Taustan tekeminen lasikuidusta

Tein muutama vuosi sitten akvaariooni taustan lasikuidusta. Tarina taustan tekemisestä oli aikanaan minun vanhoilla sivuilla mutta ”hävisi” sivuston kehittyessä. Tässä kuitenkin tarina uudestaan, sillä kävi ilmi, että ihmisiä edelleen kiinnostaa taustaprojektini.

Miksi lasikuitua?
Siksi, että se ei kellu, se on vahvaa eikä ime vettä. Ja se on halpaa ja sitä voi tehdä kotona :) Altaaseen on tulossa Tangajika ahvenia ja halusin tehdä kalliota muistuttavan taustan. Tarvitsin 2kpl 60x90cm levyä. 2 koska kyseessä on kulma allas. Ensi kävin kiviliikkeestä etsimässä sopivan profiilin omaavat kivet, joiden avulla muotti tehdään. Löysinkin sitten neljä mieleistä laattaa, joiden toinen puoli oli raakakiveä. Mallinhan voi hakea vaikka luonnonkalliosta mutta itselleni sopiva löytyi helpommin liikkeestä. Luonnonkivissä on helposti liian laajat muodot, että ne sopisivat akvaarioon.
Kuvassa kivet odottavat pesua, kuten harjasta voi päätellä. Sitten kivet mieleisellä tavalla vierekkäin muodosten neliön. (about 90x90cm). Kivien korkeuserot tasasin hiekalla eli kivet makasivat hiekkapatjan päällä. Kivien ympärille tein laudasta reunat, että kipsi pysyy muotissa. Kivien päälle valoin mallikipsiä. Kipsi muotin avulla tehdään sitten lopullinen lasikuitu. Näin siksi, että lasikuidun valaminen suoraan kivien päälle olisi tuottanut ”negatiivin”. Samalla syntyy muotti mahdollisia myöhempiä tarpeita varten.

Kuvassa muotti jo käytettynä eli lasikuitu levyn irroistuksen jälkeen. Suojamaalia irtosi hieman lasikuidun irroituksen mukana mutta lähti irti rapsuttamalla. Maalasin muotin kipsin huokosten sulkemiseksi. Raakaan kipsi pintaan lasikuituhartsi imeytyisi tosella tiukkaan, joten irtoamisen varmistamiseksi maalasin muotin. Maalin päällä on muutama kerros vahaa. On olemassa erikoisvahoja muotteihin mutta minä käytin venevahaa. Pääasia ettei vaha sisällä silikonia, sillä silikoni voi reakoida hartsin kanssa (tulee kuplia).
Sitten vain lasikuitu muotin pintaan. On sen verran sottaista ja pahanhajuista puuhaa, ettei siitä ole kuvia. Pistin ensin yhden 300g/m2 levyn ja sen päälle kaksi 450g/m2 levyä. Levyt on syytä tehdä tarvetta suuremmiksi, että on varaa muotoilla ja siistiä reunoja. Irroitettujen levyjen pintaa kiinnitin hartsilla puhalluhiekkaa kallioefektin luomiseksi. Kuivumisen nopeuttamiseksi käytin syntyneet levyt saunassa ”lämpökäsittelyssä”. Raaka-aine kauppiaan mukaan lasikuidusta voi irrota kaasuja jopa pari viikkoa ilman lämmitystä. Pari tuntia 60 asteessa tekee ihmeitä. Haju on hirveä, joten en suosittele käyttämään kotisaunaa… Sauna ei tietysti ole pakollinen mutta silloin kannatta odottaa mainitut pari viikkoa.
Alla levyt saunassa, näkyy hiekka- ja takapuoli.

Sitten vaan muutaman sovituksen jälkeen levyt altaaseen… Voilá: Komea vaikka itse sanonkin

Projekti jatkui toisenkin levyn sovituksella. Kun mieleinen sovite oli saatu aikaiseksi niin ei kun vettä pönttöön!

Jätä kommentti