Kaupunkiviidakossa


Viikonlopun kulttuuripläjays oli tällä kertaa teatteria: kansallisteatterin Viidakkokirja.
Kun ei yhtään tiennyt mitä on menossa katsomaan (vaimo siis ilmoitti missä olla ja monelta…) niin hämmennys oli melkoinen, kun odotti jotain pikku sievää lasten näytäntöä ja sen sijaan lavalla rymisteli skini, homo, transu ja pari pissistä, rokki soi ja valot välkkyi. Lisäksi pääosassa on identiteettikriisistä kärsivä teinityttö…pitää olla kohtuu taitava kokki, että noin sekalaisista aineksista keittää kunnon sopan. Yllätävän hyvin siinä oli kuitenkin onnistuttu. Näytäntö on tietoisesti suunnattu nuorisolle mutta mitenhän mahtaa onnistua. Näyttämöllä homma kun ei ihan lähde luonnostaa niin se saattaa näkyä liikaa läpi.
Kuitenkin esitys oli ajoittain hauska, toisinaan jopa koskettava mutta päälimmäiseksi jäi mieleen rymistely ja ehkä jopa kohellus. Hienot äänet ja valot täydensivät ihan hyvin kaupunkiviidakkoa. Ikäraja 10 on varmasti paikoillaan. Kuten Neiti sanoi ”ihan kiva mutta huutoa ja kiroilua oli liikaa…”. Lisää arvoisteluja voi lukea esim Hesarista tai Turun Sanomista.