Teheran 21.2.2010|Tehran 21.2.2010

Suurin meteli kadulta oli jo ohi kun heräilimme yhdeksän jälkeen. Puoli yhdentoista aikaan selvisimme ulos ja suuntasimme suoraan Golestan Palace’een, taksilla, 7 0000 IR. Golestan Palacen vanhimmat osat ovat 1200-luvulta ja viimeisimmän silauksen palatsialueelle antoi Nasser al-Din Shah 1800-luvun lopussa. Upeita peilisaleja, mattoja, huonekaluja, valaisimia, kaakelimaalauksia – nimenomaan kaikki nuo mosaiikkipeileistä rakennetut seinät ja katot olivat vaikuttavia. Lisäksi oli erilaisia taidenäyttelyitä.

Kesällä palatsin sisäpiha on varmaankin kaunista kun puissa on lehdet, pensaat kukkivat, vesialtaat ovat täynnä vettä ja suihkulähteet toiminnassa. Nyt vain ensimmäiset pensaat ovat hiirenkorvilla ja maisema vielä melko harmaa. Tosin kadunvarsikukat oli istutettu jo läheisen Iman Khomeini –puiston ympärille, joten pientä esimakua saimme siitä, miltä palatsialueen puutarhassa näyttää muutaman viikon kuluttua.

Palatsilta kävelimme kivenheiton matkan basaareille ja menimme syömään ensimmäiseen lounaspaikkaa muistuttavaan ravintolaan. Sisäänheittäjä ohjasi meidät alakertaan, josta vielä löytyi kolme vapaata paikkaa. Huomasimme olevamme hyvin samanlaisessa kebab-paikassa kuin eilen illalla. Osoittelimme naapuripöytään ja tilasimme juje-kebabit, kanakebabit riisivuoren kera sekä nostelimme tarjoilijan tarjottimelta pöytään salaattikippoja, oliiveja, jogurttia ja leipää. Ruoka oli hyvää ja sen voimin uskalsimme sukeltaa Bazaarin syövereihin. Kankaita, kenkiä, kenkälestejä, kengänkorkoja, kengännauhoja, väärennösmerkkejä (ihan mitä tahansa Adidaksesta Hermes’iin rullatavarana), mattoja, lisää kankaita, vaatteita, pähkinöitä, mausteita.

Pari tuntia kierreltyämme Laura alkoi jo väsyä ja alkoi toivoa kämpille paluuta. Juutuimme vielä pariin kunnon ruuhkaan ennen kuin selvisimme ulos basaareista. Kotiin päin lähdimme metrolla, joka oli ehdottomasti positiivinen kokemus. Todella halpa, selkeä, siisti, junia tuli yhtenään, saimme pian istumapaikat ja matkustimme mukavasti viileässä metrossa. Metrossa on vaunuja, joihin saa mennä sekä miehiä, että naisia ja sitten metron viimeinen (-set) vaunu on varattu vain naisille. Koska luulimme, ettei miehet ja naiset saa matkustaa lainkaan samoissa vaunuissa, menimme me Lauran kanssa metron loppupäähän, Hannun jäädessä alkupäähän. Juna tuli kuitenkin melkein heti ja koska paikallisia naisia meni ”miesten” vaunuihin, menimme mekin sellaisiin. Olimme kuitenkin eri vaunussa kuin Hannu. Meille oli kerrottu, että viimeinen asema pohjoisessa, johon metro kulkee on Mirdamar ja siksi olimme sopineet jäävämme pois siellä. Näin myös teimme, mutta juna jatkoikin matkaansa ja sillä pääsee nykyisin aivan Teheranin pohjoisosaan saakka, Tajrishiin saakka.

Mirdamarista tulimme taksilla kämpälle, sillä Heidi oli kompuroinut Golestanin palatsialueella ja nilkka oli turvoksissa ja polvea särki. Lisäksi Laura oli ihan poikki ja halusi lepäämään.
Iltapäivällä Laura nukkui taas pikku päikkärit. Hannu kävi kamerakaupassa ja Heidi luki kirjaa käpälä koholla. Laura myös teki vähemmän reippaasti matikan tehtäviä ennen päikkäreitä ja enemmän reippaasti historiaa päikkäreiden jälkeen. Illalla syömässä vuorilla.


Ruokailusta tulikin lähes seikkailu, sillä paikallisoppaamme ei oikein muistanut ravintolan sijaintia. Paikka kuitenkin löytyi aikamme vesisateessa etsittyämme. Ruokailu tapahtui pienissä ”teltoissa”, joissa lämmönlähteenä on kaasunuotio. Hyvää perinteistä ruokaa eli kanavarras, kebablihaa ja lampaanviuluja. Paluu meinasi tökätä alkuunsa, kun katu oli aivan täysin tukossa. Ylöspäin tulevat autot eivät pääseet eteenpäin ja me alaspäin menevät olimme vastaavasti jumissa. Aikansa autoja hiissailtiin eteen ja taakse ja tehtiin tilaa ja viimein suma alkoi purkautua. Lopulta siis pääsimme kotio ja saman tien nukkumaan.