Terveisiä Oslosta

Täällä taas. Viimeisen kuukauden aikana olen ollut joka viikko Oslossa pari-kolme päivää. Silti ei voi sanoa että olisi tullut kaupunki tutuksi mutta Oslon hotellit ja lentokenttä sitävastoin alkavat olla varsin tuttuja.

Oslon hotelli tilanne on jostain syystä varsin kaoottinen: hotellit ovat aina täynnä ja kalliita. Olen ollut joka viikko eri hotelleissa, pahimmillaan joka yö eri hotellissa.


Tällä ja viime viikolla livistin toimistoilta sen verran aikaisemmin, että ehdin käydä paikallisessa urheilu/retkeily kaupassa, XXL
:ssä. Mukaan tarttui ensimmäisellä reissulla mm. koirien pelastusliivit. Popi kun on varsin pieni koira niin otin sitten S-koon. Ei Popi ihan kuitenkaan S-kokoa ollut ja tarkemmin luettuna s on tarkoitettu mm kissoille… Mikäs siinä, seuraavalla viikolla vaihtamaan mutta kuittia ei tietty löydy mistään. Onneksi vaihto onnistui puhumalla ja poistui kaupasta onnellisena isomman koon kannsa. Riemu loppui lyhyeen, kun tajusin hotellilla, että olin jostain syystä napannut L-koon M:n sijasta ja liike oli mennyt kiinni aikaa sitten. Hohhoijaa.

Kaupungin keskusta on varsin pieni mikä tietty ole mikään ihme, sillä kaupungissa on vain reilut 500 000 asukasta. Kaupat menevät kiinni
kuudelta tai seitsemältä joten paljon aikaa shoppailuun ei jää toimisto päivän jälkeen. Kaiken lisäksi opin eilen, että verovapaa ostaminen ei
koske Suomalaisia, vaikka Norja ei olekkaan EUssa. Muiden euroopan maiden kansalaiset kyllä saavat ostella TaxFree ostoksia, paitsi
suomalaiset ja ruotsalaiset. Hieno homma.
Ruoka olisi hyvää (ja kallista) jos viitsisi mennä kunnon ravintoloihin. Yksin matkailun haittoja on se ettei oikein jaksa
odotella syömisiä hienoissa paikoissa vaan tulee syötyä erilaisissa ostoskeskusten pikapaikoissa ja vastaavissa. Erään hotellin
vieressä oli asiallinen sushi-ravintola, jossa kävin nauttimassa yhdet parhaista susheista mitä olen syönyt. Sekin on niin kaukana nykyisestä, ettei sinne viitsi lähteä seikkailemaan junalla sushien takia.
Oslo Suomen Wikipediassa.

1 Comment

Join the discussion and tell us your opinion.

HannuT
marraskuu 12, 2007 at 05:11 PM

Testi kommentti. Hannu

Jätä kommentti