Kiinan kiertomatka

Työnantaja kustansi Kiinan kiertomatkan: näe neljä kaupunkia viikossa: Shanghai – Chengdu – Jinan – Peking.
Shanghai Shanghaihin saavuin hyvin turistiluokassa nukutun yön jälkeen aamusella paikallista aikaa. Hotellissa oli huone varattuna, joten vetäsin parin tunnin tirsat ennen ostoksille lähtöä. Ostoksille työmatkalla; kyllä, sillä oli lauantai. Vettä satoi ja pilvet roikkuivat kiinni talojen huipuissa. Kumpanakaan päivänä ei näkynyt Shanghain kuuluisia pilvenpiirtäjiä sumun takia.

Ostoksille menin koneessa eräältä Shanghain suomalaiselta saamieni ohjeiden mukaan paikalliseen tavarataloon, jonka valikoimat eivät ilahduta tekijänoikeus ihmisiä. Pienen alkuverryttelyn jälkeen tunnelma alkoi muistuttaa vanhoja hyviä aikoja Pekingin silkkikujilla. Ostoskasa alkoikin karttua varsin reippaaseen tahtiin.

Ostelun jälkeen siirryin ”Xin Tian Di” ravintola alueelle. Uusvanhoja rakennuksia täynnä syöttölöitä ja juottoloita. Starbucks kahvilassa tilaamalla teetä englanniksi saa ison kahvin… Syömään menin hyväksi havaitun tavan mukaan paikallisten suosimaan kiinalaispaikkaan. Erittäin hyvää ruokaa sieltä saikin. Ymmärsin, että kyseinen paikka tarjoili Shanghain alueen ruokia.

Aamulla aikaerotokkurassa ylös ja aamiasen jälkeen tietokonemarkkinoille. Ei löytynyt mitään.

Chengdu
Sitten olikin aika lähteä lenolle kohti Chengduta. Tavallisen tylsä kolmen tunnin lento. Tarjoiluna vain juomia ja yksi pussi maapähkinöitä.

Myöskin Chengdussa oli tosi paha sumu tai saastesumu. en oikein pääsyt perille kumpi on kyseessä. Veikkaan jälkimmäistä. Jo alkuiltapäivästä on hämärää. Myöhemmin vahvistui, että kyseessä oli savusumu. Jopa Suomen uutisissa uutisoitiin Kiinan kaupunkien huonosta ilmanlaadusta. Chengdussa päivät menivät työn merkeissä. Iltaisin kävimme työporukalla nauttimassa tulisia Sichuanilaisia ruokia. Hotpot ja muut paikallisherkut tulivat tutuiksi.

Ostosreisulla löytyi mm. retkeilytarvikekauppuja täynnä oleva katu, sillä lähellä olevat vuoret ovat suosittua retkeilyaluetta Kiinalaisten keskuudessa. Toisena iltana menimme käymään perinteisessä ”Tea House”ssa eli teetuvassa. Kyseessä on teatterin ja kahvilan yhdistelma, jossa teetä siemaillessa nautitaan Kiinalaisesta oopperasta, akrobatiasta sekä musiikkiesityksistä.

Jinan

Parin päivän Sichuanin vierailun jälkeen oli aika siirtyä rannikolle. Jinanin lento myöhästyi n. 4 tuntia aamulla näkyvyyden estäneen saatesumun takia. Koneesta suoraan toimistolle ja illalla syömään jälleen paikallisruokia. Tällä kertaa pöytään tuotiin pääosoin merenherkkuja, rannikolla kun ollaan. Kaupunkin ilme taksin ikkunasta katsottuna näytti kovin kiinalaiselta. ;-)

Kaupunkiin tutustuminen jäi pariin tuntiin jonka vietin keskustan kävelykadulla. Kiinastakin alkaa löytyä joka kaupungista ostoskatu. Kansainvälisten ketjujen kaupat tarjoavat tuotteitaan kansainvälisin hinnoin. Lähes sama missä kaupugissa sitä nykyään kävelee. Se on varmaan sitä Globalisaatiota.
Peking

Pekingistäkään ei ole paljon sanomista. Illalla taksilla hotellille. Syömään lähipaikaan paikallisen työkaverin kanssa ja nukkumaan. Tosin nukkumiseen oli normaalia komeammat puitteet, kun jostain syystä sain hienomman huoneen tavallisen hinnalla. Itseasiassa kyseessä ei ollut enää huone vaan kolme huoneen huoneisto, jossa oli lisäksi todella iso kylpyhuone. Kylppärissä oli mm. litteä-tv seinässä sopivasti kylpyammetta vastapäätä…

Aamusella pakollisten aamutoimien jälkeen oli aika siirtyä kentälle ja kotia kohti. Suomessa odottikin vesisade ja firman pikkujoulut.

Jätä kommentti