Yazd

Aamulla tapamme mukaan myöhässä, mutta onneksi aikakäsitys on varsin joustava tässä maassa. Opas liittyi aamiaiselle seuraamme ja aloimme keskustella vilkkaasti kouluopetuksesta ja uskonnon asemasta Suomessa ja Iranissa.

Yazdin väitetään olevan maailman vanhin yhä olemassa oleva kaupunki ja uskotaan, että siellä on asuttu yhtäjaksoisesti noin 7000 vuotta. Yazd sijaitsee aivan aavikon reunalla, kahden vuoriston, pohjoisen Dasht-e Kavirin ja eteläisen Dasht-e Lutin välissä. Parhaiten kaupunki on kuitenkin tunnettu vanhasta kaupungista, jonka talot on rakennettu savi-olki –seoksesta ja katot ovat kupolin muotoisia. Taloissa on vanhoja puuovia, useimmissa erilliset kolkuttimet miehille (vasarat) ja naisille (renkaat). Perinteisesti Yazd on tunnettu silkistään, nykyisin siellä tehdään myös tiiliä ja kasvatetaan kanat niin Shirazin kuin Esfaninkin tarpeisiin.

Aamupäivän aluksi tutustuimme Zarathustralaisiin ”hiljaisuuden torneihin” eli noin 2000 vuotta vanhoihin hautapaikkoihin. Ne ovat pienen vuoren laella olevia ympyränmuotoisia torneja, joihin kuolleet on tuotu eläinten syötäviksi. Zarathustralaisen uskon mukaan maata ei pidä häiritä, joten kuolleet on viety torneihin kivilattialle eläinten tuhottavaksi. Nykyisin tavasta on ollut pakko luopua mutta vielä noin 50 vuotta sitten tapa oli käytössä ja on yhä edelleen Intian Zarathurstralaisten parissa. Tornivuoren juurella oli vierasmajojen raunioita. Näissä taloissa omaiset ovat voineet asua hautajaistoimituksen aikana.


Torneilta ajoimme toiseen sarahus- tralais- kohteeseen, Ateshkadeh:iin, eli ”ikuisen tulen” temppeliin. Temppelissä palaa ikuinen tuli, jota papit pitävät yllä. Tulta pääsee katsomaan lasin takaa eikä vääräuskoisilla ole mitään asiaa itse temppelin puolelle. Tarinan mukaan tuli on sytytetty Yazdissa mutta se on välillä käynyt Intiassa missä se oli turvassa sodilta ja valloittajilta. Tulen kerrotaan palaneen katkeamatta yli 1500 vuotta.
Ikuisen tulen luota ajelimme Jameh moskeijalle, toiselta nimeltään ”perjantaimoskeijalle” eli tutustuisimme päivän moskeijaan. Perjantai-moskeija on eräs Yazdin pakollisista nähtävyyksistä, joka dominoi vanhaa kaupunkia 48 m korkeilla minareeteillaan. Perjantaimoskeija on rakennettu Sayeed Roknaddinille 1400-luvulla ja se korvasi 1100-luvulla rakennetun vanhan moskeijan. Moskeijalta palatessa sorruimme matkamuisto-ostoksiin läheisessä myymälässä. Mukaan tarttui muutama pöytäliina.


Päivä jatkui jalkaisin tutustumisella Yazdin vanhaan kaupunkiin mikä on kuin suoraan tuhannesta ja yhdestä yöstä. Vanha kaupunki on 400-200 vuotta vanhoja saviolkitiilistä tehtyjä rakennuksia jotka on rapattu vaalean keltaiseksi. Kapeita kujia, jotka mutkittelevat sinne tänne. Porttiholveja, vanhoja ovia ja tietenkin ”tuulitorneja” joista Yazd on tunnettu. Tuulitorni , paikallisesti ”Badgir”, on nimensä mukaisesti torni, joka on kuin savupiippu, mutta jonka tehtävä on aiheuttaa vetoa ja saada ilma liikkeelle niin, että alapuolisessa tilassa olisi viileämpää.

Menimme ensimmäiseksi lounaalle Silk Road hotelliin. Hotelli sijaitsee eräässä vanhan kaupungin kunnostetuissa taloissa. Mukavan tuntuinen paikka eikä hintakaan ole paha, noin 40 $ yö. Verrattuna meidän 100 $ yöhön hintaerolle ei oikein löydy perusteita, joskin Silk Road oli kotikutoisempi (tarjoilijana joku länkkäri paljaine jalkoineen…) ja vähän yksinkertaisempi sisustukseltaan. Nyt kun paremmin tietäisi niin varmaan mekin yöpyisimme muiden reppureiden mukana Silk Roadissa. Hyvä lounas eikä hintakaan ollut hirveä. Söimme kamelia :)

Lounaan jälkeen jatkoimme vanhan kaupungin kierrosta. Tosin matka tyssäsi taas alkuunsa kun jäimme ostamaan mattoja sen jälkeen kun olimme käyneet mattokaupan katolla ihailemassa vanhan kaupungin kattonäkymiä. Lopulta matkaan tarttui keskikokoinen paimentolaismatto. Lampaanvillaa, 64 solmua (eli melko hyvä), kaunis ja hyvin yksinkertainen kuvio. Kauppiaan väittämän mukaan tuollaiset yksinkertaiset kuviot ovat varsin harvinaisia ja ostamamme matto oli sillä hetkellä kaupan ainut. Kaupantekijäisinä tingimme pienen emalilautasen, josta tosin piti hieman antaa lisää dollareita.

Sitten todenteolla vanhakaupungin nähtävyyksien pariin. Kiersimme Aleksanterin vankilan, joka on Yazdin vanhin rakennus, vesimuseon, Kauppiaan talon eli kaikki ”pakko nähdä” -kohteet Yazdissa.
Kierroksen jälkeen siirryimme keskusaukiolle. Ostimme Lauralle antibioottikuurin (ihan ilman reseptejä) vihoittelevaan korvaan ja muutaman laatikollisen Yazdin kuuluisia Baglavaa tuliaisiksi. Herkkujen ostaminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista, sillä ensin piti tietää mitä haluaa, sitten kirjoittaa se lapulla, jonka jälkeen lapun kanssa jonotettiin myyjän luokse, joka kirjoitti laskun, joka mentiin maksamaan kassalle, josta sai kuitin, jota vastaan sai myyjältä tuotteet…

Etsimme myös johdon kameran laturiin, joka onneksi löytyi oppaan avustuksella suht helposti. Aukiolla kiipesimme aukion reunalle olevaan rakennukseen ihailemaan näkymiä. Sieltä siirryimme aukion lähelle ”voimamiesten klubille” Sahed A Zaman Club Zurkhaneh:lle seuraamaan heidän esitystä. Se on sekoitus voimailua, uskontoa, runoutta ja musiikkia. Ennen show’ta kävimme apteekista pumpulia korvatulpiksi, sillä jo lämmittelyn aikana mekkala oli melkoinen. Esitys oli mielenkiintoinen (paitsi Laurasta, jonka mielestä se oli ”tylsää”), mutta ajoittain hieman hidastempoinen. Siihen kuului joogamaista lämmittelyä ja punnertelua, puukeilojen nostelua ja paljon tanssinomaista hyppelyä ja pyörimistä. Esitystä ryyditti rummun paukutus ja lauletut Hafesin runot. Esityspaikan alla, kellarissa, on valtava vesisäiliö, ab anbar, vuodelta 1580.

Voimamiesten lämmittelyä:

Kahvakeilojen heiluttelua:

Esityksen jälkeen menimme syömään ravintolaksi muutettuun historialliseen kylpylään. Illallisen jälkeen hotellille, jossa ennen nukkumaan menoa Hannu kirjoitti tätä päiväkirjaa, Heidi teki ahtaamisen maailmanennätystä pakkaamalla matot vaateiden sekaan matkalaukkuun ja Laura liotti itseään haaleassa vedessä kylvyssä.