Kategoria — Uutiset
Matto”rannassa”
Viimepäivien helteet mahdollistavat monenlaisia kuivuutta vaativia askareista, kuten esim. mattojenpesun.
Kävimmepä mekin Niiperin matto”rannassa” eli kaupungin matonpesupaikalla hinkaamassa talon räsymatot kesäkuntoon. Espoo on rakentanut asialliset altaat ja kuivaustelineet. Pesu sujuu tällaisella virallisella pesupaikalla kyllä huomattavasti kätevämmin kuin järvessä huljutellen. Kovaa homma se silti on 25 asteen helteessä punertaa märkiä räsymattoja altaaseen ja takaisin ja kaiken lisäksi niitä pitäisi vielä harjatakkin…
June 8, 2007 Ei kommentteja
Talviturkki on heitetty :)
Jotain kirjoittamista piti keksiä, joten kerrotkoon siis virallisesti, että kävin eilen kesän ensimmäistä kertaa uimassa.
Uinti tapahtui Lahnuksen Myllyjärvessä, sormenpää mittarin näyttäessä veden pintalämpötilaksi noin 20 astetta. Todistajina oli vaimon ja koiran lisäksi erinäinen määrä kyläläisiä, sillä kaunis ilta oli saanut uimarit liikkeelle. Myllyjärvi on erityisen hyvä iltauintipaikka, koska aurinko paistaa rannalle vasta alkuillasta.
June 7, 2007 Ei kommentteja
Korvasieni
Niinhän tuo pitää kiirettä ettei meinaa ehtiä uutisia kirjoittamaan. Korvasienikausi taitaa olla jo hiljalleen ohi mutta pitää vielä mennä metsään katsomaan, josko viimeaikaiset sateet ovat innostaneet sienet esiin.
Jonkin verran korvasieniä on kuitenkin jo löytynyt. Popia ulkoiluttaessa törmäsimme yllätykseksemme kuvan sieneen Korpilammen pururadan vieressä. Sen jälkeen osasi katsella tarkemmin.
May 31, 2007 Ei kommentteja
Helmikuu 2007
Helmikuun ehdoton kohokohta oli hiihtoloma Rukalla.
Savusaunan lämmitys on lähes pakollinen numero ja tällä kertaa sattui kaunis aurinkoinen päivä.
Kuva kertoo hyvin loman tunnelmasta; rauhallista ja ehkä vähän perinteistä.
February 4, 2007 Ei kommentteja
Melkein sukua julkkikselle!
Taannoisella Bangkokin lennolla istuin Jari Litmasen takana. Hän oli perheineen matkalla parin viikon lomalle Thaimaan lämpöön. Mukavan tuntuinen henkilö, kaunis vaimo ja reipas poika. Nimikirjoituksenkin sain viemisiksi ystäväni palloileville pojille.
December 22, 2006 Ei kommentteja
Uusi “lelu”
Päivitin järjestelmäkamerani digiaikaan hankkimalla Nikonin D80 rungon. Samalla uskollinen F90X löysi uuden kodin huuto.net kautta.
Kameran lisäksi tuli hankittua salama SB-600 , vara-akku sekä pari 2GB nopeaa muistikorttia. Tosin jälkeen päin kaksi korttia tuntuu liioittelulta, sillä yhdellekkin mahtuu yli 500 kuvaa…noh, ehkä joissain reissussa tulee tarvetta tuhannelle kuvalle. Vara-akku tulee taatusti tarpeeseen vaikka vielä kahden viikon käytön jälkeen on vielä ensimmäinen akku käytössä. Kuvia on toistaikseksi otettu alun toista sataa. Lähinnä räpsitty samaa kohdetta eri asetuksilla ja yrittänyt opetella kameran nappuloita.
December 22, 2006 Ei kommentteja
Paras tapa viettää Isäinpäivää
Tai ainakin yksi parhaista on tehdä lumilinnaa tyttärensä kanssa. Taivaalta tiputteli koko isänpäivän leppoisasti nuoskalunta ja lämpötila oli nollan tienoilla. Olosuhteet olivat siis mitä otollisimmat lumiukkojen ja -linnojen tekemiseen. Siinä ensimmäistä palloa pyöritellessäni huomasin, että alla oleva lumi olikin vanhan lumen tapaan rakeista, eikä tarttunut yhtään hyvin pallon pintaan. Piti siis keksiä vaihtoehtoinen tapa tehdä linna.
November 12, 2006 Ei kommentteja
Meillä on urut!
Viimeisin hankinta voitaneen laskea heräteostosten sarjaan. Kävin katselemassa myytäviä tavaroita firman kirpputorpalstalla ja silmiin sattui ko urut. Kaiken lisäksi myyjänä oli työkaveri parin kopin päästä. Niinpä kaupanteko oli varsin jouhevaa ja kuljetuskin järjestyi ketterästi.
Tuli hankittua tuli Rolandin EM-15 säestys-keyboard , kuten Rolandin sivuilla määritellään. Ensikokemukset ovat erittäin positiivisia. Äänet on komeat ja niitä on riittävästi. Neitikin on paukuttanut nappuloita innoissaan, kuten tavoitteena olikin. Tiedä vaikka sitä kautta innostuisi musiikista. Tuleva Darude sitten kerää mainetta ja kunniaa maailmalla.
Sitten ihan vaan mielenkiinnosta laitteen myyneen kaverin omia sävellyksiä , jotka on julkaistu mikserin sivuilla.
May 19, 2006 Ei kommentteja
Sauvat hankittu
Vaelluksellahan pitää olla sauvat joteen hankin sitten sellaiset. Ostetuksi tulivat Black Diamondin teleskooppi sauvat. Niissä on kierrekiristyksen sijaan salpamallinen mekanismi, jnka pitäisi olla käytössä paremmin pitävä. Muuta ei sitten olekkaan matkaa eteen tapahtunut, joten odottaminen jatkuu…
May 18, 2006 Ei kommentteja
Lopputarkastus pidetty
Niin se vaan meidänkin talo valmistui.
Talohan on itseasiassa ollut valmis jo jonkun aikaa mutta muodollinen valmistuminen eli lopputarkastus on jäänyt roikkumaan. Nyt se sitten pidettiin. Espoon rakennustarkastaja kävi paikalla toteamassa kaiken valmiiksi ja pisti leimat papereihin. Oli varsin kivuton ja helppo toimenpide koko tarkastus. Nyt sitten vaan asutaan…
May 18, 2006 Ei kommentteja

English
Suomi