Kappas Abbaa


Kappas Abbaa on the Circuksessa pyörivä, nimensä mukaisesti Abba konsertti. Abbaa tulkitsevat Nina Tapio, Hanna-Riikka Siitonen, Veeti Kallio ja Ville Pusa. Ihan oiva show, Abbaa on aina mukava kuunnella, toteutus vain hieman ontui. On aivan älytön idea pistää ihmiset istumaan tuoleille tämän tapaisen shown ajaksi, varsinkin kun esitys on yökerhossa ja yleisönä lähinnä pikkujoulupurukoita. Ensimmäinen puoliaika menikin tuoleilla jäykistellen ja esiintyjätkin tuskastuivat kehotellen ihmisisä jättämään tuolinsa. Mutta eihän niitä nyt niin vaan jätetä kun on maksettu kovempi hinta istumapaikasta.

Väliajalla nautitut rohkaisut tekivät tehtävänsä ja toisen puolikkaan aikana yleisö lähti paremmin mukaan tanssien lavan edessä. Tämä selvästi innosti esiintyjiäkin ja tunnelma parani entisestään. Viimeistään encoren aikana tunnelma nousi kattoon ja suorastaan ”räjäytti pankin” :)

Hyvin nelikko hoiti hommansa, mutta yllättäen tuli ilmi, ettei Abban kappaleet sittenkään ihan helppoja jollotuksia ole. Selvästi ääni loppui yhdeltä jos toiseltakin vaativimmissa kohdissa. Kaikenkaikiaan oikein mukava ilta, hyvä käydä välillä vähän ”tuulettumassa”. ;)