Shiraz

Viimein siis pääsimme Shiraziin, jota sanotaan myös Dar-ol-Elm:ksi (oppimisen taloksi), ruusujen kaupungiksi, rakkauden kaupungiksi ja puutarhojen kaupungiksi. Hotellista ei tietenkään löytynyt varausta ja senkin selvittelyyn meni hetki, sitten odotettiin lisävuodetta Lauralle, joten nukkumaan pääsy venyi. Reilun viiden tunnin nukkumisen jälkeen revimme itsemme ylös ja aamutoimiin.

Opas jo odotteli, kun viimein pääsimme liikkeelle. Oppaamme on työkaverin suosittelema viisissäkymmenissä oleva herrasmies, joka on toiminut oppaana viimeiset parikymmentä vuotta. Erittäin pätevä ja mukava, hyvää englantia puhuva, kävelevä Iranin tietokirja. Ohjelmassa olisi kalliohaudat, Persepolis ja Shirazin nopeutettu kaupunkikierros. Kuvittelimme, että olisi lämmintä kun etelään oli tultu, joten emme ottaneet takkeja mukaan. Päivä oli kuitenkin sateinen ja kylmä kuin mikä, joten olimme jäätyä raunioita katsellessa.

Kalliohaudat ovat nimensä mukaisesti vuorenkylkeen louhittuja hautakammioita. Paikassa on 4 kammiota sekä hyvin säilynyt temppeli torni. Lisäksi vuoren kylkeen on naputeltu useita reliefejä sekä tekstejä. Paikalla uskotaan olevan Artaxerxen, Darius I ja II sekä Xerxeksen haudat. Yksinkertaisesti vaikuttava paikka vaikka ei olekaan kovin suuri.

Kalliohaudoilta suuntasimme Persepolikseen sateen alkaessa yltyä. Nykyinen raunioalue on Persepoliksen kaupungin temppelialuetta. Varsinainen kaupunki ei ole säilynyt, sillä talot oli tehty pääosin saviolkitiilistä, jotka ovat ajan saatossa hajonneet. Kivestä tehty temppeli alue on sen sijaan meidän onneksi säilynyt. Tosin se tuhoitui suuressa tulipalossa joskus Aleksanteri Suuren aikoihin. Paksuista setrilankuista tehdyt puurakenteet koituivat temppeleiden tuhoksi. Tulipalo oli valtava ja paksut, kuivat ja pihkaiset puut kehittivät niin suuren lämmön että kivien kiinnike raudat sulivat ja kivet pääsivät sortumaan. Nykyään voimme siis ihailla raunioita ja sieltä löytyneitä esineitä. Raunio alue ei ole mitenkään suuri ja sen kiertää helposti parissa tunnissa. Vesisade vihmoi ja hyytävä tuuli lannisti enimmän innon mutta urheasti kolusimme alueen läpi oppaan johdolla. Kukaan ei kyllä pannut vastaa, kun päätimme palata autolle ja lähteä lounaalle.
Lounasta syötiin aivan alueen lähellä turistipaikassa mutta ruoka oli ihan hyvää ja hintataso normaali. Vähän harmittaa oppaiden yleinen käytäntö viedä vieraansa tuttavien paikkoihin mutta minkäs teet, kyseessä on kohtuu maailmanlaajuinen käytäntö ja toisaalta, jos opas kirkkain silmin väittää, että täältä saa hyvää ruokaa niin paha on väittää vastaankaan.

Lounaan jälkeen ajoimme takaisin kaupunkiin. Ensimmäiseksi kävimme hotellilta lisää vaateita ja sitten Eram puutarhaan. Shiraz on tunnettu kukista ja puutarhoista ja Eram on yksi monista käymisen arvoisista puutarhoista. Puutarhassa on hieno huvila rakennus ja todella komeita setri puita. Mukaamme lyöttäytyi paikallinen nuori neito joka kertoi opiskelevansa matkailua ja halusi oppia miten kokenut oppaamme toimii. Mikäs siinä, olimme jo tottuneet jatkuviin kyselyihin mistä olemme sekä lukuisiin valokuvaus sessioihin, joten yksi mukaan tuleva opiskelija ei tunnu missään.

Puutarhan jälkeen kävimme runoilija Hafezin haudalla. Runot ja runoilijat ovat lähes jumalan asemassa Iranissa. Runoilijoita palvotaan ja runoja lukee aivan kaikki. Sanonta sanoo, että kotoa täytyy löytyä koraani ja Hafesin runokirja. Haudalla olikin paljon ihmisiä osoittamassa kunnioitusta reilut 700 vuotta sitten kuolleelle runoilijalle.

Haudalta vanhaan kaupunkiin. Arg-E Karm Khan:in lähinnä linnoitusta muistuttava Karim Khanin (hallitsi 1750 – 1779) kuninkaallinen palatsialue dominoi vanhaa kaupunkia. Seinät ovat korkeaa muuria ja lisäksi jokaisessa nurkassa on 14 metriä korkeat tornit. Yhdellä sivulla asuttiin keväällä, toisella kesällä, kolmannessa syksyllä ja neljännessä talvella. Käytäntö oli muuten ihan normaali tavallisille, joskin rikkaille, ihmisille, joilla oli varaa pitää valtavaa taloa. Tällaisten talojen keskellä on puutarha ja puutarhassa aina suihkulähteellinen vesiallas. Palatsissa oli mielenkiintoinen valokuvanäyttely 1900-luvun taitteen Shirazista.

Olimme kaikki kylmissämme sateesta ja viileästä ilmasta ja kaipasimme välipalaakin. Opas vei meidät vastavalmistuneeseen ”Traditional Hotelliin”, kuten täällä kutsutaan hotelleja, jotka on restauroitu entisistä asuintaloista. Oppaamme kertoi, että hänellä on meneillään samanlainen projekti, jonka pitäisi valmistua kesän aikana. Teetauko venyi pitkäksi kun oppaamme oli antanut ohjeeksi hakea meille tuoreita leivonnaisia. Niitä varmaan leivottiin meitä varten, sen verran kauan jouduimme odottamaan.

Yritimme päästä johonkin moskeijaan katsomaan sen kauniiksi kehuttuja maalauksia, mutta se oli kiinni, eikä avaimenhaltijaa löytynyt mistään. Oli iltarukouksen aika, eikä oppaamme selvästikään olisi halunnut viedä meitä Nasil Ol-Molk moskeijaan, mutta sinne me päädyimme. Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta Heidille ja Lauralle heitettiin ”lakanat” niskaan ja eikun sisään muiden kanssa. Sateen lisäksi tuuli oli ongelma, sillä lakanat sen enempää kuin huivitkaan eivät meinanneet pysyä päällä, vaan tuuli riepotteli niitä aina auki. Tiukkapipoisimmat naiset, lähinnä ovivahti, katsoi meidän vaatetustaistelua tuimin ilmein. Menimme kuitenkin sisään saakka ja istuimme matoille katsomaan rukoushetkeä. Samalla puolella meidän kanssamme oli muitakin ”istuskelijoita” kun taas käytävän toisella toisella puolella oli tosi meno päällä – hymistelyä ja lattialla kumartelua, otsa lattiaan ja peppu kohti taivasta. Moskeijassa oli rauhallista ja rukouksien kuunteleminen johti lähinnä transsimaiseen tilaan eikä meillä ollut mikään kiire pois. Miehet sen sijaan jo odottelivat meitä sateessa, opas ei ollut päästänyt Hannua rukoustilaan ollenkaan.

Edellisyö oli ollut lyhyt ja päivä pitkä. Olimme kaikki väsyneitä, joten pyysimme opasta viemään meidät hotellin läheiseen ravintolaan, Shater Abbasiin. Illallisen jälkeen taksilla sateessa takaisin hotelliin.