Uganda, neljäs päivä 23.6.2014

Hyvin nukutun yön jälkeen aamulla lähtö hotellista vasta klo 8.00 – luksusta. Hyvästelimme mangustit, jotka eivät löytyneetkään läheltä pesäänsä, vaan ne tulivat aamiaiselle kanssamme. Mangusteja puutarhassa, mangusteja terassilla, mangusteja aamiaishuoneessa… Eväslaatikot mukaan ja matkaan. Tällä kertaa poistuimme kansallispuistosta toista reittiä pitkin, mutta näimme vain muutaman elefantin sekä muutaman antiloopin. Päällystettyä tietä pitkin vain puolisen tuntia ja sen jälkeen käännyimme taas hiekkatielle, jota sitten ajoimmekin loput 6 tuntia. Matkasta on turha kysyä montako kilometriä on johonkin, vaan pitää kysyä montako tuntia on johonkin. Ja jos vastaus on vaikka 3 tuntia, on todennäköinen matka 4-5 tuntia. Ihastelimme upeita maisemia ja norsuja kunnes käännyimme käymään kalastajakylässä. Kylä oli kerrassaan pelottava. Kaikkien ystävällisten ja hymyilevien ugandalaisten keskellä päädyimme rähjäiseen kylään, jossa niin siat, ihmiset, marabo-haikarat, vuohet ja kalakasat elivät sulassa sovussa, mutta jossa vieraita kohtaan huokui vastenmielisyys, joss’ei jopa vihamielisyys. Kuvaamisesta ei puhettakaan ja ilmeet olivat yrmeitä ja epäileviä. Outo kylä, josta jäi vähän paha mieli.

MaisemiaMatka jatkui hiekkatietä ja kohta aloimme lähestyä Ishasha-kansallispuistoa ja aloimme tiirailla näkyisikö missään puussa loikoilevia leijonia. Alue on tunnettu puuhun kiipeilevistä ja niissä loikoilevista leijonistaan, mutta kaikki vastaantulevat jeeppikuljettavat sanoivat Robertille, etteivät he olleet leijonia löytäneet. Emmekä mekään olleet sen onnekkaampia. Ajoimme kuitenkin sisään kansallispuistoon, joka oli äärettömän rauhallinen ja sympaattinen. Pääasiassa näimme vain erilaisia antilooppeja, mutta alue oli kaunista ja sielu lepäsi. Emme nähneet ketään muita turisteja alueella. Lounaan nautimme vain kivenheiton päästä virtahevoista joen rannalla sijaitsevalla picknic-paikalla puistonvartioiden vartioidessa turvallisuuttamme kivääreiden kanssa hippojen ja meidän välissä. Lounaan jälkeen ajelimme vielä ainakin tunnin ympäri kansallispuistoa ja etsimme leijonia, mutta leijonat eivät olleet tänään kiipeilytuulella.

Bwindiin oli vielä parin tunnin matka, jonka aikana maisemat vaihtuivat totaalisesti. Vihreää ja vehreää vuoristomaisemaa, jossa viljeltiin paitsi teetä ja banaaneja, myös kaikkia mahdollisia muita vihanneksia, joita jokaisen kylän kohdalla myytiin kadunvarsilla. Hannu oli päättänyt saada vanhan, tai ainakin käytetyn, viidakkoveitsen kotiin matkamuistona vietäväksi, mutta mistähän sellaisia löytäisi? Eräässä kylässä miehet menivät paikalliseen rautakauppaan ja tulivat ulos upouuden, kiiltävän viidakkoveitsen kanssa. Muutaman kilometrin päässä se sitten vaihdettiin erään viljelijän vanhaan, käytettyyn viidakkoveitseen, jonka kanssa kyseinen mies oli juuri kotiutumasta banaaniviljelmiltään. Mies parka ei ymmärtänyt yhtään miksi hän saa upouuden veitsen antamalla vanhan pois. Hulluja nuo turistit!

Bwindissä maisemat olivat huumaavat. Hotellimme Mahogany Springs, joista jokainen ”huone” oli oma luksusmajansa, sijaitsi joen varrella ja joen toisella puolella kohosivat vuoret, joiden alarinteillä oli viljelysmaita ja joiden ylärinteet olivat tiheää viidakkoa. Viidakkokansallispuisto rajoittua juuri hotellimme kohdalle ja sen toisella puolella viljely ei enää ollut sallittua.

Illallisella odottelimme jälkiruokaa kun valot sammuivat ja alkoi kuulua laulua ja rumpujen soittoa. Koko hotellin henkilökunta tuli laulaen, tanssien ja rumpuja soittaen ravintolaan kantaen täytekakkua, jossa oli sytytettynä kynttilöitä. Ja nehän lauloivat ja tanssivat tietysti Lauralle, joka oli hämmentynyt ja tietysti myös ilahtunut. Kakusta riitti kaikille hotellin asukkaille ja Laura kävi upeasti tarjoamassa kaikille mahdollisuutta osallistua kakun syöntiin.

Sängyn lämmittäneen kuumavesipullon viereen oli hyvä nukahtaa.

Jätä kommentti