PUTKIAIVOTESTERI.

Oikein paljon syntymäpäivä onnea Vaimolle! Muista, että olet vanha vasta sitten, kun kynttilät maksavat enemmän kuin kakku

Kiirunasta matkasimme reilun tunnin Nikkaluoktan pieneen kylään, Sarrin retkeilykeskukseen, jonne jätimme katu-uskottavuuden ja siviilikamamme säilöön. Vaellusreleet päälle ja loput rinkkoihin tai pikkureppuihin, jotka kasasimme kahteen valtavaan röykkiöön paksujen verkkojen päälle odottamaan kuljetusta leiriimme. Helikoptereita oli kaksi, jotka kuljettivat 4 henkilöä kerrallaan noin 10 - 15 min kestävän matkan Storgläcierille, jonne muodostimme seuraavan viikon ”kodin”, perusleirin.

Nikkaluoktan lämpötila 12°, aurinko paistoi muutamien pilvien lomasta ja hekokyyti oli mahtava kokemus. Varsinkin leiriin lähestyminen oli hienoa – valkoista jäätä ja lunta vasten ahersi joukko värikkäitä muurahaisia muutamien jo pystyssä olevien kouluttajien telttojen vieressä. Ensimmäisenä tehtävänämme olikin kaivaa telttapaikat, jotka suojaisivat tuulilta ja puhureilta niin telttoja kuin niiden asukkaitakin. Vaarnoillahan ei pehmeässä lumessa tee mitään, joten telttanarut kaivettiin noin metrin syvyydelle ja kiinnitettiin sinne lumiankkureiden avulla. Telttojen pystyttämisen ja kiipeilyvarusteiden lainaksikuittaamisen jälkeen muodostimme köysistömme ensimmäistä kertaa kouluttajamme Juha Ohtosen opastuksella ja tarkistimme, että kaikilla oli tarvittavat varusteet, oikein kiinnitettynä ja suljettuina.
Ensimmäisenä iltana tarvoimme Juhan jättimäisiä askelia seuraten leirimme läheisimmälle Kebnetjåkkan lumirinteelle harjoittelemaan self-arrestia, rinteeseen pysähtymistä kaatumisen, liukumisen tms. seurauksena. Nyt tosin irrottauduimme köydestä ja jokainen sai omaan tahtiinsa kokeilla itsensä pysäyttämistä milloin pää edellä vatsalleen hypättyään, milloin taas selällään liukuen. Leiriin päin tullessamme saimme ohjeita railoalueella liikkumiseen, merkkien tulkitsemiseen ja kanssavaeltajien varoittamiseen. Muistelimme myös miten tehdään kenkä-hakku –varmistus tai istumavarmistus railoa ylittävälle. Myöhäinen illallinen (pekonipastaa), vähän kamojen virittelyä teltassa (kuten ihmettelyä miten ihmeessä hanskat saa kuivattua) ja sitten unten maille vähän ennen puolta yötä.

Kuvat löytyvät omassa galleriastaan: Menomatka

Kiirunasta matkasimme reilun tunnin Nikkaluoktan pieneen kylään, Sarrin retkeilykeskukseen, jonne jätimme katu-uskottavuuden ja siviilikamamme säilöön. Vaellusreleet päälle ja loput rinkkoihin tai pikkureppuihin, jotka kasasimme kahteen valtavaan röykkiöön paksujen verkkojen päälle odottamaan kuljetusta leiriimme. Helikoptereita oli kaksi, jotka kuljettivat 4 henkilöä kerrallaan noin 10 - 15 min kestävän matkan Storgläcierille, jonne muodostimme seuraavan viikon ”kodin”, perusleirin.

Nikkaluoktan lämpötila 12°, aurinko paistoi muutamien pilvien lomasta ja hekokyyti oli mahtava kokemus. Varsinkin leiriin lähestyminen oli hienoa – valkoista jäätä ja lunta vasten ahersi joukko värikkäitä muurahaisia muutamien jo pystyssä olevien kouluttajien telttojen vieressä. Ensimmäisenä tehtävänämme olikin kaivaa telttapaikat, jotka suojaisivat tuulilta ja puhureilta niin telttoja kuin niiden asukkaitakin. Vaarnoillahan ei pehmeässä lumessa tee mitään, joten telttanarut kaivettiin noin metrin syvyydelle ja kiinnitettiin sinne lumiankkureiden avulla. Telttojen pystyttämisen ja kiipeilyvarusteiden lainaksikuittaamisen jälkeen muodostimme köysistömme ensimmäistä kertaa kouluttajamme Juha Ohtosen opastuksella ja tarkistimme, että kaikilla oli tarvittavat varusteet, oikein kiinnitettynä ja suljettuina.
Ensimmäisenä iltana tarvoimme Juhan jättimäisiä askelia seuraten leirimme läheisimmälle Kebnetjåkkan lumirinteelle harjoittelemaan self-arrestia, rinteeseen pysähtymistä kaatumisen, liukumisen tms. seurauksena. Nyt tosin irrottauduimme köydestä ja jokainen sai omaan tahtiinsa kokeilla itsensä pysäyttämistä milloin pää edellä vatsalleen hypättyään, milloin taas selällään liukuen. Leiriin päin tullessamme saimme ohjeita railoalueella liikkumiseen, merkkien tulkitsemiseen ja kanssavaeltajien varoittamiseen. Muistelimme myös miten tehdään kenkä-hakku –varmistus tai istumavarmistus railoa ylittävälle. Myöhäinen illallinen (pekonipastaa), vähän kamojen virittelyä teltassa (kuten ihmettelyä miten ihmeessä hanskat saa kuivattua) ja sitten unten maille vähän ennen puolta yötä.

Kolmannen päivän tarinat: klik.

Kuvat löytyvät omassa galleriastaan: Kebne2008