Perjantai 11.7.2008, edelleen räntäsadetta, pilvistä, sumuista. Klo 12.00 saakka oli aikaa pakkailla ja purkaa leiriä, sitten alkoi loppukoe. Kouluttajat vaihtoivat kokeeseen ryhmiä ja meille tuli Kari, joka puhui lähes lakkaamatta ja otti myös paljon valokuvia. Heti ensimmäiseen isompaan railoon hän hyppäsi, ei mitenkään tiputtautunut varovasti, vaan todellakin hyppäsi. Olimme ennakoineet ja laskelmoineet, että niin voisi käydä, joten edessä oli Hannu kaikkine varmistuksineen, sulkuineen ja liinoineen. Heidi kyykötti äärimmäisen epämukavassa asennossa toisella puolella railoa kenkä-hakku –varmistuksessa, Pirjo istui tukevasti toisella puolella istumavarmistuksessa ja Hannu ja Satu rakensivat Z-taljaa. Talja onnistui muuten hyvin ja uhri saatiin pelastettua railosta, mutta vinssausväli oli auttamattoman lyhyt ja niinpä miestä nytkyteltiin ylös hetki ja toinenkin. Rinteessä teimme asianmukaiset lumivarmistukset köysistölle ja lopuksi keräsimme porukan kasaan varmistaen aina perässätulijan nousun. Leiriin päin mennessä kouluttaja päätti vielä ”kaatua” rinteessä ja sen verran hän otti vauhtia, ettei Heidin self-arrest pehmeässä lumessa yksinään riittänyt pysäyttämään liukuvan vauhtia, vaan stoppi saatiin vasta sen jälkeen kun muidenkin hakut ja painot pureutuivat lumeen. Koe kuulemma meni ihan hienosti ja erityisesti saimme kiitosta kommunikoinnista.
Lounaan jälkeen teltta kasaan ja viimeiset kamat rinkkaan tai rinkan päälle kiinni. Hekon kyytiin sai laittaa vain kiipeilyvarusteet ja tyhjät pikkureput, joten reppujen lisäksi meiltä sinne ei mennyt muuta kuin Hannun valjaat. Klo 16.00 leirin johtaja piti leirin päätöspuheen, samalla kaikille jaettiin ”jäätikkövaeltaja”-kangasmerkki ja jokainen pääsi kättelemään jokaisen kouluttajan. Sen jälkeen hurjimmat kouluttajat pinkaisivat matkaan juosten (heidän kamat kulkivat hekolla), tarkoituksena oli rikkoa reittiennätys 2:11. Me muut lähdimme enemmän tai vähemmän rauhallisesti liikkeelle kantamuksiemme kanssa.
Jäätiköllä oli sohjoa ja vettä, välillä upotti. Sen jälkeen oli lohkareita, lumista rinnettä (alas peppumäkeä rinkka selässä – jess!), lisää lohkareita ja pato, jonka kautta pääsimme Smadjejåhka-joen yli. Ilma oli kirkastunut ja aurinko paistoi, oli kuuma. Juoma- ja vaatteidenvähennystauko. Joen toisella puolella oli enää muutamassa kohdassa lohkareita, muuten polku alkoi olla helpompaa kulkea. Samalla tuli itikat – nuo pirulliset oliot, joita matkan varrella vihattiin vielä monen monta kertaa. Parin km päässä padolta oli Juha rinteessä koipi pystyssä, nilkka turvoksissa. Emme jääneet siihen ihmettelemään, sillä paikalla oli pari muuta kouluttajaa, eivätkä he varmaankaan kaivanneet voivottelijoita. Hetken kuluttua paikalla ilmaantui heko, joka laskeutui ihan Juhan lähelle jyrkähköön rinteeseen voimajohtojen lomaan ja keräsi miehen kyytiin… 7 km jälkeen pidimme tankkaustauon, jolloin vähensimme Hannu-kamelilta kantamuksia ja siirsimme teltan ja kameralaukun Heidin kannettavaksi.
Painon tasaaminen tuntui hyvältä idealta seuraavat 15 km… Polku kierteli jokea seuraten vuor(t)en alarinteellä. Pieniä jokia ja puroja oli vähän väliä, joten yhdellä vesipullolla pärjäsi, koska sen sai helposti (helposti ja helposti isot rinkat selässä) täytettyä. Reitti oli kaunis vaikkakin polku oli suurimmaksi osaksi hyvin kulunut, kivet olivat nousseet esiin ja siksi epätasainen. Paikoitellen oli pitkospuita, joita pitkin oli tasaista kulkea. Taukomme olivat hyvin lyhyitä, vain muutaman minuutin pituisia juoma- ja suklaataukoja, sillä itikat olivat heti kimpussamme ja niitä meni silmiin, suuhun, nenään ja korviin – oli pakko olla liikkeessä ja puhallella vaan naamalta itikoita pois. Viimeiset 5 km oli melkoista tuskaa eikä kävelyä helpottanut yhtään se, ettei matkalla ollut kilometritolppia vaan olimme oman arvion varassa. Perille pääsimme silloin, kun luulimme meillä olevan matkaa vielä n. 3 km – onneksi näin päin. Kello oli 23:58, eli 25 km matkaa teimme lähes 8 tuntia ja sinä aikana ehti moneen kertaa tulla uskonpuute. Heidin kokemuksen perusteella maratonin juokseminen on lasten leikkiä tähän suoritukseen verrattuna. Tilastoja varten kerrottakoon, että reittiennätys jäi odottamaan nopeampijalkaisia kouluttajia, Jukkiksen voittoaika 2:15 oikeutti vain tämän vuoden kunniaan.
Perillä meitä odotti kiinni mennyt ravintola (onneksi ei ollut nälkä), saunat (joista olisi saanut kuumaa vettä poleteilla, joita olisi voinut ostaa jos ravintola olisi ollut auki) ja Mökki, isolla ämmällä. Pirjon varaama mökki oli 6:n hengen mökki, josta vain sauna puuttui. Muuten oli kaikki mitä toivoa saattoi. Hyvät sängyt 2 makuuhuoneessa ja parvella, iso oleskelutila, kylpyhuone (ja lämmintä vettä), takka, lätty-tv… Saunan ja peseytymisen sekä teekupillisen jälkeen oli taivaallisen ihanaa kaatua oikeaan sänkyyn. Majoitimme muutaman ylimääräisen mieshenkilön vielä lattioille, ettei kenenkään tarvinnut pystyttää märkää telttaansa. Hyvin mahduttiin. Kuvat.
English 
Suomi