjolla oli vain kivikkoa. Siiryimme vielä muutaman sata metriä ja löysimme viimein oivan leiripaikan pienen puron varrelta. Pitkä päivä. Kävelimme yli 18km. Puhelin toimi ensimmäistä kertaa tällä reissulla, joten soittelin kotiin ja ilmoittauduin hengissä olevaksi.

ps. tuo otsikon munuaiset tulee siitä, että kartalla leiripaikan järvet näyttivät aivan munuaisilta.

29.9.2011 Loppu häämöttää

Yöllä satoi mutta sade onneksi taukosi aamuksi. Tosin pilvet roikkuivat edelleen matalalla ja välistä meidät ympäröi tuikka sumu. Yhdeksään mennessä pilvet kuitenkin nousivat ylemmäs, joten matkaan lähdettiin pilvisessä mutta muuten hyvässä säässä.

Eiliset lisäkilometrit kuitattiin reittimuutoksella. Retken vetäjä lisäsi reittiin ylimääräisen huippukäynnin Altovaaralla. Senkin jätin väliin, koska en jaksanut innostua könyämään huipulle pahassa rakassa. Pilvisessä säässä ei olisi tarjolla edes komeita näkymiä, joten huiputus huiputuksen takia ei oikein motivoi minua.

Matka jatkui kivikossa kohti Duolijehuippuja, jotka ohitimme “takakautta”. Myös Duolijehuipuilla käytiin, joten tälle päivälle tuli kaksi huiputusta. Tällä kertaa kävin huipulla, lähinnä ryhmässä kulkemisen takia. Sääkin oli kirkastunut joten näkymät olivät hyvät. Duolijetunturi on myös helppokulkuisempaa kuin Altovaara. Rinteillä on paljon nurmea, jota pitkin pääsi ohittamaan kivikkoalueet. Huipulla käynti ilman rinkkoja sujui sukkelasti, joten matka jatkui jo 45min jälkeen. Lounaan olimme syöneet aiemmin Duolijen juurella joen rannassa.

Koukkasimme tunturin kylkeä pitkin kaakkoon ja yhdyimme kalottireitille. Reittiä pitkin kulkisimme loppumatkan Kilpisjärvelle. Saarijärven autiotuvalla pidimme iltapäivä teetauon. Tapasimme tuvalla ainoa tähän asti näkemämme vaeltajan. Yksin vaeltanut kaveri ohitti meidät Pihtsuksen tuvalla ja oli nyt jäämässä yöksi Saarijärvelle. Meidän oli ehdittävä seuraavana päivänä linja-autolle, joten päätimme ehtimisen varmistamiseksi mennä vielä muutaman kilometrin. Saarijärven seutu on varsin kivikkoista, joten kävelimme noin kolmisen kilometriä ennenkuin löytyi sopiva leiripaikka. Päivän saldoksi tuli jälleen noin 18km. Ilta oli kaunis ja jälleen pääsimme ihailemaan auringonlaskua, tällä kertaa Saana tunturin taakse.

30.9.2011 Viimeinen vaelluspäivä

Yöllä tuuli todella kovaa ja tuuli ulvoi vielä aamullakin. Yö oli varsin levoton ja osa ryhmästä oli joutunut pystyttelemään teltaansa uudestaan yöllä tuulen kiskottua teltan kumoon. Pakkauspusseista sai pitää tiukasti kiinni etteivät ne lähteneet tuulen mukaan. Lähdimme liikkeelle jo kahdeksalta ettei varmasti tulisi kiire linja-autolle. Kivistä polkua on kuitenkin varsin hankala kulkea, joten parempi ettei tarvitse kiirektiä.

Päivä oli kaunis. Aurinko paistoi koko matkan. Käveltävää oli vain noin 8 km, joten ehdimme hyvin. Matkalla kuvasimme Saanaa ja kauniita jokia. Aivan Kilpisjärven tuntumassa on hienot putoukset Tsahkaljärveltä Kilpisjärveen laskevassa joessa.

Kilpisjärvellä välitön paluu arkeen. Reitti loppuu vähemmän arvokkaasti rautakaupan takapihalle, josta lautataapeleita väistellen pääsimme kaupan pihaan. Voisi kunta ehkä hieman panostaa reitin alkuun/loppun ja ohjata polun paremmasta paikkaa pyörätielle. Voisi siihen laittaa myös portin, kuten monelle muulla reitillä on vastaavissa paikoissa. Olisi siten luonteva paikka ottaa aloitus/lopetuskuvat. Nyt ne jäivät ottamatta, kun ryhmä hajosi kuka minnekkin kaupan parkkipaikalla.

Pari meistä jätti lähtiessä pesukassin Kilpisjärven lomakylän huostaan, joten suuntasimme sinne. Suihku tuntui hyvältä, kun sai pestä viikon hiet pois, eikä puhtaat vaatteetkaan olleet yhtään hullummat. Suihkun jälkeen lounaalle “Marjas” lounasravintolaan. Hyvää ruokaa, vaikkakaan ei mitenkään edullista. Buffee lounas maksoi 13€ mikä minusta oli hieman yläkanttiin olkoonkin, että oli kolme pääruokaa ja hyvät jälkkärit mistä valita. Ilmeisesti alueella pörräävät Norjalaiset ovat nostaneet hinnat ylös.

Linja-auto saapui ajallaan ja kuinka ollakkaan autoa ajoi sama kuski, joka meidät toi Kilpisjärvelle. Lähes kahdeksan tunnin köröttely Rovaniemelle ja siellä samantien yöjunaan kohti Helsinkiä. Sain olla yksin vaunuosastossa. Aamulla huonosti nukkuneena Pasilassa pois ja kotiin purkamaan tavaroita. Sen pituinen se.

Related posts:

1. Halkovajan teko kuvina
2. Kalinka lounaalla
3. Piparkakkutaloja

Valokuvauksesta on tullut entistä tärkeämpi harrastus, joten samalla kuvien käsittelyyn käytetty aika on kasvanut suhteessa otettujen kuvien määrään.
Entinen 22″ monitori alkoi osoittaa vanhenemisen merkkejä värien suhteen ja kahden näytön järjetelmä vie pöytätilaa. Niimpä pitkään pohdittuani päätin hankkia kunnon näytön koneen päivityksen sijaan. Osaltaan päätökseen vaikutti Lion järjestelmän ongelmat eli en halunnut siirtyä kokonaan Applen käyttäjäksi. Nykyinen W7 pöytäkone jaksaa hyvin pyörittää kuvankäsittelyä ja toimii muutenkin hyvin ja onhan pelkän monitorin päivitys huomattavasti edullisempaa kuin koko koneen vaihto varsinkin, jos olisin ostamassa Maciä.

Aikani haettuani luin paljon kehuja Dellin U2711 monitorista. Kehuissa toki myönnetään, että Eizo on vielä parempi mutta hinta-laatu on tuossa erinomaisesti kohdallaan ja siten loistava valinta harrastaja kuvaajalle.

Tilasin monitorin Saksasta. Sieltä sen sai kuitenkin pari sataa halvemmalla kuin kotomaasta. Saapui parissa viikossa ja kuriiri toi ovelle. Kätevää. Täytyy sanoa, että 27″ on varsin juhlava ilmestys pöydällä. Ensi kokemus aiheutti kuitenkin pikkuista vaille halvauksen, kun koneen käynnistyttyä ruudulla näkyi juuri ja juuri luettavaa syheröä…
Siitä sitten tarkistamaan liitoksia ja päivittämään ajureita ilman mitään tulosta. Paniikki alkoi hiipimään mieleen…
Lopulta katse osui näytön mukana tulleeseen piuhaan. Olin kytkenyt monitorin koneeseen entisen näytön johdolla, koska en viitsinyt kontata koneen taakse sitä irroitamaan ja samanlainen johto kyseessä, mutta eipäs ollutkaan… Uudessa johdossa oli tupla määrä pinnejä eli johdossa kulkin jotain lisäinformaatiota verrattuna vanhaan. Ulkoisesti liitimet ovat samannäköisiä, joten ensi alkuun kuvittelin ne samanlaisiksi. Johdon vaihdon myötä kuva kirkastui kerrasta ja pääsin hämmästelemään 27″ ihanuutta.

Kuva on sanalla sanoen loistava. Suuri 2560 x 1440 resoluutio tekee tekstistä pientä mutta sitä mahtuu paljon. Tekstinkäsittelyssä mahtuu kaksi sivua vaivatta vierekkäin ja mikä tietysti tärkeintä kuvat näkyvät suurina ja tarkkoina. Varmaan liiankin tarkkoina, sillä tyypillisestihän kuvia katsotaan korkeintaan kymppikuva koossa ja minun ruudulla ne on vähintään A4 kokoa. Tarkassa näytössä kuvan virheet näkyvät liiankin hyvin. Pitää vielä käyttää kalibrointi laitetta mutta tehtaan kalibrointi raportin ja oman silmäni mukaan värit ovat varsin hyvin kohdallaan ihan suoraan paketista.

Kuvia tulokkaasta:

Related posts:

1. Uusi Akvaariokuva galleria
2. Uusi Printteri|New Printer
3. PC:n kasausta

Olen macbookin hankkimisen myötä elellyt Windows ja Apple maailmojen välillä jo reilu vuoden mutta mitään lopullista valintaa suuntaan tai toiseen ei ole tullut tehtyä, eikä taida tullaakkaan.

Olin jo varsin vahva omenan puolesta puhuja mutta Lion (leijona) käyttöjärjestelmän myötä uskoni horjui kunnolla. Onhan Applessa aina ollut omat rajoituksensa ja kummallisuutensa mutta niiden kanssa oppi elämään ja osasta jopa pitämään. Mutta Lion päivitystä olen katunut suunnilleen siitä asti, kun sen menin tekemään. Siitä on kuitenkin maksettu, joten paluuta ei ole. Nyt vaan jääräpäisesti odotellaan päivityksiä.
Netti on täynnä vsataavia kirjoituksia miten se ja tämä ominaisuus tai ohjelma ei enää toimi tai toimii puutteellisesti Lion päivityksen jälkeen, joten en ala tässä luettelemaan omia ongelmiani. Ne eivät mitenkään poikkea muiden kokemuksista. Meno muistuttaa vahvasti Windowsin aikaisempia päivityksiä, kun ehkä kolmas korjaus sai järjestelmän suunnilleen stabiiliksi.

Näiden Leijona pettymysten myötä ole entistä vakuuttuneempi, että tulen jatkossakin säilymään kahden järjestelmän käyttäjänä. Kuitenkin koko ajan molemmille käyttöjärjestelmille on ollut oma tarpeensa ja Windows7 on oikeasti hyvä. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia sen kanssa. Niimpä päätin jatkaa Windows koneeni elinaikaa ostamalla siihen uuden näytön sen sijaan, että olisin päivittänyt pöytä-windowsin esim iMaciksi. Windows on myös välttämätön esim tiettyjen pelien pelaamiseen, sillä esim. Lauran pelaama goSupermodel suoraan ilmoittaa ettei sovellus täysin tue Applea. Saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta todennäköisesti molemmat järjestelmät löytyvät meidän taloudesta vielä pitkään. Leijonan päivityksiä odotellessa…

Related posts:

1. DigiTV kokeilua
2. Oma Omena :)
3. NAS palvelin, osa 2

Hommasin UPS:n varmistamaan verkkolaitteiden sähkönsaannin.
Meillä on koko syksyn sähköt pätkineet luvattoman paljon ja siitähän ei verkkolaitteet eikä varsinkaan palvelin tykkää yhtään. Päätin siis hommata varavoimaa pitämään laitteet pystyssä sähkökatkon sattuessa. Olin jo ostamassa uutta pikku-upsia mutta sitten satuin kurkkaamaan huuto.netin tarjontaa ja siellä oli kuin olikin minulle hyvä UPS. Hintakin oli suorastaa halpa eikä muita huutajia ollut joten sain todella edullisesti (50€) toimisto käyttöön tarkoitetun UPS:n. Virtaa tuosta riittää minun tarpeisiin varmaan tunneiksi, sillä ADSL modemi ja muut verkkolaitteet ei paljoa kuluta. Hieman siis ylimitoitettu minun tarpeisiin mutta sain halvalla paremman niin pakko hankinta

Related posts:

1. Meille tuli Gerbiilejä!
2. Uudet kaiuttimet
3. Oma Omena :)