Ra(n)kka reissu

Rakka eli rakkamaa on kivikkoa, joka on muodostunut mekaanisen pakkasrapautumisen seurauksena. Arktisilla peruskallioalueilla, kuten Suomen Lapissa, rakkaa voi esiintyä hyvin laajoina kenttinä.

Jos minulta kysytään rakkaa on kolmea laatua:

  • hankalaa
  • tosi vaikeaa
  • ihan hirveää

Typpillisesti Haltin alueella rakkaa on enimmäkseen noita kahta viimeistä sorttia…

Lähes jo perinteeksi muodostunut syysvaellus kulki siis tällä kertaa käsivarren maastossa Haltin maisemissa. Kerrottakoon jo tässä vaiheessa, että Halti jäi tällä kertaa valloittamatta huonon sään takia mutta olen aikoinaan jo käynyt Haltin huipulla, joten ei jäänyt harmittamaan.

24.9.2011, 1. varsinainen vaelluspäivä

Hyppäsin 7 muun urhoollisen vaeltajan kanssa yöjunaan edellisiltana ja aamulla heräsimme Kolarista. Sieltä matka jatkui linja-autolla Muonion kautta Kilpisjärvelle, josta loppumatka taksilla Norjan puolelle lähtöpaikkaan. Alkumatka kulki Lossujärjen reittiä, joten lähdimme seurailemaan kauniisti laskevaa jokea. Nuosimme pikkuhiljaa tunturiin jokea seuraillen, tosin hukkasimme sen hetkeksi, mutta koukkaus ei ollut iso. Kuvaa vain miten helposti ihan avoimessakin maastossa voi epähuomiossa valita väärän polun ja hetkessä on muutaman satametriä pois reitiltä. Kävelimme hämärän tuloon asti ja pystytimme leirin mukavalle paikalle joen varteen. Sää oli ihanteellinen vaeltamiseen: tyyntä, tosin pilvistä ja lämpötila noin 4 astetta. Normaalit iltapuuhat ja nukkumaan keräämään voimia tulevia päivä varten.

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157627711106653″]

25.9.2011, mistä näitä kivä riittää..?

Normaalit aamutoimet ja yhdeksältä matkaan. Aamu oli kaunis. Matka kohti Lossua ja Urtas tunturia alkoi nousulla. Ei mikään paha nousu, joka Lossua lähestyttäessä tasoittui. Saavutimme sovasti lounas aikaan Lossujarven. Siellä on autiotupa, jossa nautimme lounaan. Tupa olikin tervetullut, sillä tuuli varsin navakasti, joten oli mukava nauttia lounas tuulensuojassa.

Lossulta sitten alkoi todella tiukka nousu poroaitaa seuraillen. Samalla alkoi myös matkalle leimansa antanut seikkailu rakassa. Ylempänä oman lisänsä kivillä tasapainoiluun toi lumi, joten sai olla todella tarkkana mihin jalkansa laittaa. Näin alkumatkasta kivikkoon vielä jaksoi suhtautua huumorilla mutta hymy alkoi kyllä hyytyä muutaman rakka päivän jälkeen… Huomioitavaa oli myös ettei kivikossa mennyt puroja, joten juomavettä ei saanut lisää. Vettä kuitenkin kului rankassa nousussa, joten itsekullakin alkoi pullot tyhjenemään. Täytimme pulloja viimein pienissä ”lammissa” jotka näyttivät lähinnä sulamisvesi lammikoilta mutta kukaan ei onneksi saanut mahatautia. Kaikkialla muualla tämän reissun aikana vettä oli hyvin saatavissa.

Nousua kivikossa kesti noin 4 tuntia. Viimein saavutimme suunnitellun leiripaikan Urtas tunturin kupeessa pienen lammen rannalta. Teltan paikan löytäminen oli kirjaimellisesti kiven alla mutta pienen etsiskelyn jälkeen kaikille löytyi paikat. Meitähän oli 8 reissussa, joista neljällä oli omat pikkuteltat ja kaksi kahdenhengen telttakuntaa. Tilaa siis tarvittiin jonkin verran. Pystytin omani alueelle joka aluksi näytti hyvältä soralta mutta vähän aikaa liikuttua se palastui savipatjaksi, joka alkoi lillua jalkojen alla. Mutta valinnanvaraa oli varsin vähän, joten piti vain välttää samoissa kohdissa kulkemista ettei savi ala elää.

Päivän mittaan oli alkanut satamaan ja ylhäällä tunturissa oli viileää, joten ei ollut juuri muuta tekemistä, kuin syödä ja mennnä telttaan odottemaan sopivaa nukkumisaikaa. Pitkä ilta… tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni pikkuradion kotiin…

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157627711114377″]

26.9.2011, Haltia kohti

Yö meni varsin mukavasti ja aamulla saven pinta oli jäätynyt, joten ei ollut pelkoa pinnan pettämisestä. Tosin yöllä satanut vesi oli myös jäätynyt kivien pintaan tehden ne entistäkin liukkaammiksi. Päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle normaalisti yhdeksältä. Onneksi aurinko paistoi ja sulatti kivet varsin nopeasti.

Kivkossa seikkailu siis jatkui. Maisemat olivat komeat mutta niitä ei juuri voinut katsella, kun piti tuijottaa koko ajan jalkoihinsa, etsien jalansijaa. Lounasaikaan saavuimme Govdosgaissin juurelle, jota osa meistä lähti huiputtamaan. Huiputus tarkoitti noin 10km retkeä kivikossa, joten jätin sen suosiolla väliin ja säästelin jalkoja tuleville päiville. Odotuspaikka oli kaunis niitty järven rannalla. Aurinko paistoi, joten saimme makuupussit ja teltan hyvin kuivattua. Valitettavasti aurinko meni kuitenkin pilveen ja tuuli oli varsin voimakas, joten odottaminen alkoi käydä työstä. Retkeläisillä meni nelisen tuntia tunturin valloitukseen.
Valloittajien palattua matka jatkui porukassa kohti iltaleiriä. Matkalla näimme kummallisen X-files teltan. Eräässä rinteessä oli täysin valkoinen harjateltta tai katos. Varmaankin jokin tutkimusasema, kun ei oikein näyttänyt poromiesten leiriltä. Loppupäivä oli suurimmaksi osaksi laskua jälleen jokea seuraten. Rakkakin väheni, joten kulku oli hieman helpompaa. Näimme komean vesiputouksen mutta emme löytäneet sille nimeä kartasta. Leiri tehtiin jälleen pienen järven rannalle Pitsusjärven pohjoispuolelle. Tuuli todella kovaa ja jälkeenpäin saimme kuulla, että samainen tuuli oli tehnyt tuhojaan mm. Oulussa. Kiinnitin ensimmäistä kertaan teltan naruilla. Tuuli hakkasin kankaista, joten edessä olisi varmaan varsin rauhaton yö.

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157627835448172″]

27.9.2011, Halti päivä

Yö oli synkkä ja myrskyinen. Tuuli paiskoi telttaa mutta kiilat ja narut pitivät. Noin kolmen maissa alkoi sade ja samalla tuuli vähän hellitti. Sain kuitenkin kohtuudella nukuttua tulpat korvissa. Normaalit aamutoimet, tosin nyt keittelin puurot suosiolla teltan suojissa enkä lähtenyt tuuleen ja sateeseen palelemaan. Pakkasin myös rinkan telttaa vaille valmiiksi mikä oli melkoinen saavutus yhden hengen teltassa.

Tänään oli siis tarkoitus käydä Haltilla mutta kuten jo alussa mainitsin se jäi käymättä huonon sään takia. Aamu antoi tästä jo viitteitä, sillä pilvet roikkuivat matalalla ja vihmoi vettä.

Lähdimme liikkeelle kohti kalottireittiä. Rakkaa oli vähän mutta suota ja mutaa sen sijaan. Reitti oli kuitenkin nopea ja saavutimme kalottireitin Giedejohkkan juurella parissa tunnissa. Söimme lounaan vesisateessa. Tästä kolme urhoollista lähti valloittamaan Haltia meidän muiden suunnatessa kohti Pihtsusjärven autiotupaa. Tuvalle saavuttiin hyvissä ajoin iltapäivästä, joten oli hyvää aikaa kuivatella varusteita. Emme olleet vielä nähneet ketään muita koko matkalla ja vieraskirjassa edellinen merkintä oli viisi päivää aikaisemmin, joten leiriydyimme tupaan varsin turvallisin mielin.

Ilta kirkastui ja aurinkon lasku oli varsin komea. Haltin valloittajatkin saapuivat lopulta väsyneinä mutta onnellisina. Tosin huipulla oli satanut räntää vaakasuoraan eikä siellä nähnyt mitään mutta sehän ei huiputtajien intoa heikentänyt. Saapahan sanoa käyneensä Suomen korkeimmalla kohdalla. Pidimme illalla lettukestit, koska letut oli helppo paistaa tuvan kaasuliedellä ja kunnon paistinpannulla.

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157627711143983″]

28.9.2011 Pihtsukselta ”munuaisille”

Yö meni juuri niin hyvin kuin voi olettaa tuvassa monen ihmisen kanssa. Siihen kun vielä lisätään yöllinen tähtien ja revontulten katselu niin aamulla tiesi nukkuneensa varsin levottomasti. Olimme siis illalla sopineet, että jos joku menee yöllä ulos ja näkyy tähtiä niin muut pitää herättää. Heräsin puoliltaöin ja koska taivas oli kirkas ja revontulet loimottivat potkin muutkin hereille. Siinä sitten joku hetki ihailtiin taivaankannen ilmiöitä ja palasimme sitten nukkumaan.

Normaalit aamutoimet, tosin tuvan lämmössä ja pöydän ääressä mikä oli varsin ylellistä. Minulla oli teltta ulkona ”kuivumassa” mutta yön kaste ei juurikaan auttanut kuivumista. Aamu oli kirkas ja kuvasimme ahkerasti auringonnousua. Lähdimme kalottireittiä kohti Kilpisjärveä. Vaikka polku erottuu selvästi maastosta ja on hyvin merkitty ei se ole mitenkään helppo kulkea. Maa polun kohdalta on kovin kulunutta ja kivet ovat hyvin esillä. Kävely on siis ihan yhtä vaikeaa kuin rakassakin vaikkei varsinaisesti kivikossa oltukkaan. Tarkkana sai silti olla.

Pysähdyimme (tietysti) kuvaamaan Pihtsuksen putousta, josta matka jatkui Meekolle. Meekon juurella söimme lounaan ja keräsimme voimia edessä olevaa nousua varten. Nousimme Meekon länsipuolta ylängölle, josta suuntasimme Kahperusvaarojen pohjoispuolelle. Ylänkö on lähes kivetöntä, joten sitä oli mukava kulkea. Harmi vaan, että sitä oli varsin vähän meidän reitillä. Saavutimme suunitellun leiripaikan joko alkuiltapäivästä, joten päätimmme jatkaa muutaman kilometrin eteenpäin. Loppupäivä noustiinkin sitten varsin tiukasti rakassa mutta päätös oli ehdottomasti oikea, sillä olisi ollut tylsää aloittaa päivä sillä nousulla aamun kasteesta liukkailla kivillä.

Leiripaikka sai taas hakea, sillä tarjolla oli vain kivikkoa. Siiryimme vielä muutaman sata metriä ja löysimme viimein oivan leiripaikan pienen puron varrelta. Pitkä päivä. Kävelimme yli 18km. Puhelin toimi ensimmäistä kertaa tällä reissulla, joten soittelin kotiin ja ilmoittauduin hengissä olevaksi.

ps. tuo otsikon munuaiset tulee siitä, että kartalla leiripaikan järvet näyttivät aivan munuaisilta.

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157627835469616″]

29.9.2011 Loppu häämöttää

Yöllä satoi mutta sade onneksi taukosi aamuksi. Tosin pilvet roikkuivat edelleen matalalla ja välistä meidät ympäröi tuikka sumu. Yhdeksään mennessä pilvet kuitenkin nousivat ylemmäs, joten matkaan lähdettiin pilvisessä mutta muuten hyvässä säässä.

Eiliset lisäkilometrit kuitattiin reittimuutoksella. Retken vetäjä lisäsi reittiin ylimääräisen huippukäynnin Altovaaralla. Senkin jätin väliin, koska en jaksanut innostua könyämään huipulle pahassa rakassa. Pilvisessä säässä ei olisi tarjolla edes komeita näkymiä, joten huiputus huiputuksen takia ei oikein motivoi minua.

Matka jatkui kivikossa kohti Duolijehuippuja, jotka ohitimme ”takakautta”. Myös Duolijehuipuilla käytiin, joten tälle päivälle tuli kaksi huiputusta. Tällä kertaa kävin huipulla, lähinnä ryhmässä kulkemisen takia. Sääkin oli kirkastunut joten näkymät olivät hyvät. Duolijetunturi on myös helppokulkuisempaa kuin Altovaara. Rinteillä on paljon nurmea, jota pitkin pääsi ohittamaan kivikkoalueet. Huipulla käynti ilman rinkkoja sujui sukkelasti, joten matka jatkui jo 45min jälkeen. Lounaan olimme syöneet aiemmin Duolijen juurella joen rannassa.

Koukkasimme tunturin kylkeä pitkin kaakkoon ja yhdyimme kalottireitille. Reittiä pitkin kulkisimme loppumatkan Kilpisjärvelle. Saarijärven autiotuvalla pidimme iltapäivä teetauon. Tapasimme tuvalla ainoa tähän asti näkemämme vaeltajan. Yksin vaeltanut kaveri ohitti meidät Pihtsuksen tuvalla ja oli nyt jäämässä yöksi Saarijärvelle. Meidän oli ehdittävä seuraavana päivänä linja-autolle, joten päätimme ehtimisen varmistamiseksi mennä vielä muutaman kilometrin. Saarijärven seutu on varsin kivikkoista, joten kävelimme noin kolmisen kilometriä ennenkuin löytyi sopiva leiripaikka. Päivän saldoksi tuli jälleen noin 18km. Ilta oli kaunis ja jälleen pääsimme ihailemaan auringonlaskua, tällä kertaa Saana tunturin taakse.

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157627711161275″]

30.9.2011 Viimeinen vaelluspäivä

Yöllä tuuli todella kovaa ja tuuli ulvoi vielä aamullakin. Yö oli varsin levoton ja osa ryhmästä oli joutunut pystyttelemään teltaansa uudestaan yöllä tuulen kiskottua teltan kumoon. Pakkauspusseista sai pitää tiukasti kiinni etteivät ne lähteneet tuulen mukaan. Lähdimme liikkeelle jo kahdeksalta ettei varmasti tulisi kiire linja-autolle. Kivistä polkua on kuitenkin varsin hankala kulkea, joten parempi ettei tarvitse kiirektiä.

Päivä oli kaunis. Aurinko paistoi koko matkan. Käveltävää oli vain noin 8 km, joten ehdimme hyvin. Matkalla kuvasimme Saanaa ja kauniita jokia. Aivan Kilpisjärven tuntumassa on hienot putoukset Tsahkaljärveltä Kilpisjärveen laskevassa joessa.

Kilpisjärvellä välitön paluu arkeen. Reitti loppuu vähemmän arvokkaasti rautakaupan takapihalle, josta lautataapeleita väistellen pääsimme kaupan pihaan. Voisi kunta ehkä hieman panostaa reitin alkuun/loppun ja ohjata polun paremmasta paikkaa pyörätielle. Voisi siihen laittaa myös portin, kuten monelle muulla reitillä on vastaavissa paikoissa. Olisi siten luonteva paikka ottaa aloitus/lopetuskuvat. Nyt ne jäivät ottamatta, kun ryhmä hajosi kuka minnekkin kaupan parkkipaikalla.

Pari meistä jätti lähtiessä pesukassin Kilpisjärven lomakylän huostaan, joten suuntasimme sinne. Suihku tuntui hyvältä, kun sai pestä viikon hiet pois, eikä puhtaat vaatteetkaan olleet yhtään hullummat. Suihkun jälkeen lounaalle ”Marjas” lounasravintolaan. Hyvää ruokaa, vaikkakaan ei mitenkään edullista. Buffee lounas maksoi 13€ mikä minusta oli hieman yläkanttiin olkoonkin, että oli kolme pääruokaa ja hyvät jälkkärit mistä valita. Ilmeisesti alueella pörräävät Norjalaiset ovat nostaneet hinnat ylös.

Linja-auto saapui ajallaan ja kuinka ollakkaan autoa ajoi sama kuski, joka meidät toi Kilpisjärvelle. Lähes kahdeksan tunnin köröttely Rovaniemelle ja siellä samantien yöjunaan kohti Helsinkiä. Sain olla yksin vaunuosastossa. Aamulla huonosti nukkuneena Pasilassa pois ja kotiin purkamaan tavaroita. Sen pituinen se.

[flickr-gallery mode=”photoset” photoset=”72157627711169845″]

1 Kommentti

Liity mukaan keskusteluun ja kerro meille mielipiteesi.

Heidi
lokakuu 07, 2011 klo 05:10 PM

Loppu hyvin kaikki hyvin.

Jätä kommentti