Pohjoisessa

Muutimme suunnitelmia ja emme palanneetkaan Myvatnin ympäristöön vaan suuntasimme pohjoiseen. Kiersimme Akureyrin vuonon länsipuolella olevan niemimaan.

(jos valaskuva ja Heidin kalastuskuva eivät liiku niin kannattaa klikata kuvaa)

Matkan varrella päädyimme ex-tempore valasretkelle Dalvikin kylässä. Dalvik on pohjoisin paikka, josta järjestetään valasretkiä. Retken erikoisuutena sen päätteeksi kalastetaan turskaa, jotka sitten grillataan toimistolla. Todella hyvä retki ja ehdottomasti koko reissun kohokohtia. Näimme viisi ryhävalasta, jotka tekivät komeita sukelluksia esitellen pyrstöään. Ne eivät kuitenkaan intoutuneet hyppimään, kuten ne joskus tekevät. Laivaa seurasi kymmenittäin myrskylintuja, jotka kärkkyivät kaloja laivan perästä. Onkimamme turskat perattiin laivalla ja oli hauskaa seurata lintujen tappelua kalanperkeistä. Täytyy sanoa, että tuore turska on todella herkullista.
heidi-kalastaa

Niemen pohjoiskärjessä on Siglufjördurin kaupunki, jossa on kuvattu pääosa jo aikaisemmin mainitusta ”Loukussa” sarjasta. Tosin kävi ilmi että sarja poliisiasema on lavastettu mutta hotelli oli aito. Nautimme lounasta ”Kaffi Raudka” nimisessä ravintolassa kaupungin sataman alueella. Tripadvisorissakin kaupungin parhaaksi arvosteltu eikä suotta. Ystävällinen palvelu, hinnat Islantilaisittain kohtuulliset ja isot annokset hyvää ruokaa.

Lounaan jälkeen Hofsosin ulkoaltaaseen uimaan. Allas on kovin kehuttu ja suosittu. Erikoista siinä on, että se on kauniilla paikalla merenrannalla. Allas on ns. ”infinity-pool” eli näyttää kuin se jatkuisi mereen asti. Paikallinen nuoriso näytti kertyvän paikalle viettämään lauantai iltapäivää. Mikäs sen hauskempaa kuin lillua kuumavesi uimalassa. Pukuhuoneissa ei muuten ole koppeja eikä lokeroita vaan tavarat jätetään ”ostoskoreihin”. Kassalla painotettiin moneen kertaan, että suihkussa on käytävä alasti. Suomalaiselle ei mikään juttu mutta varmaan monelle muulle ihmeellistä. Toivoisi, että suomessakin pidettäisiin tiukempaa linjaa peseytymisen ja uimapukujen käytön kanssa.

Paluu Akureyriin sumuisten vuorten yli ja illallista jälleen Bautinnissa. Akureyri vaikutti oikein mukavalta kaupungilta.

Jätä kommentti