Päivä 3, Vikistä Höfniin

Aamiaisen jälkeen kamat autoon ja nokka kohti Höfniä. Matkaa n. 270km ja matkan varrella useita nähtävyyksiä, joten matkaan saa varata koko päivän. Opimme matkan aikana, että vaikka kuinka matkaa olisi kartalla 2-3 tuntia niin siihen menee aina vähintään 8 tuntia ja joskus enemmänkin. Katsomista on vaan niin paljon, että aikaa kuluu. Hyvä vaan, eipähän tarvitse kökkiä majapaikoissa. Majataloissa tämä on opittu ja useimpien vastaanotot aukeavat vasta 16 jälkeen.
Matka siis jatkui vaihtelevassa säässä. Välillä satoi, välillä paistoi ja välillä menimme todella sakeassa sumussa.
Matkan varrella voi ihmetellä valtavia sammalkenttiä (Mosi islanniksi). Paksu sammal peittää silmin kantamattomiin laavakenttiä tehden niistä kummallisen ”turkisvuoratun” näköisiä. Sammal on paikoin kymmeniä senttejä paksua ja todella tiivistä.

Vähän ennen Kirkjubäjarklausturia poikkesimme Fjadrargljufurin kanjonille. Kauniilla säällä todella komea kanjoni ja tihkusateessakin vaikuttava. Helppo päästä autolla parkkipaikalle ja kanjonin reunaa kulkee varsin helppokulkuinen polku. Käynnin arvoinen paikka. Pysähdyimme myös Skeidararsandurin tulvan muistomerkillä. 1996 jäätiköltä tuli valtava tulva, joka pyyhkäisi mennessään pitkän pätkän tietä. Silta huuhtoutui veden mukana ja vääntyi kuin tulitikkukasa. Siitä muistoksi on jätetty pari veden vääntelemää siltapalkkia.

Seuraava virallinen pysähdys oli Svinafellsjökul jäätikkö. Tosin matkalla teimme useita pysähdyksiä maisemien takia. Tien varressa on lukemattomia vesiputouksia tai muuten vaan kauniita paikkoja. Lähestyvän näkemisen arvoisen paikan huomasi helposti parkkeeratuista autoista. Tien varressa olevat autot olivat hyvä merkki näkemisen arvoisesta paikasta.
Jäätikön reunalle pääsee kivistä polkua pitkin. Sateisella säällä paikoin oli liukasta, joten syytä olla varovainen. Jäätiköltä tuleva jäävirta laskee pienen lampeen, jossa uiskentelee muutama jäälautta. Tämäkin tihkusateesta huolimatta vaikuttava paikka.

Varsinainen jäätikköjärvi Jökulsarlon on vähän lähempänä Höfniä. Se on mereen laskeva järvi, johon laskee yksi Vatnajökulilta tulevista jäävirroista. Virrasta irtoaa hyvän kokoisia jäävuoria, jotka lipuvat järven läpi merelle. Järvellä satoi oikein kunnolla ja siinä sateessa sitten värjöttelimme jäävuoria ihmetellen. Näimme myös ensimmäiset hylkeet. Jätimme suosiolla veneretket väliin ja tyydyimme ihastelemaan järveä rannalta. Pari kertaa näimme kuinka jäävuori pyörähti ympäri sulamisen vaikutuksesta. Se oli hyvin vaikuttava näky. Järvi on etelä rannikon ”pakko-nähdä” kohteita ja ihan syystä. Pidimme kovasti sateesta huolimatta.

Höfnissä majoituimme ”House on the Hill” nimiseen paikkaan. Todella hyvä majapaikka, toinen koko reissun parhaista. Aamiaista ei ole tarjolla mutta käytössä on keittiö, jossa voi valmistaa jotain. Keittiössä ei tosin ole liettä, joten mitään kuumaa ruokaa ei voi tehdä, pikapuuroa lukuun ottamatta.

Jätä kommentti