Karhunkierroksella

Lähtö Vaikka olen pienen ikäni käynyt Kuusamossa muutaman kerran vuodessa en ollut vielä kiertänyt Karhunkierrosta, joten varmaan oli jo aika. Samaan hengen vetoon täytyy todeta, että tuli lähdettyä vähän soitellen sotaan. Varmaankin Kuusamon tuttuus hämäsi kuvittelemaan, että Karhunkierros olisi jotenkin helppo… eihän se ole kuin 80 km… Miten väärässä sitä olikaan…

1. pvä: Hautajärvi – Taivalköngäs, 20 km
Pitkokset Kun kerran reissuun lähdetään niin kävellään sitten koko matka. Niinpä lähdimme sunnuntaiaamuna yhdeksän maissa Hautajärveltä kohti Rukaa. Luontokeskuksen henkilökunta kertoi meidän olevan päivän ensimmäinen retkikunta. Edellisenä päivänä reitille oli lähtenyt kymmenkunta vaeltajaa, joten mitään ruuhkaa ei ollut. Ensimmäiset kilometrit ovat varsin helppoja ja kun vielä oli voimia niin matka sujui. Reitti kulkee kauniiden soiden läpi, joten maasto on varsin tasaista. Lounasta söimme yhden maissa harjulla Savinajoen varrella. Savinajoen vierus oli päivän hankalinta kulkea juurakoiden takia.

RupakiviPian lounaan jälkeen ihmettelimme Rupakiveä. Rupakivi on varsin ihmeellisen näköinen kivitappi keskellä Savinajokea. Saas nähdä kauanko kivi pysyy pystyssä ennenkuin rapautuu poikki.

Savinan autiotuvalla tapasimme ensimmäiset ihmiset. Joku pariskunta oli tullut Oulangasta yhden yön retkelle. Tuvalta on nelisen kilometriä Taivalkönkäälle. Reitti kulkee läpi kauniiden kangasmetsien ja on varsin helppoa. Mukava päätös ensimmäiselle päivälle, sillä rinkka alkoi jo painaa, eikä jalka nousut enää läheskään yhtä reippaasti kuin aamulla.

Taivalkönkään tupa on todella komealla paikalla nimensä mukaisesti joen könkäällä. Tuvan kohdalla joki jakautuu kolmeen kapeaan uomaan, joiden yli menee riippusillat.
Päivän saldo 20 km ja 8 h. Sää oli pilvipouta, +6. Normaalit iltapuuhat ja nukkumaan.

2. pvä: Taivalköngäs – Jussinkämppä, 24 km
Oulanka Aamutoimien jälkeen matkaan yhdeksän maissa. Sää oli eilisen kopio. Reitti alkaa nousulla varsin hankalassa juurakossa, mutta helpottui hieman harjulle nousun jälkeen. Minulla eilinen painoi pahasti jaloissa ja reidet huusivat hoosiannaa. Vuoden siirtyminen kotisohvalta autoon ja autosta toimistotuoliin ei selvästikkään ollut riittävää harjoitusta täysimittaiseen vaellukseen. Rouva taas kirmaili kevyesti kuin kauris säännöllisen lenkkeilyn ansioista.
Oulangan luontokeskusta lähestyttäessä reitti on suorastaa helppoa kulkea… tai olisi jos olisi jaksanut… Polku on tasoista hiekkaa ja maisemat kauniita. Aurinkokin melkein paistoi. Oulangan luontokeskukselle saavuimme puolilta päivin, joten söimme lounasta valmiista pöydästä. Hyvää kanakeittoa.

Huoltojoukot olivat myös saapuneet tuomaan Rouvan kengistä unohtuneet pohjalliset. Samalla teimme taktisen päätöksen ja luovuimme teltasta. Reittillä oli niin vähän ihmisiä ettei tuvilla olisi tungosta. Näin sain omaa rinkkaani muutaman kilon kevyemmäksi ja matka alkoi taas maistua. Oulangalta Ansakämpälle reitti kulkee tasaista hiekkamaastoa Oulanka jokea seuraillen. Harjun päältä on hienot maisemat mutkittelevalle joelle. Ansakämpällä nautimme kunnon välipalan ja suuntasimme päivän viimeiselle, noin 8 km, etapille kohti Jussinkämppää. Reitti hankaloitui huomattavasti pian Ansakämpän jälkeen. Tasainen hiekkatie muuttui juurakoiden ja mudan yhdistelmäksi jatkuvaa nousua ja laskua. Muutama kilometri ennen Jussinkämppää ihmettelimme Kulmakkovaaran puukasoja, jotka muistuttivat 1900-luvun alkupuolella pieleen menneestä uittohankkeesta. Aurinko alkoi jo laskea vaarojen taakse ja kilometriviitat näyttivät vähän mitä sattuu, joten oli vaikeaa arvioida jäljellä olevaa matkaa. Viimein laskeuduimme vaaralta suolle ja pitkospuille, joita pitkin pääsimme kämpälle.

Jussin kämppä Jussinkämppä on kauniissa hiekkaniemessä Kulmakkajärven rannalla. Komea honkahuvila ja mielestäni reitin komein tupa. Tuvalla ei ollut ketään muita, joten tilaa riitti. Päivän saldo 24 km, 10 h, josta viimeiset 5 km juurakossa ja mudassa olivat todella raskaita.

3. pvä: Jussinkämppä – Porontimajoki, 21 km
Aamu aukesi kirkkaana. Yöllä oli varmaan ollut pientä pakkasta mutta honkapirtissä tarkeni hyvin. Aamutoimien jälkeen matka jatkui lähes yhtä hankalassa maastossa kuin illalla. Kiipesimme Saarivaaralle, josta jyrkästi alas Kitkajoen varteen. Auringon paistessa Kitkajoki kimmelsi kauniina. Polku seurailee aivan joen vartta ja välillä veteen putoamisen vaara on todellinen. Hankala pätkä vaikka onkin sinänsä tasainen.

Päähkänäkallio Kitkajoelta noustaan jyrkästi Pääkänäkalliolle, ylittää Petäjikköpuron ja lopulta reitti yhtyy Pieneen Karhunkierrokseen. Päätimme kulkea ”vastapäivään”, koska meille Jyrävä ja muut pikkukierroksen nähtävyydet ovat liiankin tuttuja, joten valitsimme lyhyemmän tien. Tosin se tarkoitti Kallioportin 414 portaan nousemista… huh huh… Lounasta nautittiin Pyöreälammen laavulla, jossa kesyt kuukkelit tulivat kanssamme aterialle.

Juumasta eteenpäin reitti helpottuu jälleen. Juuman hiekkaharjuilla on helppo kulkea ja etenimme varsin nopeasti. Kansallispuistosta poistuminen oli liiankin selvää. Kauniit harjumaisemat vaihtuivat avohakkuiksi ja laikutuksen rikkomaksi maastoksi. Rumaa ja ikävää. Vähän ennen Porontimajokea reitti pääsee taas metsän suojaan. Viimeiset nousut ja laskut kysyivät taas luonnetta mutta perille päästiin ihan hyvissä ajoin. Olimme jälleen ainoat ihmiset tuvalla, mutta myöhemmin illalla saapui kaksi nuorta naista Rukan suunnasta. Jaoimme tuvat kristillisesti tasan. Me yövyimme joen yllä vanhassa tuvassa. Tunnelmallinen kämppä, mutta veden ääni on varsin voimakas. Päivän saldo 21 km, 9 h.

4. pvä: Porotimajoki – Ruka, 16 km
porontiman tupa Viimeinen vaelluspäivä oli jälleen pilvipuotainen. Matkaan jälleen yhdeksän maissa. Ensimmäiset 5 kilometriä meni nopeasti varsin helpossa maastossa. Pysähdyimme tauolle Kumpuvaaran juurella olevalla laavulla. Huoltojoukot saapuivat taas paikalle ja vähensimme varusteet minimiin. Jatkoimme matkaa vain päivärepuilla, vettä ja lounastarpeet sekä taukotakit repuissa. Nousu Kumpuvaaralle oli varsin leppoisa ja maisemat komeita. Lasku oli hieman jyrkempi ja antoi esimakua tulevista rinteistä. Lounasta nautimme Konttaisen juurella. Energiavarastot täyteen ennen nousuja.

Edellisten pitkien päivien painaessa jaloissa viimeiset kuusi kilometriä ottavat luulot pois kokeneemmaltakin vaeltajalta. Nousut ovat jyrkkiä ja pitkiä. Osalle on rakennettu portaat tai tuotu soraa, mutta myös aivan luonnonvaraista polkua on paljon. Karhunkierroksen historiikissä kerrotaan, että reitin lopetus suunniteltiin tarkoituksella haastavaksi ja siinä on onnistuttu loistavasti.

Konttaisen ja Valtavaaran välissä on kolme pienempää vaaraa ja reitti kulkee ylös-alas kaikkien huippujen kautta. Viimeistään Valtavaaralle nousu imee loputkin mehut. Reitti lähtee sitten laskemaan kohti Rukaa luoden harhaluulon helposta lopusta. Rukan juurelle reitti tulee Pessarin alarinteille, joten sieltä noustaan Saaruan ja Pessarin väliselle reitille. Eikä nousu suinkaan mene hoidettua laskettelurinnettä pitkin vaan vanhaa reittiä rinteiden välisessä metsikössä. Luulin ettei ne portaat lopu ikinä…

Viimeiset sadat metrit laskeudutaan rinteen reunaa pitkin Rukakeskukselle. Karhunkierroksen portilla pakolliset kuvat ja paluu sivistykseen alkoin Kotipitsan kautta.

Lopuksi
Karhunkierros ei ole missään tapauksessa helppo reitti. Vastaava matka Lapin tuntureilla on usein helpompi. Reitillä on paljon kunnon nousua ja laskuja ja ne ovat varsin jyrkkiä. Kuvitelmani, että kyllähän yhden 80 km heittää koska vaan osoittautui varsin vääräksi. Tähän aikaan telttaa ei tarvitse, mutta aiemmin syksyllä tuvissa voi olla tungosta. Tupiin tukeutuminen sanelee päivämätkat ja meidän neljän päivän suunnitelma oli varsin haastava. Suosittelenkin Hautajärvi – Ruka reittiä kuljettavaksi viidessä päivässä, jolloin päivämatkat ovat paremmin suhteessa reitin haastavuuteen. Toki paremmalla valmentautumisellakin reittiä voi helpottaa ;)

Jätä kommentti