Hr max. 191

En ole muistanutkaan aikaisemmin mainita, että aloitin juoksentelemaan. Eikähän kukaan viitsi tuollaista hulluutta aloittaa yksin, joten olen houkutellut mukaan parit kaverit. Tosin alusta mukaan on pääsyt vain HannuP, sillä muut ovat vedonneet erilaisiin tekosyihin kuten revenneisiin nivelsiteisiin ja katkenneisiin kylkiluihin…


Joka tapauksessa meitä on nyt kaksi urheaa treenaajaa ja pari vielä hengessä mukana. HannuP:n kanssa parin viikon ”lämmittelyn” jälkeen lähdimme mittaamaan maksimisykkeitä. Syke tietohan on varsin tärkeä järkevän harjoittelun kannalta.

Testaus suoritettiin Laaksonlahden kentällä. Tapoja on useita mutta valitsimme mielestämme tehokaimmalta kuulostavan tavan eli 5*800m kahden minuutin tauoilla sykettä nostaen. Tosin paikan päällä totesimme, että meille riittää 4*800m, koska emme varmaan jaksaisi juosta viittä kertaa aina vaan kovemmalla sykkeellä. Lämmittelykierroksen jälkeen ensimmäinen 800 mentiin 150 sykkeellä, 2 min palautus, seuraava n 170 ja viimeinen sen minkä jaksoin. Minulla viimeisen erän syke pysytteli pitkään 180 tuntumassa mutta viimeisen 200m metrin ”puristus” (tosin Heidi lähinnä käveli vieressä, kun jalat oli jo niin hapoilla) nosti sykkeen yli 190. HannuPllä puristus tuotti kunnioitettavan 180 maksimisykkeen.

Kuvassa väsyneet mutta onnelliset testattavat.

Jätä kommentti