Esfahan (3.3.2010)

Aurinko paistoi. Aamiaisen jälkeen suuntasimme suoraan Chehel Sotun –palatsiin, joka on alun perin rakennettu 1600-luvun alussa, mutta uudelleenrakennettu sen jälkeen kun tulipalo tuhosi alkuperäisen vuonna 1706. Palatsi sijaitsee puistossa, jota dominoi valtava vesiallas ja palatsin terassi, jossa on 20 pylvästä kannattelemassa puukattoa. Palatsia käytettiin vieraspalatsina, lähinnä juhlimiseen vieraiden kanssa. Palatsissa on näytteillä tietysti freskoja, joista osa oli hienojakin, vanhoja ovia jne.

Palatsissa oli turhan monta paikallista turistia ja jatkoimme sieltä mielellämme väljemmille vesille takaisin Imam-aukiolle, jossa ensimmäiseksi menimme Sheikh Lotfollah –moskeijaan, jota oppaamme tituleerasi maailman kauneimmaksi moskeijaksi. Sheikh Lotfollahin rakennutti Shah Abbas I vuosina 1602 – 1619. Kaunis moskeija olikin, sinisine ja turkooseine kaakelimaalauksineen ja lisäksi se oli mukavan pieni. Moskeija on poikkeuksellinen siitä, ettei siinä ole minareetteja eikä puutarhaa/pihaa ja lisäksi sinne johtaa portaat. Moskeija rakennettiin alun perin Shah Abbas I:n haaremin naisille, eikä sitä oltu tarkoitettu yleiseen käyttöön.

Vastapäätä Sheikh Lotfollah –moskeijaa on Ali Qapu –palatsi, joka on 1500-luvun lopulla rakennettu Shah Abbas I:n asuinpalatsiksi. Rakennus on 6-kerroksinen ja edelleen Esfahanin korkein rakennus. Kapeita kierreportaita pitkin pääsee nousemaan terassille, josta on upeat näkymät koko Imam-aukiolle. Täältä Abbas on voinut seurata hevospooloa, jota aikoinaan pelattiin aukiolla. Paljon muuta nähtävää palatsissa ei mielestämme ollut, joskin musiikkihuone ylimmässä kerroksessa oli mielenkiintoinen – sen kipsiseinät ovat taitavasti kaiverrettu soittimien, maljakoiden ym. muotoisiksi.

Ali Qapusta suoraan Imam-moskeijaan, joka on ehdottomasti hallitsevin monumentti Imam-aukiolla. Moskeija rakennettiin vuosina 1611 – 1629, aikaansaavan Shah Abbas I:n toimesta. Kuten monissa muissakin moskeijoissa, Imam-moskeijassakin on 4 laivaa ja päälaivassa, joka on sisäänkäyntiä vastapäätä, on mahtava akustiikka. Oppaamme demonstroi kaiun ja akustiikan laulamalla rukouskutsua, kieltämättä upeasti, niin, että sisäpihalla palloilleet ihmiset tulivat katsomaan ja kuuntelemaan. Lopulta opas lopetti ja sanoi, ettei hän voi laulaa enempää koska ääni kuuluu moskeijan sisäänkäynnin ulkopuolella eikä silloin ollut rukousaika. Lauraa mokoma laulu nauratti.

Oppaan laulua. Video tuli vahingossa kuvattua väärinpäin mutta ääni kuuluu ja se on pääasia.

Moskeijasta emalointipajaan ja sieltä miniatyyrimaalarin luokse (Fallahi Miniatures). Olipahan taitava heppu ja kansainvälisestikin tunnustettu; hänen maalauksistaan on tehty postimerkkejä sekä Iranissa, että Saksassa. Käsittämättömän tarkkaa työtä, joka tulee esille vasta suurennuslasin avulla. Parhaimpia töitään hän on tehnyt yli puolen vuoden ajan, eikä työ ole kooltaan todellakaan suuren suuri – reilun postikortin kokoinen.
Lounas. Ja mattokauppa (Nomad carpet shop). Mattokauppias esitteli meille tuhat ja yksi mattoa ja selvästi osasi asiansa ja tunsi mattonsa. Mielenkiintoista, yllättävän mielenkiintoista. Pääsimme mattokaupasta ulos kuitenkin ilman maton ostoa, vaikkakin esillä oli monia upeita mattoja ja varsinkin yksi jäi vähän kaivelemaan… Ehkä pitää soittaa vielä perään…

Matkalla perjantai-moskeijaan, Masjed-e Jameh:iin pysähdyimme Ali-moskeijassa, vaelsimme läpi kirpputorin ja basaarialueen. Moskeijaa on rakennettu 800-vuoden aikana, vanhimpien osien ollessa 1000-luvulta. Moskeija on valtava, yli 20.000 m2, ja siinä on taas 4 laivaa. Toki mielenkiintoinen, mutta päivän kulttuuriannos oli ollut jo niin ylitsepursuava, ettemme jaksaneet varmaankaan kiinnostua moskeijasta sen ansaitsemalla arvokkuudella.

Takaisin päin tullessamme pysähdyimme hopeasepälle, josta Laura osti sormuksen itselleen ja kävimme teellä Qeysarieh Tea housessa, josta oli taas hienot näkymät yli Imam-aukion.

Vielä piti ehtiä katsomaan Khaju-siltaa iltavalaistuksessa ja sen jälkeen oppaamme halusi väkisin viedä meidät Soffe-vuorelle katsomaan kaupungin valoja ilta-auringossa. Heidillä meinasi hermot mennä kun tiedossa oli iltaruuhkaa ja matkalaukku oli vielä hotellilla, illallista ei oltu syöty eikä nugaatakaan ostettu :( . Kieltäydyimme menemästä kaapelilla ylös ja palasimme muutaman valokuvan otettuamme takaisin keskustaan. Reissuun paloi noin 1,5 h autossa istumista ja sitten jo olikin kiire. Nopeasti nugat-kauppaan, vielä nopeammin illalliselle, ruuhkassa istuen hotellille hakemaan sitä matkalaukkua, jonka olisimme voineet ottaa jo aamulla mukaan (arrrgh) ja sen jälkeen kentälle. Moottoritie kaupungista ulos oli onneksi melkoisen tyhjä ja ehdimme kentälle noin 1,5 h ennen koneen lähtöä, joka vielä kaikeksi onneksi lähtikin ajallaan klo 22.30 ja oli Teheranissa 23.20. Perryn kämpälle ehdimme jo puolen yön aikaan, joten paluureissu sujui upeasti. Ainoana kommelluksena oli se, että jouduimme purkamaan käsimatkatavaroista Lauran matkamuiston, kivisen Cyryksen sylinterin (tai Cyryksen kirjeen) ja viemään sen ruumaan meneviin matkatavaroihin.