Popin jalka leikattiin

popin_leikkaus-4.jpgValitettavasti Legg-Perthes diagnoosi vahvistui ja edessä oli leikkaus. Popi leikattiin 5.4.2007 ja leikkauksen suoritti Popin henkilääkäri Esa Apex klinikalta.

Leikkaus sinänsä meni hyvin ja potilas toipuu hyvin. Ei voi kuin ihmetellä luontokappaleiden toipumista. Leikkauksesta on vasta muutama päivä ja poika könkkää sujuvasti kolmella jalalla. Pitää oikein hillitä meno haluja ettei rasitu liikaa näin esimmäisinä toipilaspäivinä.

Leikkauksen jälkeen Popilla on ollut hieman kuumetta mutta nyt sekin näyttäisi laskevan. Kolme ensimmäistä päivää Popin iholle oli kiinnitetty kipulaastari, joka auttoi pahimman yli. Nyt laastari on poistettu ja vaikuttaisi, että poika on hieman vaisumpi. Päättelin, että kipu tuntuu kovempana ja tekee koiralle tylsän olon.

Popi saa nyt tavallista tulehduskipulääkettä, joten sen toivoisi auttavan jonkin verran. Mutta onhan se selvä, että jalan täytyy olla todella kipeä, kun reisiluusta poistetaan pätkä. Yllättäen se kyllä jo istuu normaalin näköisesti molemmilla jaloilla.

Eilen Popi jo yritti leikkiä suosikkiaan vetämistä mutta pettymys oli suuri, kun vetämien ei oikein onnistunut kolmella jalalla. Tikkien poisto on reilun viikon päästä ja kuntoutusta pitäisi aloitella hiljalleen.

popin_leikkaus-9.jpgLeikkauksen jälkeen Popi pistettiin heräämön sähköhuopien väliin köllöttelemään. Yllätykseksemme tuota kauluria ei ole tarvittu, sillä Popi ei yhtään yritä nuolla haavaa.

Pari päivää leikkauksen jälkeen ulkoilu jo maistuu. Karvat on ajettu leikkausalueelta ja selästä näkyy kipulaastari.

Jätä kommentti