Uganda, viides päivä, Gorillapäivä, 24.6.2014

Lähtö gorillakeskukseen 7.40, joka onneksi sijaitsi ihan hotellimme lähellä, vain muutaman minuutin ajomatkan päässä. Olimme varustautuneet pitkillä housuilla, pitkähihaisilla paidoilla, hatuilla, käsineillä, housujen lahkeiden päälle vedettävillä laskettelusukilla ja hyvillä kengillä. Ohjeissa käskettiin käyttää vaelluskenkiä, mutta meistä vain Lauralla oli kevyet vaelluskengät, muilla vähän järeämmät lenkkarit. Historiasepustuksen sekä päivän todennäköisen kulun ja käyttäytymisohjeiden jälkeen meidät jaettiin kolmeen, max. kahdeksan henkilön ryhmään. Meidän ryhmämme 6 henkilöä osoitettiin Rushegure-gorillalaumaa etsimään. Laumaan kuuluu 13 jäsentä, joista vanhinta voi juuri ja juuri kutsua silverbackiksi. Nuorin ryhmästä on n. 2,5 vuotta vanha. Vielä ennen lähtöä saimme haluamme määrän kantajia, jotka ottivat reppumme kantaakseen 15 USD:n päivähintaan. Samaan rahaan sai ylämäessä työntöapua pepusta ja alamäessä kädestä pitoa tasapainon avuksi. Toiset tarvitsivat tukea enemmän kuin toiset , mutta mukavaa oli se, ettei tarvinnut itse kantaa 3 l/hlö vettä ja eväitä ja lisävaatteita itse. Kantajat olivat huomaamattomasti mukana, mutta koko ajan tilanteen tasalla, jos joku tarvitsi auttavaa kättä.

Ajoimme autolla ensin muutaman kilometrin vuoren rinteen juureen sellaiseen kohtaan, josta lähti polku ylöspäin sinne, jonne gorillojen ennakoitiin liikkuvan edellispäivän sijainnin ja jo aiemmin metsään lähteneiden jäljittäjien löytämän nukkumapaikan perusteella. Aluksi polku kulki siksakia rinnettä edestakaisin kohtuullisesti nousten, mutta loppurinteestä kulku jyrkkeni voimakkaasti. Kukaan ei kuitenkaan valittanut, sillä opas oli juuri ennen jyrkkää osuutta ilmoittanut, että jäljittäjät ovat löytäneet gorillat. Päästyämme lähemmäksi vuoren huippua jyrkkyys tasoittui ja samalla myös kasvillisuus muuttui hetkeksi matalammaksi ja näkyvyys parani. Olimme noin 1700 metrin korkeudessa. Laskeuduimme jonkin matkaa vielä vuoren toiselle puolelle todella kauniiseen ja rauhalliseen laaksoon, josta löysimme jäljittäjät. Jätimme siihen kaikki kantamukset sekä kantajat ja lähdimme jännittyneinä puskaan, josta löytyi ensimmäiset gorillat. Puskasta kuului vähän kohinaa kun gorillat repivät oksia syötäväkseen, mutta muuten ei näkynyt mitään. Oppaamme taittoivat varovasti oksia sivuun ja eteemme avautui aivan uskomaton näkymä kun gorillat vain jatkoivat syömistään meistä vähäänkään välittämättä. Gorillat olivat jotenkin surullisen näköisiä ja niin äärettömän inhimillisen oloisia. Juuri tätä hetkeä olimme odottaneet.

Kaikki tämän lauman gorillat (13) eivät olleet samoissa puskissa, mutta kuitenkin läheisissä puskissa ja näimme niistä joko yhdeksän tai yksitoista, kahdesta emme olleet varmoja olivatko ne jo aiemmin näkemiämme vai uusia. Gorillojen luona oloaika on rajattu yhteen tuntiin, jotteivat ne häiriintyisi ihmisistä liikaa eivätkä liikaa tottuisi ihmisten läsnäoloon vaan säilyisivät villeinä. Jossain vaiheessa toinen oppaista sanoi, että aikaa oli jäljellä 5 min, mutta silloin toinen opas vielä pyysi katsomaan kolmea viimeksi löytämäämme gorillaa, joita ihailimme ainakin 10 min. Ja kun poispäin lähdön aika tuli, tuli gorillat eteemme polulle ja jouduimme odottamaan, että ne menivät takaisin puskiin. Olimme onnekkaita.

Keräsimme kantajat ja tavarat mukaan ja lähdimme tarpomaan takaisin samaa reittiä jota olimme tulleet. Heti alarinteeseen tullessamme söimme retkilounaan ja sen jälkeen laskeuduimme takaisin autoille. Koko retki 5 h 20 min. Nyt ymmärrän miksi jotkut tapaamamme nuoret, jotka olivat löytäneet gorillat vain 30 min tarpomisen jälkeen olivat pettyneitä niin nopeaan löytämiseen. Maisemat olivat niin huikeat että niiden katseluun ei ehtinyt päivän aikana kyllästyä eikä nousukaan ollut läheskään niin vaativa mitä joissain kirjoituksissa oli varoiteltu.

Gorillakeskuksessa saimme diplomit urheasta suorituksesta ja sen jälkeen kävelimme takaisin hotelliin, jossa vertailimme terassilla kokemuksia muiden kanssa. Illallinen ja lakanoiden väliin kömpiminen.

Jätä kommentti