Sukeltamassa Islannissa

Kuten varsinaisen matkakertomuksen yhteydessä kerroin, menimme Vesan kanssa yhdeksi päiväksi sukellusreissulle Silfran hautavajoamaan. Reissu oli sen verran hieno, että se on oma tarinan arvoinen. Silfra lukeutuu maailman tunnetuimpien sukelluskohdeiten joukkoon kirkkaiden vesiensä takia. Vaakanäkyvyys on 120-150 metriä! Myös paikkana mannerlaattojen välinen halkeama on mielenkiintoinen. Ajatusleikki siitä, että oikealla on Amerikka ja vasemman Eurooppa, on kiehtova.

Silfra sijaitsee Tingvellirin kansallispuistossa noin tunnin ajomatkan päässä Reykjavikista. Koko laakso on vajonnut ympäröivää maata alemmaksi mannerlaattojen erkanemisen myötä. Syvinpiin halkeamiin suodattuu jäätiköiden sulamisvettä maaperän läpi. Vähäinen humus tai sukeltajien aiheuttamat pölläykset puhdistuvat nopeasti virtauksen mukana. Veden lämpötila on noin 2-3 astetta ympäri vuoden.

Halkeaman maisemat vaihtelevat kiviröykkiöistä hienoihin hiekkapeltoihin. Värit vaihtelevat syvän sinisestä helakan vihreään. Kaloja ei juuri näy. Itse näin kolmipiikkiä muistuttavan pikkukalan erään kiven alla. Oppaan mukaan kaloja on, mutta ne liikkuvat vain öisin kirkkaan veden takia.

Sukellukset kestivät reilun puoli tuntia kumpikin. Menimme periaatteessa saman reitin molemmilla kerroilla, mutta toisella sukelluksella sai kokeilla ”luolasukellusta” alittamalla seinämien väliin kiilautuneen kivenlohkareen. Maksimisyvyys oli noin 15 m, joten kirkkaassa vedessä ei kyseessä ole mitenkään vaativa sukellus.

Neopreenikuivapuku oli yllättävän lämmin ja osa porukasta vetikin puvun suoraan farkkujen päälle. Hyvin kuulemma tarkeni 2 asteisessa vedessä :) Reissun järjesti paikallinen sukellusmatkajärjestäjä www.diveiceland.com. Löysimme järjestäjän internetistä hakemalla. Firmoja on tietty useita, mutta valintamme vain osui ko. yritykseen, eikä järjestelyissä ollut valittamista. Kalustona oli Poseidonin Jetsuite ja Jetstream, uudenkarheita kaikki. Oppaita oli kaksi ja sukeltajia 6. Sukellus tapahtui etelän malliin ilman köysiä. Retkeen sisältyi kaksi sukellusta, varusteet ja kuljetukset majapaikasta. Islanti on kallis ja niin on myös sukeltaminen: päivän hinnaksi tuli 250 €.

1 Kommentti

Liity mukaan keskusteluun ja kerro meille mielipiteesi.

Islanninreissu on sitten takana
elokuu 17, 2012 klo 03:08 PM

[…] Olimme Vesan kanssa varanneet sukellusreissun heti ensimmäiseksi päiväksi. Sukellusfirman auto saapui hakemaan meitä klo 9:00. Matkatavarat eivät tietenkään olleet saapuneet, joten ei auttanut kuin lähteä kaupan kautta. Ostimme paikallisesta K-raudasta fleeceasut kuivapuvun alle. Lisää sukelluksesta omassa jutussa . […]

Jätä kommentti