Kylläpä aika rientää

Taas on vuosi mennyt…aika todellakin rientää ja jos sitä ei muusta huomaa niin syntymäpäiviä on nykyään paljon useammin kuin ennen… ;)
Sinänsä syntymäpäivä on kärsinyt vuosien varrella rajun inflaation eikä sitä enää odota samalla tavalla kuin lapsena. Nykyisin ne (ikävästi) muistuttavat ajan jääväämättömästä kulumisesta ja vanhenemisesta. Toisaalta on ihan hyvä, että on edes kerran vuodessa hetki, joka muistuttaa, että taas on vuosi kulunut. Silloin voi antaa itselleen lahjan ja istua hetkeksi alas miettimään mitä tuli tehtyä.

Viimeinen vuosi oli omalla kohdallani melkoista vuoristorataa. Reilut pari vuotta sitten, kun jätin Nokian taakseni ja siirryin kiinteistöjen maailmaan ISS:lle, luulin suhteemme kestävän pitkään. Viihdyin työssäni ja yrityksessä mutta valitettavasti suhteemme katkesi klassisesti ”yllättäen ja pyytämättä” yt:n seurauksena viime keväänä. Minut siis irtisanottiin toukokuussa ja yht’äkkiä minulla olikin paljon vapaata aikaa. Ensi reaktiona kuvittelin, että pystyn hyödyntämään sen esimerkiksi opiskeluissa. Olin jo aikaisemmin talvella ilmoittautunut Yliopiston pääsykokeisiin, jotta voisin saattaa loppuun kasvatustieteiden opintoni. Kuitenkin irtisanomisesta toipuminen, työn haku ja pääsykokeisiin lukeminen olivat ylivoimainen yhdistelmä, enkä päässyt läpi. Reputtaminen ei tietenkään ainakaan parantanut mielialaa.

Kesä tuli ja kesä meni. Teimme uskomattoman hienon reissun Afrikkaan. Matkakertomus on muuten vieläkin kesken… mutta tuo matka tuli hyvään aikaan. Olimme perheen kesken uskomattoman hienoissa paikoissa ja ikäville ajatuksille ei ollut tilaa. Huomasi, että maailmassa on paljon kaunista. Toisaalta oli surullista huomata miten me ihmiset tuhoamme sitä kauneutta mutta se olkoon toisen tarinan paikka. Koko kesän lähettelin hakemuksia, valikoiden mutta säännöllisesti. Pääsin jopa haastatteluihin mutta ei tärpännyt. Työnhaussa ei lämmitä olla hyvänä kakkosena. Sinänsä positiivista, että oli paikkoja mitä hakea. Itse asiassa yllättävän monta.

Syksyn tullen elämä alkoi asettua uomiinsa. Totuin olemaan kotona ja puuhastelin kaikenlaista. Hakemuksia lähettelin tasaiseen tahtiin. Opinnot avoimessa yliopistossa jatkuivat kesätauon jälkeen ja nyt pystyin ottamaan reilusti kursseja. Olihan minulla aikaa. Remontoin kotona pari huonetta ja kuvasin jonkin verran. Innostuin mustavalko kuvauksesta puolivahingossa huutokaupasta ostamani palkkikameran ansiosta. Voin kokemuksesta kertoa ettei ole mitään ongelmaa saada kulumaan päivää puuhastellen ilman, että saa aikaiseksi juuri mitään. Toisaalta joskus saa aikaiseksi vaikka mitä. :)

Oman ”lomani” ansiosta ymmärrän oikein hyvin sapatille tai vastaaville jääneitä ihmisiä mutta erotuksena työttömyyteen noissa on, että ne ovat vapaaehtoisia. Työttömyyden aikana ei pääse täysin nauttimaan ”vapaudesta”, koska takaraivossa koko ajan nakuttaa tieto, että pitäisi hakea töitä. 500 päivää on lopulta lyhyt aika ja sen jälkeen peruspäivärahalla on huomattavasti ikävämpää.

Mutta paistaa se risukasaankin. Tätä kirjoittaessa olen ollut kohta kuukauden töissä Newsecillä. Hommat siis jatkuvat kiinteistöalalla.

Mitä jäi käteen kuluneesta vuodesta? ”jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa” laulaa Haloo Helsinki laulussaan vapaus käteen jää. Lause ja tuo laulu kuvaavat hyvin varsinkin kevään tuntemuksia mutta sen on nyt takana ja siitä selvitiin. Kun katson tätä kirjoitusta niin huomaan jälleen miten työkeskeistä elämämme on. Kuin ihmisarvo mitattaisiin työpaikan perusteella. Hämmentävintä oli, että huomasin itsekkin mittaavani oman arvoni työn kautta. ”pitää löytää työtä” takoi päässäni koko 9kk ajan. ”pitää tehdä sitä ja tätä” eli työttömänäkin koin, että koko ajan pitää suorittaa. Niin korkealle työ ja työnteko on arvotettu kulttuurissamme. Sosialisaatio on tehnyt tehtävänsä ja olen hyvin imenyt arvot omakseni. Toki palkkatyössä on kyse myös puhtaasti taloudesta.

Jos ei kuluneesta vuodesta ja varsinkin yhdeksän kuukauden työttömyydestä jäänyt käteen muuta kuin pari remontoitua huonetta ja reilusti opintopisteitä niin auttoi se ainakin laittamaan arvot uuteen järjestykseen. Oli aikaa miettiä mikä on tarkeää ja huomasin, että on paljon muutakin tärkeää ja tarkeämpää kuin työnteko. Nautin, että voin jälleen lähteä aamulla töihin, mutta se on erilaista, kuin vuosi sitten. Elämässä on muutakin, niin paljon muutakin ja olen kiitollinen, että kulunut vuosi auttoi minua huomaamaan sen.

Jätä kommentti