Lights and Sounds

Valoshow”Lights and Sounds” eli valoja ja ääniä tarjoiltiin Gizan pyramideilla valoshowssa.
Shown aikana pyramideja, sfinksiä ja raunioita valaistaan värivaloilla ja niihin heijastetaan laserkuvioita sekä videoita. Valoshowta täydentää todella mahtipontinen selostus kertoen eri historian tapahtumista. Ihan näyttävä kokonaisuus, mutta olisin kuvitellut, että nykytekniikalla voisi saada enemmän aikaan, eli esitys oli mielestäni hieman vaisu. Myös selostuksen aiheet ja se todella mahtipontinen puhetapa hieman häiritsi.

Mikä yllätti oli pyramidien sijainti keskellä kaupunkia. Perille mentiin kohtuu pieniä katuja pitkin ja koko alue on talojen ympäröimä. Olin myös todella yllättynyt miten pieni Sfinksi on luonnossa. Siis onhan se iso, mutta paljon pienempi kuin kuvista voisi päätellä. Samoin sen sijainti raunioiden keskellä oli yllätys, kun kuvista olen luullut sen seisovan aavikolla kuten pyramidit.

Kairo
Valoja tarjoiltiin myös seuraavana iltana, kun kävimme illastamassa Grant Hyat hotellin terassilla Niilin varrella. Terassin on suoraan joen rannalla ja siitä on mukava näkymä vastarannan rakennuksiin, joiden valot heijastuvat veteen. Ruoka oli hyvää, mutta varsin tavallista kansainvälistä hotelliruokaa, joten siitä ei mitään erityistä mainittavaa. Hienointa oli maisema ja mahdollisuus istua pimeässä ja lämpimässä illassa ulkona hyvässä seurassa.

The Show consists of a recorded commentary which tells the story of the Egyptians. The commentary is illustrated by still images (photos and illustrations) projected on to the wall of the temple. At key points in the narrative, one or more of the pyramids is illuminated with a coloured floodlight.

Surprising for me was the location in the middle of the city. Pyramids are totally surrounded by buildings. Also I was surprised by the size of the Sfinks. It was smaller than I thought. Ok, it is big (75m long) but seeing it together with the Pyramids it seems small.

KairoWe had lights also in the following night as we went for a dinner to Grand Hyatt terrace. It is next to river Nile with nice view to opposite side. Food was nothing special, normal international hotel food but view was nice :)