Kategoria — Harrastuksista
Harakassa luontoretkell
US ja Biosukeltajat järjestivät seurojen lapsille luontoretken Harakan saareen. Ohjelmassa oli saareen tutustumista, näytteiden keräämistä ja niiden tutkimista ja tietty eväiden syöntiä. 
Luontopolulla vihaisia valkoposkihanhia väistellen keräsimme kaikenlaista mönjää ja ötököitä lammikoiden pohjalta. Keräilyretken jälkeen nautittiin eväät ja lounaan jälkeen näytteitä tutkittiin sisätiloissa mikroskoopeilla ja luupeilla. Oli ihmeelistä miten pienistä vesitipoista löytyi mikroskoopilla mitä ihmeellisimpiä näkymiä. Löysimme piileviä, vesikirppuja ja rataseläimiä. Levien lähinnä limaiselta näyttävät muodot paljastuivat kauniiksi rihmastoiksi suurennuksen alla. Tutkimusten jälkeen meitä odotti opastettu retki saarella oleviin näyttelyihin. Kävimme Alkumeressä, kävelimme meren ali Tallinnaan ja katselimme kauniita vedenalaisvalokuvia.
May 31, 2007 Ei kommentteja
Oikein ratsastusopella
Eilen tarjoitui tilaisuus saada oikean ratsastusopettajan opastusta.
Hartikaisen Risto tuli opettamaan talleille ja minullekkin löytyi aika. Se oli ensimmäinen kerta kun olin ammattilaisopettajan ohjauksessa ja kyyti oli kovaa. Ei sillä, että olisin saanut hirveät haukut tai mitään sellaista mutta intensiteetti oli vaan jotain mihin ei ole tähän astisessa hupiratsastuksessa tottunut. Hiki vaan virtasi kun ravasin ympäri maneesia. Kaikki “temput” tehtiin vauhdista. Minun alkeistemput ei nyt mitään ihmeellisiä ole vaan lähinnä suunnanvaihtoa tai kevennyksen vaihtamista oikealle jalalle. Ei vaan ole koskaan aiemmin tullut ravattua niin pitkään yhtäkyytiä. Yllättäen Riston neuvot purivat heti, sillä aiemmin olen puristanut hevosta liikaa ja saanut nivusten lihaksen kipeiksi. Nyt rasitus tuntuu lähinnä reisissä mikä on uutta. Läksyä tuli käsien asennosta ja käytöstä. Seuraavaa kertaa odotellen…
May 16, 2007 Ei kommentteja
99 enää jäljellä
Lähes kaikki ovat varmaan joskus kuulleet, että jotain pitää yrittää ainakin 100 kertaa, että homma alkaa sujua. Niimpä esim luistellessa pitää kaatua 100 kertaa, että tulee hyväksi luistelijaksi. Tai vaikka hevosen selästä pitää tippua 100 kertaa ennen kuin on kunnon ratsastaja.
April 4, 2007 Ei kommentteja
Taustan tekeminen lasikuidusta
Tein muutama vuosi sitten akvaariooni taustan lasikuidusta. Tarina taustan tekemisestä oli aikanaan minun vanhoilla sivuilla mutta “hävisi” sivuston kehittyessä. Tässä kuitenkin tarina uudestaan, sillä kävi ilmi, että ihmisiä edelleen kiinnostaa taustaprojektini.
March 27, 2007 Ei kommentteja
Eheim Twin kokemuksia
Uusi allas tarvitsee uuden ruokintakojeen ja iskin silmäni Eheimin uutuuteen. Yritin etsiä kokemuksia ko laitteesta
mutta ei löytynyt. Sellainen tuli kuitenkin ostettua ja näin yhden päivän kokemuksella tässä kirjoittelen ensituntumista.
[Lue lisää →]
February 16, 2007 Ei kommentteja
Ratsastustunnilla
Sunnuntaina oli taas tuttuun tapaan tunti.
Tälläkertaa olin varautunut pakkaseen pistämällä toppahousut jalkaan. Ei tainnut olla hyvä idea sillä heppa kuljeskeli minne sattuu eikä viimeksi niin hyvin sujunut laukkaaminenkaan onnistunut ollenkaan. Nylonpöksyt olivat sen verta liukkaat satulassa, että liuin vähän miten sattuu. Hevosen mielestä annoin huonoja komentoja ja niimpä meno oli välillä sangen mutkikasta ja vaivalloista. Laukkaa yrittäessä tuntui, että lennän alas hetkellä minä hyvänsä, joten sekin puuha jäi yritykseksi. Nyt tuleekin sitten pidempi tauko hiihtoloman takia mutta pitää jättää ensikerralla nylonit pois.
February 12, 2007 Ei kommentteja
Uusi Akvaario
Vuosien unelma on vihdoin toteutettu: sain makuuhuoneeseen akvaarion.
Allas on käytettynä ostettu Juvel Rio 240l. Kaapisto on tumma “puuta”. Allas on vain puolisen vuotta vanha, joten se on täysin uutta vastaava. Altaan mukana tuli takaseinään liimattu tausta, kasveja, loisteputkia kaksi satsia, lämmitin ja jotain pikku hiluja.
February 10, 2007 Ei kommentteja
Täyttä laukkaa
Sunnuntaina oli taas ratsastustunti
.
Alkulämmittelyjen jälkeen teimme ravi-käynti-pysähdys sekä ravi-pysähdys sarjoja. Lisäksi pujottelimme keiloja. Loppuhuipennuksena kokeilimme taas laukannostoa. Viime viikolla laukka ei oikein ottanut onnistuakseen. Sain kauhean vääntämisen lopuksi Ankan menemään pari laukka-askelta.
Tänään meininki oli aivan toinen. Lähdimme kiertämään keila ympyrää ja Ankka otti laukan heti ensi yrittämällä. Ope käski vain jatkamaan ja parin lyhemmän laukan jälkeen sain menemään useamman kierroksen. Lopussa kun vihdoin uskoin ohjeen nojata taakse meno muuttui mukavaksi: pomppiminen loppui ja laukkaaminen tuntui oikein mukavalta. Suu korvissa siinä sitten mentiin ympyrää, täyttä laukkaa, tai ainakin melkein.

January 30, 2007 Ei kommentteja
Minustako ratsastaja
Harva varmaan on tähän mennessä tiennyt, että käyn enempi vähempi säännöllisesti ratsastamassa. Koko homma alkoi, kun tyttäremme alkoi käydä ratsastamassa erään tuttavamme hevosella. Pikku yksityiskohtana täytyy mainita, että hepan nimi on Ankka, joten minäkin nyt sitten harrastan “ankka ratsastusta”
January 27, 2007 Ei kommentteja
Uusi “lelu”
Päivitin järjestelmäkamerani digiaikaan hankkimalla Nikonin D80 rungon. Samalla uskollinen F90X löysi uuden kodin huuto.net kautta.
Kameran lisäksi tuli hankittua salama SB-600 , vara-akku sekä pari 2GB nopeaa muistikorttia. Tosin jälkeen päin kaksi korttia tuntuu liioittelulta, sillä yhdellekkin mahtuu yli 500 kuvaa…noh, ehkä joissain reissussa tulee tarvetta tuhannelle kuvalle. Vara-akku tulee taatusti tarpeeseen vaikka vielä kahden viikon käytön jälkeen on vielä ensimmäinen akku käytössä. Kuvia on toistaikseksi otettu alun toista sataa. Lähinnä räpsitty samaa kohdetta eri asetuksilla ja yrittänyt opetella kameran nappuloita.
December 22, 2006 Ei kommentteja
English