Kategoria — akvaario
Lumme kukkii jälleen
Eihän siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Se kukkii nykyään varsin säännöllisesti. Nytkin uusi kukkavana on jo tulossa vaikka edellinen on vielä täydessä kukassa. Miksi tämä piti julkaista niin tässä kuvana on ensimmäinen “virallinen” kuva, joka on otettu uudella D300 kameralla. Objektiivina vanha manuaalinen 28-85 1:3,5~4.5, koska siinä on makro ominaisuus. Niinpä harjoittelin orjasalaman käyttöä makrokuvauksessa roikottaen kalustoa 400 vesilitran yläpuolella… noh mikään ei uinut ja kuvatkin onnistuivat.
Tammikuu 24, 2008 Ei kommentteja
Lumme kukkii
Tulin kerran ostaneeksi aivan heräteostoksena akvaariooni lumpeen. Kaupasta tullessaan se ei ollut juuri muuta kuin musta pienen perunan kokoinen juurimukula mutta nyt siitä on kasvanut oikein komea lumme, jonka vedet kelluskelevat komeasti akvaarion pinnalla.
Jostain syystä se näyttää viihtyvän hyvin meidän altaassa. Uusia lehtiä tulee tasaiseen tahtiin ja yhtä ahkerasti minä poistelen enimpiä ettei koko allas peity lumpeen lehtiin. Nyt se sitten innoistui kukkimaan. Aikani ihmettelin kun tavallisen lehtivarren sijasta juuresta alkoikin nousta sellainen tavallista paksumpi varsi ennenkuin tajusin, että lummehan aikoo kukkia. Muutaman päivan kesti ennenkuin kukkavana pääsi pintaan asti mutta loppujejn lopuksi siitä aukesi varsin kaunis kukka.
Parhaimmillaan kukka oli vartensa varassa muutaman sentin veden pinnan yläpuolella. Kukkimista kesti viitisen päivää, jonka jälkeen kukka vajosi veteen ja lakastui.
Lokakuu 14, 2007 Ei kommentteja
Taustan tekeminen lasikuidusta
Tein muutama vuosi sitten akvaariooni taustan lasikuidusta. Tarina taustan tekemisestä oli aikanaan minun vanhoilla sivuilla mutta “hävisi” sivuston kehittyessä. Tässä kuitenkin tarina uudestaan, sillä kävi ilmi, että ihmisiä edelleen kiinnostaa taustaprojektini.
Maaliskuu 27, 2007 Ei kommentteja
Eheim Twin kokemuksia
Uusi allas tarvitsee uuden ruokintakojeen ja iskin silmäni Eheimin uutuuteen. Yritin etsiä kokemuksia ko laitteesta
mutta ei löytynyt. Sellainen tuli kuitenkin ostettua ja näin yhden päivän kokemuksella tässä kirjoittelen ensituntumista.
[Lue lisää →]
Helmikuu 16, 2007 Ei kommentteja
Uusi Akvaario
Vuosien unelma on vihdoin toteutettu: sain makuuhuoneeseen akvaarion.
Allas on käytettynä ostettu Juvel Rio 240l. Kaapisto on tumma “puuta”. Allas on vain puolisen vuotta vanha, joten se on täysin uutta vastaava. Altaan mukana tuli takaseinään liimattu tausta, kasveja, loisteputkia kaksi satsia, lämmitin ja jotain pikku hiluja.
Helmikuu 10, 2007 Ei kommentteja
