Juttuja matkan varrelta
Random header image... Refresh for more!

Kategoria — Uutiset

3 ja ½ kertaa toden sanoo…


Takapihan muurin kanssa on harjoiteltu kivien kasaamista ihan toisissaan

Siitä kun “vastoinkäymisten viikonloppuna” selvisi, että vinossa on niin muuria on purettu ja kasattu oikein urakalla. Eilen mitattiin Vaimon kanssa muka viimeisen päälle ja viritettiin lankoja mutta mitä vielä. Kun sain muurin täyteen korkeuteen oli nurkka 3 senttiä pielessä. Ei tunnu paljolta mutta varmasti näkyy, kun pistää pintakivet.
Niinpä taas purkamaan ja kasaamaan, tällä kertaa ihan ilman lankoja vaan silmällä ja mitalla.
Muurin paikoittamista vaikeuttaa nouseva pohja eli kiviä on päällekkäin eri määrä eri kohdissa muuria. Koska muuuri kallistuu sisään on pohja viiden kiven kohdassa aivan eri paikassa kuin kolmen kiven. Lisäksi kivissä on pieniä mittaheittoja, joten aivan tarkkaa ei tule kuin tuurilla.
Nyt se siellä kuitenkin seisoo ja voin lähteä hyvin mielin Tukholman risteilylle mutta siitä myöhemmin.

September 12, 2008   Ei kommentteja

Heidi eCrossissa

Heidi kävi juoksemassa eCross 18km.

Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

Videolla näkyy maaliintulo. Videossa ei ole ääntä, joten vika ei ole pc:ssä. Varsin hyvävoimaisen näköisesti kilpailijamme kiiruhtaa.

Tulokset:
eCross 2008
Heidi Tenhunen Varalan Maratonklubi
Startnummer 2583
Klass Classic 18 km Naiset
Aika 1:37:15

September 11, 2008   Ei kommentteja

Perhonen


Mikähän perhonen mahtaa olla kyseessä?
Tässä pari päivää sitten huomasin pihalla puuhatessani komean keltaisen perhosen pihalampun syrjässä. Raukka mahtoi kuvitella olevansa piilossa mutta eipä juuri paremmin olisi voinut keltainen perhonen erottua mustasta lampusta.

September 11, 2008   Ei kommentteja

Viimeinkin jotain valmistuu

ValmistaRosvopaistia

Viimeinkin joku projekti valmistuukin.
Grillipaikka tuli kuin tulikin valmiiksi vaikka kahteen kertaan tehtiinkin (kts. vastoinkäymisten viikonloppu). Komea vaikka itse sanonkin :) Kuvausta varten (ja pitihan sitä saada muutenkin kokeilla) piti tietenkin virittää kuoppaan tuli, jossa sitten Lauran kanssa paahdoimme iltapala leivät.
Ensimmäisessa kuvassa vasemmalla näkyvät uunin kansi (tehty tulitiilistä) ja kannen päällä teline, jonka päälle herkut laitetaan paistumaan.

September 11, 2008   Ei kommentteja

Varsinainen vastoinkäymisten viikonloppu…

Kyllä ihmistä koetellaan.
Miten voikin kaikki mennä pieleen yhtenä ja samana viikonloppuna?
Autosta hajosi laturi mutta se on helpoin korjata.
Takapihan kiveys oli kivien latomista vaille valmis kun huomasin, että muuri on vinossa, joten ei muuta kun pura koko komeus ja aloita alusta :( 5 metriä muuria purkaa hetkessä mutta suurin harmi tulee hiekasta joka nyt sitten valuu alas, kun muuri on pois.

Vastaavasti Rosvopaistiuunikin meni pieleen. Osat voi kasata kahdella tavalla: päädyt sivulevyjen sisäsuolelle tai päinvastoin eli sivut päätyjen sisäpuolelle. Arvaatte varmaan kasattiinko väärinpäin… Muuten asialla ei olisi mitään väliä mutta sunnuntaina sain hankittua uuniin kuuluvan paistotason ja sehän ei tietenkään sovi paikoilleen kun uuni on kasattu liian kapeaksi.
Vahinkojen maksimoimiseksi uunin kanssa olin onneksi astetta pidemmällä eli kivet oli jo ladottu. Nyt siis pääsee purkamaan täysin valmiin kiveyksen ja kaivamaan uunin ylös kasatakseen sen uudestaan oikein päin. Tämän joutuu tekemään sekin takia, että sain tänään ostettua uuniin kuuluvan kannen ja sekin olisi tietty väärän kokoinen ilman korjausta.

Sitten vielä ryntäsimme Lauran kanssa sunnuntai aamusta Nummelaan Vihen huutokaupan kolmanteen osaan huutaaksemme Grilliin kuuluvan loimulohilaudan vain havaitaksemme, että olimme myöhässä ja lauta oli jo huudettu. Noh, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin; lauta oli huudettu 100e, joten se olisi ollut ihan liian kallis etten olisi saanut sitä muutenkaan, eli turha reissu.

Kaikenkaikkiaan suunnilleen kaikki mitä yritti tehdä meni siis pieleen. Arvaa sylettääkö…?!

September 8, 2008   Ei kommentteja

Kohta saadaan rosvopaistia!

kuoppaSarjassa pihatöitä seuraava osa on Rosvopaistiuuni.
Huutokaupasta ostamani grillin mukana tuli läjä kummallisia laattoja, kunnes selvisi, että niistä voi tehdä rosvopaistiuunin. [Lue lisää →]

August 31, 2008   Ei kommentteja

Pihahommissa

kiveys
Olo on kuin muurahaisella, kun on raatanut pihalla koko viikonlopun. Toisaalta on syytäkin, sillä projektit venyy ja paukkuu. joten on pakko saada jotain valmiiksikin ennen lumentuloa. Vaimo piti lauantaiaamuna motivointipuheen, korostaen keskeneräisten projektien valmiiksisaattamista, joten hyvin taas jaksoi puuhata pari päivää.
Tärkeimpinä venyneistä on roskakatoksen viimeistely (kestänyt vuoden): nurkkalaudat ja sisäpuolen maalaus, tehty.
Sitten takapihan kiveys, josta kuva (tämä kesä). Vielä kesken, kun kivet loppuivat ja kauppa ei ollutkaan sunnuntaina auki. Väliin on tietty tullut jotain pientä, mutta nyt alkaa näyttää, että jotain valmistakin syntyy.

August 31, 2008   Ei kommentteja

High School Musical


Kävimme koko perheen voimin nauttimassa High School Musicalista Peacock- teatterissa.
Varsin oli kelpo viihdettä. Ottaen huomioon miten nuoria suurin osa esiintyjistä on (tai ehkä juuri siksi) esityksestä suorastaan pursuu tekemisen ilo ja yrittäminen. Ei juuri haittaa vaikka pari kertaa laulu lähtisikin hieman vierestä tai tanssiaskel olisi sekunnin myöhässä vaan nuorten iloisuus ja energia paikkaa pienet epätarkkuudet. Eipähän ole turhan hiottu ja kliininen.
Olihan se aikuiselle hieman naivi tarina mutta varsinaiseen kohderyhmään eli lapsiin ja nuoriin homma upposi kuin häkä. Mukava ilta kaiken kaikkiaan. :)

August 28, 2008   Ei kommentteja

Plic Ploc

Eilen pääsimme nauttimaan aivan erinomaisesta esityksestä, kun menimme katsomaan osana Helsingin Juhlaviikkoja Sirkus Plumen Plic Ploc.
Sirkus Plume on Ranskasta, joten Plic Ploc kuvaa vedentippumista ranskalaisittain. Vapaasti suomennettuna esityksen nimi on siis Tip Tip. Vettä esityksessä todellakin tippuu ja välillä oikein kaataa. Esiintyjien päälle ryöppyävästä vedestä ja “vuotojen” paikkaamisesta on tehty mitä parasta huumoria. Lisäksi on akrobatiaa, musiikkia ja tanssia. Aivan ehdottoman hieno esitys, jota voi vain suositella. Tapahtuma TVssä on hyvä videon pätkä, josta saa aavistuksen näytöksestä.

August 22, 2008   Ei kommentteja

PMMPn keikalla

PMMPSain kaverilta lipun Eastwayn asiakastilaistuuteen, jossa pääesiintyjänä oli PMMP. [Lue lisää →]

August 14, 2008   Ei kommentteja