Octoberfest vierailu

Työn puolesta matkustamisessa on se etu, että pääsee paikkoihin joihin ei muuten pääsisi tai tulisi mentyä. Tällä kertaa kokouksen yhteydessä oli iltaohjelmana vierailu Münchenin Olutfestivaaleille eli Octobrfestiin .

Käivimme paikalla tapahtuman ensimmäisellä viikolla. Münchenin festivaalit kestävät reilut kaksi viikkoa, jonka aikana juhlissa vierailee yli 6,2 miljoona janoista.
Juhla-alue on valtavan suuri käsittäen 14 valtavaa telttaa ja suuren huvipuiston. Meille oli varattu paikat yhdestä ”pienimmistä”, kalaruokiin erikoistuneesta Fisher-Vroni teltasta. Telttaan mahtuu vähän vajaa 2700 henkeä ja se oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Suurimpiin telttoihin mahtuu noin 10000 henkeä. Teltta antaa täysin väärän kuvan noista ravintoloista. Totta, että ne ovat ehkä joskus aikoinaan olleetkin telttoja mutta nykyään ne ovat rakennuksia, joissa on täydelliset suurkeittiöt, orkesteri korokkeet jne.

Siellä sitten istutaan kuin sillit suolassa kymmenen henkeä yhden pöydän ääressä. Pöydät on sullotu aivan kiinni toisiinsa niin, että liikkuminen on varsin rajallista. Istu siinä sitten koko ilta polvet suussa kovalla ja matalalla puupenkillä… Tarjoilijat kantavat litran kolpakoita ja ruokaa minkä ehtivät. Tarjoilu kyllä pelasi ja ruoka oli ihan syötävää. Rasvaista ja tukevaa. :)

Mitä siellä sitten tehdään? Noh, käytännössä istutaan pöydissä ja syödään ja juodaan. Keskustellaan pöytäseurueen kanssa. Alkuillan syömisen ja juomisen jälkeen juhlakansa alkoi lämpenemään ja kun orkesterikin vaihtoi baijerilaisesta torvimusiikista ikivihreisiin rokkiklassikoihin tunnelma nousi kattoon ja kansa alkoi tanssia pöydillä ja penkeillä paremman tilan puutteessa.

Jätä kommentti